Istun Metropolita teatterin pehmeälle penkille ja odotan valojen himmenevän - juuri muuta en osaa odottaa ja olen valmis ottamaan vastaan ennakkoluulottomasti sen, mitä on tarjolla. Viisi minuuttia tanssiteoksen alkamisen jälkeen, olen valmis ottamaan hatkat paikanpäältä, mutta jään silti paikoilleni, sillä kesken esityksen poistuminen on varsin epäkohteliasta. Näytöksen puoliväliin mennessä olen antanut "Kissaihmisiä" esitykselle uuden nimen: "Ei päätä eikä häntää", joka kuvaa esitystä varmasti paremmin, kuin sen alkuperäinen nimi.
On totta, että tanssiteos ei ole ehkä se omin taiteen muotoni, ja sen arvioiminenkaan ei ole sen takia maailman helpoin asia. Uskon kuitenkin osaavani arvioida kokonaisuutta sen perusteella, että olen nähnyt lukemattomia oopperoita, jonkin verran balettia ja jopa nykytanssia (teatterista ja elokuvista puhumattakaan). Kokemukseni mukaan kokonaisuus oli kaoottisen sirpaleinen, eikä pysynyt kasassa, vaikka näyttelijät/tanssijat pyrkivät varmasti tekemään parhaansa rooleissaan. Tämän toteamiseen ei tarvitse olla ammattilainen, ei edes genren fanaattinen ystävä. Ilman aulassa jaettua käsiohjelmaa, kukaan salissa olija ei varmasti olisi tajunnut mistä tässä kaikesta oli kyse. Tästä kertoivat monet katseenvaihdot pitkin esitystä.
Tanssijoiden taso vaihteli huomattavasti ja koska kyse ei ilmeisesti ollut ammattitanssijoista, niin tämä on anteeksi annettavaa. Jos jonkun nimen saa nostaa erityisesti esille, niin kaikkein kirkkaimmaksi tähdeksi heidän joukostaan nousi nuori tanssijatar, Evi Lemström sinisissä trikoissaan. Hänelle tanssiminen oli luontevaa ja vaivattoman oloista niissä kohtauksissa, jotka olivat hänelle (ilmeisen) omiaan. Muutoin tanssin taso oli kaikkien osalta varsin vaihtelevaa. Uskon, että kyse on suurimmaksi osaksi ohjaajan puutteellisesta kyvystä nähdä, mihin näyttelijät/tanssijat pystyvät ja mitä heistä saa irti, ei itse tanssijoissa. Tämä näkyi ennen kaikkea siinä, että suurimmaksi osaksi tanssista ei heijastunut minkäänlaista iloa ja riemua, vaan se oli selkeää puurtamista ja keskittymistä. Tanssijat joutuivat silmin nähden ponnistelemaan kuvioissaan ja kokenut ohjaaja olisi tehnyt asiat varmasti toisin havaittuaan tämän ongelman - ohjata koreografiat käytettävissä olevan "materiaalin" mukaan ja ehkäpä hieman visioistaan tinkien. Tässä on näkemykseni mukaan koko esityksen suurin puute, ohjaus joka ei yksinkertaisesti toiminut millään tasolla. Minulla oli koko ajan tunne, että esiintyjät eivät tiedä 100% mitä ovat tekemässä ja miksi. Tästä asiasta vastuu on nimenomaan ohjaajalla jos kenellä (tiedän, olen myös itse sortunut ohjaajana siihen, että oletan näyttelijöiden tajuavan mistä on kyse ja silloin mennään metsään - ryminällä!). Jos käytössä ei ole ammattilaisia, niin näyttävää jälkeä saa varmasti aikaan pudottamalla rimaa sille tasolle, että esiintyminen muodostuu luontevaksi. Nyt kokemus tuntui olevan kiusallinen sekä katsojille, että esiintyjille.
Jos puretaan esitystä vielä paloiksi (mikä on hurjan helppoa, koska esitys muodostui irtonaisista paloista), niin lopputulema on seuraava: Kokonaisuus koostuu monista erilaisista tansseista ja lauluista, jotka eivät tunnu olevan mitenkään sidoksissa toisiinsa, eikä katsoja ymmärrä hyvällä tahdollakaan niiden pointtia. Tanssit koetetaan liimata löyhästi yhteen niiden välillä kirjasta luetulla dialogilla, joka kertoo kissoista. Tämä onkin esityksen ainoa osuus, joka yleensäkin muistuttaa kissoista (jos silloin tällöin tanssin lomassa päästettyä naukaisua ei lasketa mukaan). Mieleeni hiipi vääjäämättömästi helvetin huonosti leikattu elokuva, jossa ohjaaja ei tiedä, mitä ollaan tekemässä ja leikkaaja koettaa saada materiaalista raavittua kasaan "edes jotain". Kokonaisuutta ei pystytä pelastamaan edes loistavilla yksilösuorituksilla ja lopputulemana koetetaan selittää, että kyseessä on taidetta (lause, joka antaa kaiken anteeksi). Tämän enempää en halua lyödä lyötyjä ja jotain positiivistakin esityksessä oli...
Maskeeraus toimi kohtuullisen hyvin silloin kun näyttelijät tulivat katsojien niin lähelle, että ne erottuivat. Meikit olivat tarpeeksi dramaattiset ja korostivat erinomaisen hyvin joidenkin näyttelijöiden/tanssijoiden ilmeikkyyttä. Valaistus vei ikävä kyllä terän maskeerajien ilmeisen vaivalla tekemästä työstä, mutta onneksi myös puvustuksesta, joka aiheutti koomisuudellaan jopa pieniä naurunpyrskähdyksiä. On totta, että pienellä budjetilla työskennellessä kaikesta joudutaan tinkimään, mutta asut olivat lähinnä vanhan puolalaisen painijoukkueen ylijäämävarastolta hankittuja, kuin kissamaisia ja tätä seikkaa korostavia. Ehkäpä tässä oltiin haettu esitykseen komiikkaa, mene ja tiedä - nykytansissa kaikki on mahdollista.
Mutta mutta, sitten niihin todellisiin kehuihin: Lauluosuudet olivat kertakaikkiaan upeaa kuunneltavaa. Laura Madekiven esittämät kappaleet toimivat kertakaikkisen loistavasti ja saivat aikaan tunteita, mitä itse esitys ei saanut aikaiseksi. Tuntuu kuin kaksi täysin erillistä maailmaa olisi kohdannut esiintymislavalla. Kappaleiden tunnelmallisuus pesi pois aika ajoin esityksen esittäjiä kohtaan tuntemani myötähäpeän tunteet ja niiden ansiosta jopa viihdyin pimeässä salissa. Ja huom - tämä on paljon sanottu henkilöltä, jolla on näinkin rajoittunut musiikin maku! Raipalla ollaan nyt sivallettu ja ruusujakin jaettu, saapa nähdä joutuuko sitä tämän arvion vuoksi ostamaan luotiliivit ja pysyttelemään sisällä muutaman viikon. Ainakin olin rehellinen ja kerroin mielipiteeni, vaikka tunnekin monia henkilöitä produktion takana. Toivottavasti voimme pysyä arviostani huolimatta ystävinä, sillä kukapa kaipaa epärehellisiä ystäviä ympärilleen...
Tanssijoiden taso vaihteli huomattavasti ja koska kyse ei ilmeisesti ollut ammattitanssijoista, niin tämä on anteeksi annettavaa. Jos jonkun nimen saa nostaa erityisesti esille, niin kaikkein kirkkaimmaksi tähdeksi heidän joukostaan nousi nuori tanssijatar, Evi Lemström sinisissä trikoissaan. Hänelle tanssiminen oli luontevaa ja vaivattoman oloista niissä kohtauksissa, jotka olivat hänelle (ilmeisen) omiaan. Muutoin tanssin taso oli kaikkien osalta varsin vaihtelevaa. Uskon, että kyse on suurimmaksi osaksi ohjaajan puutteellisesta kyvystä nähdä, mihin näyttelijät/tanssijat pystyvät ja mitä heistä saa irti, ei itse tanssijoissa. Tämä näkyi ennen kaikkea siinä, että suurimmaksi osaksi tanssista ei heijastunut minkäänlaista iloa ja riemua, vaan se oli selkeää puurtamista ja keskittymistä. Tanssijat joutuivat silmin nähden ponnistelemaan kuvioissaan ja kokenut ohjaaja olisi tehnyt asiat varmasti toisin havaittuaan tämän ongelman - ohjata koreografiat käytettävissä olevan "materiaalin" mukaan ja ehkäpä hieman visioistaan tinkien. Tässä on näkemykseni mukaan koko esityksen suurin puute, ohjaus joka ei yksinkertaisesti toiminut millään tasolla. Minulla oli koko ajan tunne, että esiintyjät eivät tiedä 100% mitä ovat tekemässä ja miksi. Tästä asiasta vastuu on nimenomaan ohjaajalla jos kenellä (tiedän, olen myös itse sortunut ohjaajana siihen, että oletan näyttelijöiden tajuavan mistä on kyse ja silloin mennään metsään - ryminällä!). Jos käytössä ei ole ammattilaisia, niin näyttävää jälkeä saa varmasti aikaan pudottamalla rimaa sille tasolle, että esiintyminen muodostuu luontevaksi. Nyt kokemus tuntui olevan kiusallinen sekä katsojille, että esiintyjille.
Jos puretaan esitystä vielä paloiksi (mikä on hurjan helppoa, koska esitys muodostui irtonaisista paloista), niin lopputulema on seuraava: Kokonaisuus koostuu monista erilaisista tansseista ja lauluista, jotka eivät tunnu olevan mitenkään sidoksissa toisiinsa, eikä katsoja ymmärrä hyvällä tahdollakaan niiden pointtia. Tanssit koetetaan liimata löyhästi yhteen niiden välillä kirjasta luetulla dialogilla, joka kertoo kissoista. Tämä onkin esityksen ainoa osuus, joka yleensäkin muistuttaa kissoista (jos silloin tällöin tanssin lomassa päästettyä naukaisua ei lasketa mukaan). Mieleeni hiipi vääjäämättömästi helvetin huonosti leikattu elokuva, jossa ohjaaja ei tiedä, mitä ollaan tekemässä ja leikkaaja koettaa saada materiaalista raavittua kasaan "edes jotain". Kokonaisuutta ei pystytä pelastamaan edes loistavilla yksilösuorituksilla ja lopputulemana koetetaan selittää, että kyseessä on taidetta (lause, joka antaa kaiken anteeksi). Tämän enempää en halua lyödä lyötyjä ja jotain positiivistakin esityksessä oli...
Maskeeraus toimi kohtuullisen hyvin silloin kun näyttelijät tulivat katsojien niin lähelle, että ne erottuivat. Meikit olivat tarpeeksi dramaattiset ja korostivat erinomaisen hyvin joidenkin näyttelijöiden/tanssijoiden ilmeikkyyttä. Valaistus vei ikävä kyllä terän maskeerajien ilmeisen vaivalla tekemästä työstä, mutta onneksi myös puvustuksesta, joka aiheutti koomisuudellaan jopa pieniä naurunpyrskähdyksiä. On totta, että pienellä budjetilla työskennellessä kaikesta joudutaan tinkimään, mutta asut olivat lähinnä vanhan puolalaisen painijoukkueen ylijäämävarastolta hankittuja, kuin kissamaisia ja tätä seikkaa korostavia. Ehkäpä tässä oltiin haettu esitykseen komiikkaa, mene ja tiedä - nykytansissa kaikki on mahdollista.
Mutta mutta, sitten niihin todellisiin kehuihin: Lauluosuudet olivat kertakaikkiaan upeaa kuunneltavaa. Laura Madekiven esittämät kappaleet toimivat kertakaikkisen loistavasti ja saivat aikaan tunteita, mitä itse esitys ei saanut aikaiseksi. Tuntuu kuin kaksi täysin erillistä maailmaa olisi kohdannut esiintymislavalla. Kappaleiden tunnelmallisuus pesi pois aika ajoin esityksen esittäjiä kohtaan tuntemani myötähäpeän tunteet ja niiden ansiosta jopa viihdyin pimeässä salissa. Ja huom - tämä on paljon sanottu henkilöltä, jolla on näinkin rajoittunut musiikin maku! Raipalla ollaan nyt sivallettu ja ruusujakin jaettu, saapa nähdä joutuuko sitä tämän arvion vuoksi ostamaan luotiliivit ja pysyttelemään sisällä muutaman viikon. Ainakin olin rehellinen ja kerroin mielipiteeni, vaikka tunnekin monia henkilöitä produktion takana. Toivottavasti voimme pysyä arviostani huolimatta ystävinä, sillä kukapa kaipaa epärehellisiä ystäviä ympärilleen...
Yhteenvetona: Jos menette katsomaan kyseistä esitystä, niin sulkekaa silmänne ennen kuin näytös kerkeää alkamaan. Uskon, että sen läpikahlaaminen on tällöin paljon hmmmm, mukavampaa.
Arvosanat kouluasteikolla (4-10)
Kissaihmisiä: Vältä kuin ruttoa(Laulut: 9+)
