Koffin Kats & Flesh Roxon summer tour 2015

LEMPÄÄLÄ ROCK CITY

-Vituuuun perrrkkeleen askrffpppd... VITTU! Et koske muhun shaaatana thai vhittu mä! Ulvovat Lempäälän juopot Välibaarissa, missä alkaisi pian Koffin katsien ja Flesh Roxonien keikka. Puistelen päätäni ja kysyn Koffinien rumpalilta, että oliko heillä aavistustakaan missä tulisivat tänään esiintymään. Eric vastaa, että ovat kyllä tottuneet tähän ja kaivaa esimerkiksi jonkun Arizonan takametsien strippibaarin, jossa hampaattomat punaniskat tappelevat keskenään ja kun huomaavat bändin saapunen paikalle, alkavat haastamaan riitaa heidän kanssaan. Juopot ovat juoppoja joka puolella mailmaa, toteamme yhdessä.

Kun itse tekee, niin saa sitä mitä sattuu tulemaan...

Tämä on kiertueen kolmas keikka. Sunnuntai ja maanantai on ollut vapaana ja taas homma jatkuu. Edellisen viikon torstaina oli ensimmäinen keikka Turussa ja siellä myös allekirjoittanut liittyi karavaaniin. Tällä kertaa tuli myös esittäydyttyä bändille niin, että eivät sitä ihan heti unohtaisi. Bändin basisti/vokalisti Victor oli syömässä kaikessa rauhassa Sound Chekkien jälkeen ja yhtäkkiä marssin hänen eteensä. Osoitin miestä sormella ja sanoin:"I have something to show you". Tämän jälkeen avasin vyöni, housujen vetoketjut ja kiskaisin housut kinttuun. Miesparka ei tiennyt mihin katseensa suuntaisi, kunnes huomasi vasenta reittäni koristavan tatuoinnin. Siinähän komeilee herra itse zombie versiona ja varsin kookkaanakin. Hämmennyksen jälkeen otettiinkin sitten seuraavaksi kuvia ja tunnelma oli astetta lepoisampi kuin muutamaa sekunttia aikaisemmin.

Mutta takaisin lempäälään! Paikalle saapuu myös ihan kelpo Psycho friikkejäkin, mutta silti yleisö koostuu suurimmaksi osaksi paikallisista alkoholin kyllästämistä alkuasukkaista. Heidän puheestaan ei selvää saa ja aktiivisen myyntityön korvaa tavaroiden suojaaminen ja silmällä pito. Bändit hoitavat keikkansa innolla ja ammattitaidolla antaen yleisölle sen, mitä he ovat tulleet hakemaan. He saavat showta koko rahan edestä ja olen kyllä vähän sitä mieltä, että tässä menee helmiä sioille. Toisaalta koko yleisö tuntuu olevan keikasta hiton innoissaan, joten mikäpä minä olen arvostelemaan, saati asettumaan paikallisten baarikärpästen yläpuollelle. Otan itsekin rennosti ja annan musiikin viedä. Molemmat bändit ovat pirun kovassa vedossa ja keikkaboogiet kohdillaan.

Kello on noin yksi, ehkä vähän enemmänkin. Pelkään ystäväni Ari Savosen jo hermostuneen odotteluun ja lähteneen kotiin nukkumaan. Hän odottaa meitä kuitenkin kärsivällisesti sateessa Tamperetalon kulmilla, minne hän on saapunut keskeytettyään illanviettonsa ystävänsä mökillä. Jossain vaiheessa iltaa oli käyty keskustelu, että ameriikan vierailla ei ole aavistustakaan siitä, missä he yönsä viettävät. Pienen soittokierroksen jälkeen oli kyseinen ystäväni suostunut majoittamaan kimppakämppäänsä minut, Koffin Katsit sekä heidän kiertuemanagerinsa. Monien mutkien kautta löydämme Arin ja myös Koffinien pakettiauto kaartaa Messukylään oikean talon eteen. Olen tottunut nukkumaan ties missä olosuhteissa näiden reissujen aikana ja ulkomaan vieraatkaan eivät tunnu olevan moksiskaan kasarmimaisesta majoituksesta, joten valtaamme pian jokainen oman makuupaikkamme lattialle kyhätyistä väliaikaisvuoteista ja vaivumme uneen.

Camp Koffin Kats

Aamupalalla paikallisessa työmaaruokalassa.

En tiedä kuinka kovaa olen kuorsannut, sillä kohteliaat muusikot eivät ainakaan suoraan vastaa kysymykseeni, kun sitä tiedustelen. Turisemme heräämisemme jälkeen hetken aikaa isäntiemme kanssa ja kahvin tuoksu täyttää majapaikan. Pian kuitenkin on aika siirtyä takaisin tielle, sillä illalla olisi keikka Kuopiossa ja aikaa ei ole koskaan liikaa näissä hommissa. Slovenian rekisterikilvillä varustettu pakettiauto katoaa sateeseen ja itse suuntaan kulkuni kohti Roxonien majapaikkaa, minne jätän oman autoni ja jatkan heidän kyydissään savonmaan sydämeen. Välillä on vähän helvetin rentouttavaa olla vaan itse kyydissä ja antaa muiden ajaa. Sitä saa kuitenkin viettää auton ratissa sen verran paljon aikaa, että pieni hengähdystauko on aina paikallaan. Ja todellista luksusta on jopa nukkua matkan aikana!

Kuopiossa oli mukava nähdä tuttuja ja sain mukaani Kikiltä hienot sarvetkin, joille tulee varamasti käyttöä. Pitää etsiä niihin selkeästi sopiva neitokainen ja kuvata jotain räyhäkästä - niitä kuvia myöhemmin sitten tännekin esille! Keikkadösän tarinointeja en sitten tänne laitakaan esille, sillä niiden osalta taisi mopo karata pahemman kerran käsistä ja lähes jokainen niistä jutuista on suhteellisen painokelvotonta kamaa. Niiden rinnalla Mötley Cruen Törkytehdaskin vaikuttaa Uppo Nallen seikkailuilta...

Kuopio Henry's Pub 4.6.2015

 KARMA ISKEE TAKAISIN

-Hey, selfie time! Sanon Nealle joka on lähtenyt avukseni Lintta Meettiin. Olemme juuri pysähtyneet ensimmäiselle tauolle ostamaan juotavaa, hyttysmyrkkyä sekä hiukan jaloittelemaan.

-Ei vittu mikä vammakuva, sanoo Nea, kun näkee kaksi imbesilliä kännykäni näytöllä.
-Ihan mahtava! Laitetaanko julkiseksi?
-No ei tasan, toi on niin mongoloidi meininkiä!
-Laitetaan vaan!
-No Laitetaan!
Kuvan nimeksi lyödään Pertti Kurikan Syntymäpäivä ja revimme siitä huumoria hetken aikaa. Imitoimme, pölvästöimme ja ulvomme naurusta, kun matka jatkuu ja hohotamme paheksuville kommenteille joita kuvamme ihmisisäs kirvoittaa, mutta myös niille, jotka ovat tälläisen huumorin sisäistäneet. Kääpiönheitto on sitten hieno laji.

Mongoloids

Olemme melkein perillä Saarijärvellä. Navigaattori kertoo, että seuraavasta liittymästä pitää kääntyä vasemalle. Olisimme pian perillä Ahvenlammen leirintäalueella. Kerrankin olemme liikkeellä hyvissä ajoin ja ei olisi kiirettä teltanpystytyksen ja tuotteiden esillelaiton kanssa. En pidä kiireestä ja siksi olemme lähteneet ajamaan kohti tapahtumaa jo aamuvarhain. Kohta olisi teltta pystyssä ja tuotteet esillä. Sitten voisi ehkä jopa ottaa yhden siiderin ja ottaa ihan vaan rennosti.

Lähestymme liittymää ja näen, että vastaan tulee vielä liikennettä. Vilkku naksuttaa rauhallisesti ja auton vauhti hiipuu nollaan. Yhtäkkiä tuntuu kuin pommi räjähtäisi takaluukussa. En tajua mitä tapahtuu ja tunnen kovan iskun päässäni. Ehkä kovemman kuin koskaan koko elämän aikana. Auto sinkoutuu eteenpäin vaikka jarrut ovat olleet pohjassa ja en hallitse enää tilannetta. Tulee hiljaista. Tunnen raudanhajun nenässäni ja päähän sattuu. Mietin hetken että mitä vittua juuri äsken tapahtui ja kysyn vieressä istuvalta kalman kalpealta Neealta onko hän kunnossa. Myös hän on lyönyt päänsä. Tajuamme että joku on juuri äsken ajanut automme perään ja lähden hoippumaan autosta ulos katsoakseni onko takanamme ajaneen auton kuski kunnossa.

Niskaan sattuu eikä pää käänny. Autosta nouseminen ei ole helppoa. Jalat kuitenkin kantavat ja takanamme on samanlainen pakettiauto kuin omamme. Tosin sillä erotuksella että oman autoni peräpää on rutussa ja sen toisen auton keula sisässä ja sieltä valuvat nesteet pihalle. Autoa kuljettanut, noin 60 vuotias mies on kunnossa ja selittää jotain sekavaa hyönteisistä tuulilasissa. Kuitenkin kännykkä hänen kädessään paljastaa, että mokoma on kuitenkin surffannut internetissä tai lähetellyt tekstareita ajon aikana ja jarrutus jäljistä ei ole tietoakaan. Perässä ajava pakettiauto on iskeytynyt meihin arviolta 80kilometrin tuntivauhdilla ja ihmettelemme että autot eivät ole sen enempää romuna. Niskaan sattuu kovempaa ja päätän soittaa hieman sekavassa mielentilassa hätäkeskukseen.

Uusi kokemus - en ollut koskaan aikaisemmin ollut ambulanssin kyydissä!

Istun ambulanssin takaosassa ja zirrakuski kyselee hölmöjä. Mikä vuosi nyt on, mikä viikonpäivä. No, se kuuluu tuohon hommaan ja kai sillä testataan onko kyyditettävä vielä tällä planeetalla. Poliisi on siirtänyt Satanic Panzerwagenin pois tien pientareelta ja ambulanssisetä on ilmoittanut että ei puhettakaan autonrattiin kipuamiselle ennen kuin olemme käyneet tarkastettavina ensiavussa Saarijärvellä. Toista tuntiahan siellä menee ja onneksi kumpikaan meistä ei saanut mitään sen verran vakavampaa vammaa kuin niskavenähdystä ja jonkin sortin aivotärähdystä. Tärähtäneitä ollaan jo valmiiksi, joten eipä se hirveästi olotilaa muuta. Apteekista droppeja ja kehoitus välttää alkomahoolia saattelee meidät matkaan ja pian istummekin taksissa matkalla leirintäaluetta. Päähän sattuu vähän saatanasti, mutta en vitsi siitä valittaa että matkakumppani ei liikaa hermostuisi. Kyllä tämä menee ohi aikanaan ja kunhan pääsee tekemään mieluista duunia, niin pian ei olisi päänsärystä enää tietoakaan.

Sairaala Selfie...

Myyntikojua rakennellessa iskee kuitenkin ajatus, että siinä saattoi olla hengenlähtö suhteellisen lähellä. Mitä jos edessämme olisi ollut toinen auto. Mitä jos automme olisikin sinkoutunut vastaantulijoiden kaistalle. Siinä sitä olisi saattanut olla pulled porkkia pitkin asfalttia ja ohikulkijoilla ihmettelemistä, miksi helvetissä puunoaksat ovat täynnä toinen toistaan omituisempia t-paitoja. Toisaalta jossittelu on jossittelua. Selvittiin aikalailla säikähdyksellä ja peltiä saa aina uutta - sitäpaitsi "mikäpä pahan tappaisi" totesi muuan muusikkoystävänikin naamakirjan välityksellä.

LINTTA MEET IX & ADCC 20vee

Ilta on aurinkoinen ja humalaiset Rock'n'roll otukset kansoittavat pikkuhiljaa hiekkakentän. Olo on snadisti haikea, sillä olen kiertänyt amerikan poikien ja Roxoneiden kanssa useamman kaupungin läpi viimeisen viikon aikana ja nyt sankarit jatkaisivat huomenna matkaa Kemiin. Haluaisin itsekin lähteä, mutta omalla autolla se ei yksinkertaisesti kannata. Olen aivan liian köyhä ottaakseni riskin, että en saisi edes bensarahoja kasaan tuolla turneella. Turun ja Lempäälän keikalla otin jo takkiini eikä kolmanteen taloudelliseen turpasaunaan ole suurempia hinkuja.  Sen sijaan päätämme jäädä kahdeksi päiväksi Lintta Meettingiin, sillä myyntikoju on joka tapauksessa rakennettu ja auto parkissa. Ja mikäs meillä oli siellä ollessa. Vastaanotto oli kerrassaan ystävällinen ja muukalaisiin suhtauduttiin suopeasti.


Sää suosii näitä pieniä ja kotoisia festareita ensimmäisenä iltana. Roxonien jälkeen rekan peräkärryyn rakennetulle stagelle kipuaa Koffin Kats. Molempien bändien remuamista on ilo katsella, vaikka olenkin jo yleisön joukossa viikon sisällä viidettä kertaa. Hymyilen samalla kun jalat tamppaavat rytmiä pölisevässä hiekassa. Olen onnellinen ja tunnen, että minulla on maailman paras työpaikka - vielä kun jonain päivänä firma alkaisi kannattamaan niin, että saisin tästä edes siedettävää palkkaa. Onhan tässä aina välillä kynnetty aika syvissä vesissä ja moni heikompiluonteinen olisi antanut perille ja hakenut ikuiselle sairaslomalle, mutta jokin ajan minua eteenpäin. Joku juttu takaraivossa antaa uskoa että jonain päivänä, vielä jonain päivänä tämä homma vielä palkitsee muutenkin kuin henkisellä tasolla - sitä päivää odotellessa.

Ilta taittuu yöksi ja pakattuamme tavarat yön ajaksi pakettiautoon, suuntaamme majapaikkaamme. Roxonit ovat luvanneet majoittaa meidät ja varsin nopeasti kääriydyn makuupussiin seinän vierustaan. Ympärillä heiluu epämääräinen horde humalaisia ihmisiä. Koffin Katsien pojat ovat saapuneet tuhoamaan naapurimökin jaloviinavarantoja ja heidän ei tarvitse tehdä sitä yksin. Väkeä ramppaa saunaan ja saunasta pois. Ihmisiä tulee ja menee Lattianrajasta ei paljon muuta näe kuin epämääräisiä jalkapareja ja vaivun pikkuhiljaa uneen kaiken hälinän keskellä. Herään välillä siihen, kun joku avaa jääkaapin oven liian suuresti auki noutaessaan olutta sieltä. Ei ollut ehkä kaikkein viisainta majoittautua sen perkeleen valkoisen laatikon eteen nukkumaan. Ensikerralla osaan ainakin varautua kypärällä, sillä toisinaan liian ammolleen avattu jääkaapin ovi iskeytyy päähäni jonkun janon riivaaman juhlijan ottaessa kylmää olutta kaapista.

Cabin feawer 333

Herään ennen yhdeksää ja kun nousen istumaan. Näen Nicky Rottenin kuorsaavan kerrossängyn alapetillä. Mies on jo pitkään viettänyt elämää korkki kiinni kiinnitettynä ja hetken aikaa mietin, miten helvetissä hän kestää joka ilta reissuillaan samanlaista älämölöä kuin viime yönä. Olisi niin helppo ottaa itsekin pieni tai vähän isompi näkäräinen ja heittäytyä samaan kaaokseen. Olo olisi pehmoinen ja sulautuisi paremmin joukkoon. Toisaalta kun on tahdonvoimaa ja ei anna muiden tekemisten vaikuttaa omiin touhuihinsa, niin mikäs siinä. Eipä sitä itsekään pahemmin tule läträttyä ja hyvin näissä kuvioissa pärjää ihan vesilinjallakin. Sitäpaitsi aamut ovat helveti paljon mukavampia kuin niillä, jotka ovat imeneet viinaksia sisuksiinsa kuin pesusienet.
Käyn suihkussa ja vaihdan puhtaat vaatteet ylleni. Pyrin olemaan hyvin hiljaa että muut saavat vielä nukkua ja pian tallustelenkin luonnonkauniissa maisemassa kohti leirintäalueen tutuksi käynyttä hiekkakenttää. Käen kukuntaan sekoittuu jostain kaukaa rock'a'billy musiikki ja laskuhumalainen laulun tapainen, kun joku koettaa pysyä biisin perässä. Suurin osa väestä nukkuu, mutta joukossa on selkeästi raskaan sarjan ammattilaisia, jotka ovat dokanneet koko yön ja joiden mielestä nukkuminen on homojen hommaa. Päätän ohittaa näiden seurueiden seuraan liittymiskutsut ja pyyhältää suorinta tietä aamupalalle.

Lintta miitin komein kaara!

Päivä on valjennut pilvisenä ja välillä paistaa jopa aurinko. Pääsääntöisesti sää tekee Saarijärven visiitistä kuitenkin helvetin ja joudumme taistelemaan pitkin iltaa vesisateita ja tuulta vastaan, joka koettaa tehdä teltastamme suuren leijan. Jossain vaiheessa hyvästelemme molemmat bändit ja toivotamme hyvää loppureissua Kemiin ja Iisalmeen. Tekisi mieli vielä viime hetkellä huutaa heitä odottamaan ja lähteä perään, mutta sen sijaan istun lämmittimen alle telttaan ja toivon että ihmiset alkaisivat pikku hiljaa valua mökeistään hiekkakentälle. Kisailujen jälkeen on seuranamme ollut vain ulvova tuuli ja autio hiekkakenttä ja kosteuden mukana vaatteiden alle tunkeva kylmyys.

Renkaan pyöritys skaba - huomaa mies renkaan sisällä

Väsyttää, päätä särkee vielä eilinen jysäys ja kylmyys koettaa purra luihin ja ytimiin. Emme kuitenkaan anna periksi, vaan odotamme että viimeinen bändi aloittaa soittamaan ennenkuin alamme purkaa Horror-Shopin puotia. Tämä on ollut hieno reissu. Monta perkeleen hauskaa päivää  Koffin Katseihin tutustuessa ja Roxonien seurassa. Vaikka olenkin ihan finaalissa, niin silti olen elossa. Enemmän elossa kuin koskaan ICT vuosieni aikana - I'm still alive ja valmiina uusiin seikkailuihin...
 

Ensi vuonna uusiksi!