Olipa hienoa käydä pitkästä aikaa näyttelyssä, jossa maalaukset olivat taidokkaasti toteutettuja, aiheet kiinnostavia ja työt itsessään selkeitä ja snobbailemattomia. Kyseessä oli Mr. Lordin, eli Putaansuun taidenäyttely Helsingin kalliossa (Kulmagalleriassa).
Täytyy tunnustaa, että suhtauduin aluksi näyttelyyn pienellä ennakkovarauksella. Uskoin Lordin julkisuuskuvan olleen syy siihen, että hän on yleensäkään saanut töitään esille – olin väärässä, todella väärässä. Maalauksia oli ilo katsella, toisin kuin monissa Helsinkiläisissä gallerioissa esillä olevien ”muka taiteilijoiden” töherryksiä. Se, että olet taiteilijaseuran jäsen ei automaattisesti tarkoita, että henkilö oikeasti osaisi maalata ja se, että jos henkilö ei kuulu taiteilijaseuraan, ei tee hänestä pätkääkään huonompaa taiteilijaa. Olen nähnyt lukemattomia maalauksia, joiden taustalla asser -huiviset ilmaisutaidonlukion kasvatit selittävät suu vaahdossa, kuinka heidän teoksissaan universumin tasapaino keskittyy kananmunankeltuaiseen, joka symbol… PASKAA!!! Ainoa mitä suurimmasta osaa noista maalauksista jää käteen, on se, että itse maalaus on sysipaska, taidoton roiskaisu, jonka ainoa olemassa olon edellytys on se saatanan selitys siellä taustalla ja taideopinnot, jotka ovat menneet totaalisen hukkaan kyseisen maailmanparantajan kohdalla. Toinen ääripää ovat ”arvostetut” pitkänlinjan taiteilijat. Sana arvostus – mistä se tulee? Siitäkö että on piinannut lukuisia ihmisiä maalauksillaan kymmenien vuosien ajan? Sitä, että on maksanut galleristeille vuosikymmeniä helvetinmoisia summia saadakseen töitään tuulettumaan navetanvinteiltä kaupunkeihin ja gallerioihin? Nope! Nämä kuolemanhajuiset mummelit eivät ansaitse yhtään enempää arvostusta maalareina, kuin tämä edellinenkään ryhmä, jos he eivät osaa maalata. Itseasiassa suurimmalla osalla heillä olisi ollut aikaa jopa opetella se taito pitkällä urallaan. Siispä soisin myös näiden kankaansotkijoiden teosten kernaasti hautautua samaan kasaan heidän käyttämiensä Tena vuorien kanssa. Olinkohan nyt kohtuuton? Otan ehkä vähän sanomisiani takaisin… On hyvä, että näidenkin suttaajien töitä on esillä, niin aidosti taitavat maalarit erottuvat paremmin joukosta - siitäs saitte saatana!
Mutta takaisin Mr. Lordin näyttelyyn ja teoksiin. Maalaukset itsessään olivat akryyleillä toteutettuja, selkeitä horror/Heavy Rock aiheita, jotka on maalattu pilke silmäkulmassa ja suurella ilolla. Ilolla ja omistautumisella genreen. Varmasti taidekriitikoiden mielestä kyseessä on jonkinlaista kitchiä tai jopa trashia, mutta kuka hitto siitä välittää, jos taideteokset miellyttävät silmää ja saavat hymyn huulille. Kyse on pienistä yksinkertaisista oivalluksista ja aiheisiin innostumisista – sitähän sen pitäisi oikeasti olla. Iloa, ei otsakurtussa puurtamista ja idean siirtämistä kankaalle. Jos osaa katsoa maalauksissa esiintyvien zombien irvokkaiden hymyjen taakse, näkee varmasti lapsenomaisen virnistyksen, jota kenenkään ei pitäisi koskaan kadottaa (tai jos sen kadottaa, niin silloin peli on menetetty).
Putaansuun työskentelytapa on pikkutarkkaa ja silti teokset toimivat myös pidemmältä katsottuna. Ne ovat kokonaisuuksia, joissa koko pinta-ala on hyödynnettynä ja kuitenkin huomio keskittyy olennaiseen. Katsoja haluaa palata teoksen ääreen uudestaankin. Joku voisi pitää osaa töistä jopa makaabereina, mutta itse näen ne jopa hieman viattomina 80-luvun Horror/Heavy Metal lapsina. Toisin kuin monet odottavat, ne eivät sisällä riettaasti paljasta pintaa, eivätkä hurmeella mässäilyä – monet niistä sopisivat jopa paremmin kieroutuneiden satukirjojen kansiin, kuin synkeisiin kauhukuvastoihin. Vaikea sanoa, joku toinen voi olla aiheesta hyvinkin eri mieltä. Se, että en itse koe niitä äärimmäisen kauhun ilmentymiksi johtuu varmasti oman toleranssini kasvattamisesta tässä aiheessa, mutta se ei mitenkään haitannut katselukokemusta. Minä pidin niistä maalauksista ja hinnatkin olivat kohtuulliset. Jopa niin kohtuulliset, että jos lompakossani olisi hiukankin enemmän rahaa, niin olisin saattanut yhden maalauksen mukaan haluta.
Lopuksi: Jos muutoin kammoksut taidenäyttelyitä, mutta pidät kauhusta, heavy metallista, horror punkista jne, niin mitä vielä istut koneesi takana?!? mars mars kallioon siitä!
Ps: Todellinen kauhu tulee aina kankaan ja kehysten takaa, kun osaa katsoa hieman syvemmälle – samoissa tiloissa gallerian kanssa toimii hammaslääkäri, joten pelon tunne oli aito ja kauhu hiipi kimppuun lamauttaen kaikki jäsenet…
PsII: Jos joku ei keksi mitä hankkisi minulle syntymäpäivälahjaksi, niin näyttelyssä oli pari kivaa maalausta;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti