Blood, Boobs and 10 year hell of making movies...

No niin! Vain viikko aikaa ja saan painosta esikoisteokseni. Jännittää ihan helvetisti ja tapahtumaa voisi kai verrata pienokaisen syntymään. Onhan kirja, jonka kirjoitin tavallaan lapseni, hengen tuotteeni. Pian se näkee päivänvalon ja päästää ensimmäisen parkaisunsa - tosin saattaa olla, että todellinen parkuminen alkaa vasta kun kirja tavoittaa lukijansa...

Synnytysprosessi on ollut todella pitkä, suorastaan hermoja raastava. Kaiken kaikkiaan se kesti lähes kaksi vuotta. Ensimmäisen vuoden ajan kirjoitin sitä jäähallien kahviloissa vanhimman poikani pelatessa jääkiekkoa harjoituksissaan. Tämä aika ei loppujen lopuksi riittänyt opuksen viimeistelyyn, joten monien tapahtumien summana irtisanoin itseni silloisesta vakituisesta työsuhteesta saattaakseni sen valmiiksi. Neljä kuukautta kirjoitin melkoisella vimmalla ja kun teos oli viimeistelyä vaille valmis, palasin työelämään, takaisin ICT -helvettiin juoksemaan itseäni hengiltä.  Tuo neljä kuukautta oli aikuiselämäni parasta aikaa ja stressitasoni putosi sinne minne se kuuluu, eli lähelle nollaa. Mielestäni jokaisen työikäisen ihmisen tulisi pitää jossain vaiheessa elämäänsä sapattivuosi ja keskittyä hetkeksi niihin oikeasti tärkeisiin asioihin, ennenkuin on liian myöhäistä.

No, back to buziness: kun viimeisetkin rivit oli saatu sijoitettua paikoilleen, alkoi helvetillinen kirjoitusvirheiden ja yhdyssanavirheiden poistaminen. Tässä vaiheessa mukaan tarvittiin ulkopuolista apua. Luotettu ystäväni Laura teki järjettömän urakan kahlatessaan tuon savotan läpi ja menetti siinä yhteydessään nuoruutensa sekä terveytensä. Anteeksi Laura - lupaan käydä useammin katsomassa sinua suljetulla osastolla, minne päädyit menetettyäsi hermosi pariinkin otteeseen prosessin aikana. Lupaan myös, että en mainitse kirjasta sinulle koskaan enää sanaakaa (tämä oli psykiatrisi vaatimus - ei toive).

Tavallaan tekisi mieli sulkea viikon päästä puhelin pariksi viikoksi, sammuttaa valot kodistani. Yksinkertaisesti vain teeskennellä, että olen jossain kaukana lomamatkalla välttyäkseni kaikelta palautteelta ja kysymyksiltä, joita se varmasti monissa henkilöissä esittää. Tiedän, että olen tarinoissa unohtanut mainita lukuisia tärkeitäkin henkilöitä ja toisista olen puhunut liikaakin kirjan sivuilla. Henkilöitä ja tarinoita piisaa, sillä kirja käsittelee aikajaksolla kymmenen vuotta elokuvaryhmämme kommelluksia sekä elokuvan tekoa. Se käsittelee aiheita allekirjoittaneen näkövinkkelistä ja monen mielestä tekee sitä varsin yksipuolisesti. Toisaalta en ole minkään helvetin meedio, jotta tietäisin mitä muut ovat ajatelleet missäkin tilanteessa ja kirja on omani, joten se on varsin luonnollinen näkökulma. Ei ole niin hyvää  tarinaa, etteikö se liioittelemalla paranisi ja ei ole niin lyhyttä lausetta, etteikö se jotain loukkaisi. Notta koettakaa olla vetämättä palkokasveja sieraimiinne ja lohduttautukaa vaikka sillä, että ei tätä kirjaa kukaan kuitenkaan lue, sillä se päätyy markkinoille omakustanteena.

Entä miksikö omakustanteena? Kärsivällisyyteni ei yksinkertaisesti riitä siihen, että odottelisin määrättömät ajat kustantajien palautetta. Jos homma ei etene toivotulla nopeudella, niin sitten se tehdään itse perkele! Sitäpaitsi pian on joulu ja jotkut onnettomat ovat päättäneet hankkia tämän opuksen joululahjaksi (ja en voi tuottaa heille pettymystä). Mutta mikä tärkeintä, pian on edessä seuraavan elokuvamme ensi-ilta ja tahdon ehdottomasti, että kirja on siellä saatavilla. Tähän on erityinen syy: Blood Ceremonyn ensimmäisestä ensi-illasta tulee keväällä kuluneeksi hurjat kymmenen vuotta ja omalta osaltani tämä on tapa juhlistaa tuota taivalta - julkaista aiheeseen liittyvä historiikki täynnä verta, kyyneliä, epäonnistumisia, onnistumisia, hysteriaa ja onnellisia hetkiä! Olen kokenut kirjaa kirjoittaessani monet järjettömän raastavat tuskat uudelleen, kuin ne olisivat tapahtuneet eilen. Olen myös palannut sitäkin useammin moniin onnellisiin hetkiin. Noina hetkinä olen saattanut unohtua pitkäksikin aikaa mietteisiini ja lämpimiin muistoihin, joiden takia näitä hulluuksia jaksaa vuosi vuodesta uudestaan ja uudestaan - hulluudestahan tässä on loppupeleissä kyse...

Kirjankansien kuvaaminen on vakavaa puuhaa ja veri on
paremman makuista kuin moni ensi alkuun uskoisikaan!

 VAROITUS: Kirjan kaikki henkilöt ja tapahtumat ovat kuvitteellisia,
                       paitsi ne, jotka eivät ole...