Tämä on petollista, suorastaan vaarallista. Kevät tulee ja
sitä pitäisi saada kiloja kuriin, mutta millä helvetillä se onnistuu kun toinen
toistaan rankempia Thrash Metal –bändejä hyökkää kulman takaa ja heidän
musiikkinsa saa aikaan sen, että tulee helvetillinen jano – eikä suinkaan
palautusjuomiin, jos ei tasoittavia lasketa…
Henkilökohtaisesti olen taas löytänyt rässin uudestaan yli kymmenen vuoden tauon jälkeen. Saattaa olla pidempikin aika kun moista tuli aktiivikuunneltua. Kaikki lähti lihalaatikollisesta vinyylilevyjä, jotka päätyivät vaihtokaupan myötä levyhyllyyni ja siinä se sitten oli. Kahdeksankymmentäluvun lopun kulta-aika taas kerran levylautasella aiheuttamassa naapureille hermoromahduksia. Kun niitä klassikkoja oli pyöritellyt aikansa, aukenivat korvat uudellekin aallolle tätä hilseen pölistys meininkiä. Kun innostus kasvoi, niin TUSKAssa Lost Society tarjoili kuin kohtalon johdatuksena sellaista vauhkoilua, että Stonen veteraanit näyttivät heidän shownsa jälkeen vahakabinetista nostetuilta soittoautomaateilta, joilla liikkuivat vain ranteet ja leuat. Eikä se rässiteurastus jäänyt siihen, sillä tämän alan hemmoja ja hemmottaria hemmoteltiin vielä urakalla samoissa bakkanaaleissa huipentuen Tankardiin, joka näytti että ei sen kaiken tarvitse olla niin helvetin vakavaa. Rässi on vähän niin kuin metallimaailman PsychoBillyä. Sanoitukset ovat karuja, mutta ne voidaan laulaa hymyssä suin bisseä kiskoen (no okei, onhan niitä vakaviakin bändejä).
Lost Societyn keikan nähtyäni koetin kuunnella poikain tuotantoa levyltä, mutta ei helvetti. Se ei vaan toiminut. Se mikä toimii lavalla, ei aina toimi kotona kuunneltuna ja tämä oli siitä kouluesimerkki. Sen sijaan Ranger toimii – jumalauta että se toimiikin. Joku koiranleuka sanoi, että Ranger on retromusiikkia, mutta mitä sitten. Jos se on sitä, niin se on helvetin hyvää sellaista! Jos musiikki saa aikaan sen, että rupeaa hymyilyttämään, jalka hakkaamaan rytmiä ja tekee mieli olutta, niin se ei voi olla väärin! Ranger oli loppumetreillä se orkesteri joka antoi allekirjoittaneelle potkua tutustua laajemminkin Suomi Thrash Metallin uudelleen tulemiseen ja kuuntelemaan sitä muutakin kuin ammatillisessa mielessä.
Menisi liikaa aikaa ja rivejä (ja tulisi niin pitkä teksti jota kukaan ei jaksaisi lukea) jos alkaisin listaamaan kaikkia keikkakokemuksia tämän ”heräämisen” jälkeen, joten otan esimerkiksi tämän viimeisimmän. Parhaat yllätykset tulevat silloin kun niitä vähiten odottaa ja näin kävi nytkin, eli viime perjantain Barathrumin keikalla. Lähdin paikalle puhtaasti illan päesiintyjän vuoksi ja tunnustan, että en edes välittänyt selvittää mikä on miehiään lämmittelybändi, joka kutsui itseään nimellä MY FUNERAL. Ajattelin että siellä on nyt lauteilla joku B –luokan täytebändi, mutta kuinka väärässä sitä olikaan - onneksi! Jo soundcheckistä lähtien tuli selväksi, että tuo Teenage Mutant Ninja Turtles lippis päässä johdettu orkesteri olisi ihan vitun kova ja eipä se lämmittely harhaan johtanut! Nyt oli meinaan sellainen tukkameri käynnissä että oksat pois ja ja… Joskus ei vaan löydä sanoja. Olin aivan myyty! Ja lisäksi homma toimii levyltä kuunneltunakin, mikä ei aina ole ihan itsestään selvyys kuten moni teistä tietää. Monet livebändit toimivat livenä, toiset pelkästään levyllä. Siksi on ilo löytää pumppuja, joilla kumpikin puoli pelaa.
Henkilökohtaisesti olen taas löytänyt rässin uudestaan yli kymmenen vuoden tauon jälkeen. Saattaa olla pidempikin aika kun moista tuli aktiivikuunneltua. Kaikki lähti lihalaatikollisesta vinyylilevyjä, jotka päätyivät vaihtokaupan myötä levyhyllyyni ja siinä se sitten oli. Kahdeksankymmentäluvun lopun kulta-aika taas kerran levylautasella aiheuttamassa naapureille hermoromahduksia. Kun niitä klassikkoja oli pyöritellyt aikansa, aukenivat korvat uudellekin aallolle tätä hilseen pölistys meininkiä. Kun innostus kasvoi, niin TUSKAssa Lost Society tarjoili kuin kohtalon johdatuksena sellaista vauhkoilua, että Stonen veteraanit näyttivät heidän shownsa jälkeen vahakabinetista nostetuilta soittoautomaateilta, joilla liikkuivat vain ranteet ja leuat. Eikä se rässiteurastus jäänyt siihen, sillä tämän alan hemmoja ja hemmottaria hemmoteltiin vielä urakalla samoissa bakkanaaleissa huipentuen Tankardiin, joka näytti että ei sen kaiken tarvitse olla niin helvetin vakavaa. Rässi on vähän niin kuin metallimaailman PsychoBillyä. Sanoitukset ovat karuja, mutta ne voidaan laulaa hymyssä suin bisseä kiskoen (no okei, onhan niitä vakaviakin bändejä).
Lost Societyn keikan nähtyäni koetin kuunnella poikain tuotantoa levyltä, mutta ei helvetti. Se ei vaan toiminut. Se mikä toimii lavalla, ei aina toimi kotona kuunneltuna ja tämä oli siitä kouluesimerkki. Sen sijaan Ranger toimii – jumalauta että se toimiikin. Joku koiranleuka sanoi, että Ranger on retromusiikkia, mutta mitä sitten. Jos se on sitä, niin se on helvetin hyvää sellaista! Jos musiikki saa aikaan sen, että rupeaa hymyilyttämään, jalka hakkaamaan rytmiä ja tekee mieli olutta, niin se ei voi olla väärin! Ranger oli loppumetreillä se orkesteri joka antoi allekirjoittaneelle potkua tutustua laajemminkin Suomi Thrash Metallin uudelleen tulemiseen ja kuuntelemaan sitä muutakin kuin ammatillisessa mielessä.
Menisi liikaa aikaa ja rivejä (ja tulisi niin pitkä teksti jota kukaan ei jaksaisi lukea) jos alkaisin listaamaan kaikkia keikkakokemuksia tämän ”heräämisen” jälkeen, joten otan esimerkiksi tämän viimeisimmän. Parhaat yllätykset tulevat silloin kun niitä vähiten odottaa ja näin kävi nytkin, eli viime perjantain Barathrumin keikalla. Lähdin paikalle puhtaasti illan päesiintyjän vuoksi ja tunnustan, että en edes välittänyt selvittää mikä on miehiään lämmittelybändi, joka kutsui itseään nimellä MY FUNERAL. Ajattelin että siellä on nyt lauteilla joku B –luokan täytebändi, mutta kuinka väärässä sitä olikaan - onneksi! Jo soundcheckistä lähtien tuli selväksi, että tuo Teenage Mutant Ninja Turtles lippis päässä johdettu orkesteri olisi ihan vitun kova ja eipä se lämmittely harhaan johtanut! Nyt oli meinaan sellainen tukkameri käynnissä että oksat pois ja ja… Joskus ei vaan löydä sanoja. Olin aivan myyty! Ja lisäksi homma toimii levyltä kuunneltunakin, mikä ei aina ole ihan itsestään selvyys kuten moni teistä tietää. Monet livebändit toimivat livenä, toiset pelkästään levyllä. Siksi on ilo löytää pumppuja, joilla kumpikin puoli pelaa.
No, ei tästä sen enempää. Kesä tulee, aurinko alkaa paistamaan (hyi helvetti!)
ja moni (poseri) vaihtaa talven synkistelyjen jälkeen soittimiinsa enemmän kaljankilistelymetallia,
kuin niitä vuonojen pohjista ponnistavia hyisiä tuhoveisuja. Jos kuulut tähän joukkoon, joka
kaivaa kesän kynnyksellä rässiliivit kaapista, niin anna kotimaiselle rässille
myös tilaisuus, vaikka ne klassikot helvetin hyvä ovatkin. Aloita vaikka My Funeralista!
Ja loppuun maksettu mainos - luonnollisesti kotimaista rässiä saa Horror-Shopista, myös My Funeralia ;)
Ja loppuun maksettu mainos - luonnollisesti kotimaista rässiä saa Horror-Shopista, myös My Funeralia ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti