HILJAISTA KUIN HAUTAHOLVISSA

Haudan partaalta noussut Horror-Shop jatkaa siis uusissa tiloissa Konalassa maallista vaellustaan. Kuu loistaa taivaalla ja hautakivet luovat pitkiä varjoja tiellemme, mutta silti raahustamme eteenpäin vaikka ruumiistamme irtoaa paloja ja ne jäävät kuolleiden lehtien ja mudan joukkoon. On olemassa yrityksiä jotka eivät kuole. Ne raahustavat yöstä toiseen ja kylvävät turmellusta ja saastaa ympärilleen, kuin haudasta noussut epäkuollut konsanaan…

Vai miten on, voivatko nekin yritykset kuolla? Otsikkokin siihen viittaa, että kyllähän tässä aikalailla ollaan äärirajoilla. Hiljaista on kuin hautaholvissa ja asiakkaat ovat loistaneet jo pitkään poissa olollaan (muutamia uskollisia tahi satunnaisia lukuun ottamatta). Mietimme myymälässämme päämme puhki, niin että verinoro valuu aina silloin tällöin tyhjään silmäkuoppaan ja jatkaa matkaa aina hauraan ihon peittämälle poskiluulle, että mitä voisimme asian eteen tehdä.

Mainostamiseen tämän kokoisella yrityksellä ei ole varaa. On luotettava siihen, että hyvää palvelua ja loistavia tuotteita saaneet asiakkaat kertovat meistä eteenpäin. Mutta onko palvelumme niin hyvää, kuin itse uskomme sen olevan? Ovatko tuotteemme sitä, mitä ihmiset meiltä odottavat? Onko koko Horror-Shop myymälälle lainkaan olemassaolon oikeutta, vai pitäisikö meidän kadota kasvottomiksi postimyyntiyrityksiksi, kuten niin kovasti muotia on tänä päivänä vai lyödä lappu kokonaan luukulle?

Itse en haluaisi tämän suuntaisen kehityksen jatkuvan. Jokainen lukija osaa nimetä useita paikkoja, jotka ovat luopuneet leikistä viime aikoina. Missä on se vitun hyvä levykauppa, missä oli kiva selailla kiekkoja, kuunnella niitä ja kuulla kuulumiset niiden takaa. Mihin katosi se pieni viihtyisä liike, josta löytyi parhaat vaatteet rock kemuihin ja kaikki muu sälä. Miksi sen yhdenkin liikkeen tilalla on kebab ravintola, sillä siellä on niin hyvä fiilis käydä ja siellä saattoi hyvinkin törmätä samanhenkisiin friikkeihin - kun siellä joskus harvoin kävi. No missä ne nyt ovat? Tehneet konkurssin tai lähteneet muihin hommiin, koska se pieni kiva ja tunnelmallinen liike ei yksinkertaisesti kannattanut. Moni pienyrittäjä tekee näitä hommia rakkaudesta siihen, mihin uskoo ja minkä kokee tärkeänä, mutta sillä rakkaudella ei ruokita perhettä eikä makseta laskuja. Moni jatkaa helvetin pitkään, mutta sitten voimavarat vaan loppuvat.

Totuus on, että jos business idea ei ole hyvä, niin silloin se ei ole elinkelpoinen ja piste. Moni business idea ei kuitenkaan ansaitsisi kuolla niin pian, vaan sille pitäisi saada lisää aikaa kehittymiseen. Monille pienille putiikeille on suorastaan sosiaalinen tarve, ehkä suurempikin mitä moni heti näkee. Moni näistä pienistä liikkeistä edustaa marginaalikulttuureja ja  auttaa eri genrejen säilymistä. Ai että millä tavallako? No esimerkiksi sponsoroimalla bändien kiertueita, olemalla osana tapahtumien järjestämisiä ja paljon muuta – you name it!

Kyllähän meilläkin asiakkaita riittää, mutta helvetin vähän vielä toistaiseksi/viime aikoina. Nippa nappa ollaan pysytty hengissä so far. Moni kertoo ostavansa mielellään  tuotteensa asialleen omistautuneelta putiikin pitäjältä. Kuitenkin erilaisissa tapahtumissa kuulee harmittavan usein, että "Ai hitto! Sulta ois saanu tän saman levyn samaan hintaan, mutta tilasin sen just viime viikolla Amazonista". VITTU! Tuolla hetkellä tekisi mieli isällisesti kumauttaa tuota sanojaa lentopallomailalla leegoihin. Varsinkin, kun hän lisää lauseeseensa, että pitäs tulla käymään joku päivä sun puodissa. Pitäs?!? No mikset sitten tule. Eihän sua oo siellä koskaan näkynyt! "Vitun siistiä että joku jaksaa yrittää", "Jäbällä on kyllä siisti boogie, supporttaan ihan täysillä" jne. Miksi nämä samat henkilöt esittävät surunvalittelujaan esim Fascebookissa, kun joku liike ilmoittaa lopettelevansa. Vuodattavat kyyneleitä ja kertovat että piti käydä kääntymässä siellä moneen kertaan, mutta.. Yleensä nämä henkilöt, jotka eivät koskaan käyneet näissä liikkeissä ovat niitä, jotka kaikkein eniten harmittelevat pienten erikoisliikkeiden lopettamispäätöksiä. HERÄTKÄÄ ennen kuin koko Suomi on täynnä pelkästään Henkka Maukkoja, Dress Manneja, Anttiloita ja muita ketjuliikkeitä!

 
Itse en ole ihan vielä valmis laatimaan lopullista muistokirjoitusta Horror-Shopista, eli siksipä täällä meuhkaankin koneeni äärellä. Suorastaan huudan ystäviemme apua, vaikka AC/DCD jo ammoin lyriikoissan totesi:
”No mercy for the bad if they want it
No mercy for the bad if they plead
No mercy for the bad if they need it
No mercy from me”

Kertokaa meille, minkälaisia tuotteita ja palveluita te haluaisitte. Kertokaa meille, millä tavoin voimme palvella teitä entistä paremmin. Kertokaa meistä ystävillenne, tulkaa käymään ja ottakaa ne ystävät mukaan. Me olemme olemassa teitä varten ja tietysti myös itseämme, sillä tämä on koko elämämme!

Uskon, että puhun tällä hetkellä monen muunkin pienen putiikin pitäjän suulla - meitä on vielä muutama jäljellä...

-PääPerkele-

Horror-Shop

Aikaisemmin aiheesta kirjoittelin hiukan eri sanoin SORRY WE ARE DEAD otsakkeen alla:
http://bloodceremony.blogspot.fi/2013/02/sorry-we-are-dead-vai-olemmeko.html

So this is the end, my friend…

Sade rummuttaa ikkunaan ja hukuttaa alleen taustalla hiljaa soivan kappaleen, jota en jaksa tunnistaa, sillä olen aivan liian väsynyt. Voimaa riittää enää vain siihen, että saan nostettua vuosi sitten ystävältäni lahjaksi saadun Jack Daniels pullon huulilleni ja otettua kulauksen tuota kitkerää myrkkyä. Muistan vielä, kuinka Ahti toivotti pullon myötä putiikilleni menestystä ja pitkää ikää. Ei tullut kumpaakaan ja kyynel silmäkulmasta valuen mietin, otanko seuraavan suullisen pullosta, vaiko vieressäni seinään nojaavasta haulikosta.

Eihän siitä ole kuin pikkuisen reilut vuodenpäivät, kun täällä oli vasta tupaantuliaisjuhlat. Talo täynnä väkeä ja kauppa kävi, vaikka tavaraa oli hyllyillä yhtä paljon kuin Neuvostoliittolaisessa lihakaupassa Breshnevin aikaan. Lämpimät muistot tulvahtavat mieleeni ja saavat hetkeksi aikaa unohtamaan sydämessä tuntuvan viillon. Katson haikeasti oven suusta öistä Suvilahtea ja sitä, kuinka se kietoutuu sadeverhoon. Tähän paikkaan liittyy niin paljon rakkaita muistoja.

Vuoden takaisia tuparifiiliksiä

Liikkeen avaaminen oli kovaa duunia ja ennen tupaantuliaisia ei nukuttu. Ei kolmeen viimeiseen viikkoon. Ainoa lepo siunaantui, kun Ulla tuli auttamaan kaiken kiireen keskellä ja Inari kävi pakottamassa pitämään pienen tauon tarjoamalla illallisen vaimolleni ja minulle paikallisessa viikinkiravintolan kutsuvierasavajaisissa. Hädässä ystävät tunnetaan ja Arin kanssa remontoimme myymälää kelvolliseen kuntoon yötä päivää. Kaikesta paniikista huolimatta saimme liikkeen avattua ilmoitettuna päivämääränä. Vielä ennen kutsuvieraiden saapumista, nukuin viimeiset puoli tuntia myymälän takahuoneessa lattialla, että pysyisin edes jollain tavalla tajuissani illan ajan.

Ristit kaatuivat, lammas sai kirveestä ja Heikkisen kitara meni kahtia...

Väkeä saapui paikalle ja juhlahumu valtasi vieraat. Viinapiru (Juha) ulvoi nurkassa sähkökanteleensa kera. Mies ei varmaan olisi milloinkaan lopettanut musisointiaan, ellemme olisi Rolandista muuntajaa irrottanut. Juhan avaamaa tietä kulkivat myös monet muut bändit ja Horror-Shopista tulikin Sörnäisten syövereissä kelpo keikkapaikka niin vanhoille staroille, kuin tuoreille bändeille. Ensimmäinen bändi, joka paikalle saatiin, oli Kouvolalainen Razorblade Crew ja heidän nimikirjoituksilla varustettu bassonsa komeileekin tuolla hämärän nurkkauksen seinällä, johon on vuoden saatossa kertynty ns. rock ja psychobilly nurkkaus. Bändien keikkoihin liittyy myös paljon muistoja. Itselleni ehkä kovin hetki sillä hetkellä oli legendaarisen Gloomy Grimin saaminen liikkeeseeni. Black Metal bändejä meillä ei vielä ollut käynyt ja tämä suomalaisen Black metallin uranuurtaja oli todella kova kiinnitys. Kova oli myös siivoaminen bändin jäljiltä. Sen kunniaksi, että piispa Henrik sai Köyliönjärven jäällä aikoinaan helvetillisen päänsäryn, sai myös paikalle tuotu lampaan pää kirveestä – olihan kyseinen päivä sattumalta päivälleen sama, kuin joitakin satoja vuosia aikaisemmin tämä tapahtuma oli pantu täytäntöön Lallin toimesta. Lampaan aivoja ja kallon sirpaleita löytyi vielä kolme päivää keikan jälkeen ympäriinsä. Suurin osa niistä oli kuitenkin päätynyt ystävämme Katjan huppuun, sillä hänen hupparinsa oli hänen pahaksi onnekseen jäänyt suoraan tulilinjalle silloin, kun kirves kallon halkaisi. Aivot löytyivät myöhemmin illalla lämpimän höyryävinä, kun huppu päähän kiskaistiin PRKL illan jälkeen korvia lämmittämään.

Yleisöennätys koettiin kuitenkin vasta viime metreillä, kun indonesialainen NOXA kävi vetämässä salanimellä keikan TUSKA festivaalien aikaan. Silloin pelkäsin ihan oikeasti paikan tuhoutuvan, sillä paikka oli kirjaimellisesti täyteen lyöty. Olemme edelleen kiitollisia Mr. Talevalle siitä, että hän meille bändin esiintymään järjesti ja ilmeisesti Indonesian pojat olivat olleet itsekin keikasta aika fiiliksissä. Flesh Roxon, The Shrieks, Fuzzifer ja noin 30 muuta bändiä meillä kerkesi käymään. Näistä keikoista saisi helposti kirjoitettua oman tarinansa, mutta ehkäpä ne tarinat jäävät elämään kuitenkin ihmisten mieliin ja pieninä legendoina kulkevat suusta suuhun siinä vaiheessa, kun Horror-Shopin tarrat on jo vuosia sitten revitty näistä ikkunoista.

Horror-Shopissa olen ystävystynyt hienojen ihmisten
kanssa, joihin en olisi ehkä muutoin koskaan törmännyt.

Sen lisäksi, että on päässyt fiilistelemään ihan perkeleen kovia bändejä livenä, on saanut tutustua täällä myymälän hämärässä ihan mielettömän upeisiin ihmisiin. Sienen perheen (Mäyrä ja Tuomas lasketaan kuuluvaksi tähän perheeseen myös) oudot jutut ovat heidän vierailujensa yhteydessä saaneet miettimään, että miltäs pirun planeetoilta meillä käykään vierailijoita. Riinan vierailut ovat olleet aina piristäviä siitä ensimmäisestä hetkestä saakka, kun hän kävi kyselemässä sarjamurhaajakirjoista ja lupasi ostaa kaikki, mitä maailmalta vain löydämme. Tilasinkin heti ihan kiusallani niitä kolmekymmentä kappaletta tutulta kirjakauppiaalta englannista, aiheuttaen tälle nuorelle neidolle pienen sydämenpysähdyksen (sillä kenen opiskelin budjetti kestäisi moista kertahankintaa, heh). Roy ja Eki, nuo kuulapää veljekset opin tuntemaan siksi, että Juha kävi tuomassa meille itse tekemäänsä kuusenkerkkäsimaa ja kukaan muu ei sitä pystynyt juomaan, kuin nämä kaksi nuorukaista, joiden vatsa oli jo ilmeisesti kiljulla aikaisemminkin karaistu (Sorry Juha, se on edelleen meidän mielestämme enemmän kiljua kuin simaa). Miia ja Suvi ovat olleet myös tuttu näky aina niinä päivinä, kun meillä on konsertteja ollut ja saimmepa Suvilta vielä puolivuotislahjaksi ihan järjettömän upean roottorisahan! Kaikkien vieraiden/asiakkaiden ja ystävien luettelemiseen ei aika riittäisi, sillä liikkeen vuokrasopimus on pian päättymässä. Kyllä te tiedätte keitä te olette ja lämmöllä teitä kaikkia tällä hetkellä muistelen, samalla kun katselen tyhjenevää pulloa…

Tämä kuva on tiettävästi ainoa Suomessa koskaan otettu kuva
Mustasta messusta! Se tosin poiki tappouhkauksia ihan kaksinkin
kappalein ja näihin oli syytä suhtautua vakavissaan.
Yrittäjän elämä voi toisinaan olla melkoisen jännittävää...

Aluksi kaikki näytti hyvältä. Väkeä kävi myymälässä läheltä ja kaukaa. Liikevaihtoa oli niin, että tulevaisuus näytti valoisalta. Sitten muutaman kuukauden, ehkäpä alkuinnostuksen myötä, alkoi väkimäärä kuihtua. Normaaliahan se on, ajattelin, näin siinä tulisi joka tapauksessa käymään ja kunhan saamme liikkeen kunnolla käyntiin, niin kyllä sitä sitten ihmisiä on taas tupa täynnä. Yrittäjillä kun on taipumusta positiiviseen ajatteluun. Ei auttanut positiivisuus, eikä se, että pieni kourallinen asiakkaita kävi kuukaudesta toiseen meitä tukemassa. Lopulta tuli se hetki, että oli pakko tunnustaa itselleen, että tällä tavalla ei pystytä jatkamaan. Jos kymmenen viimeisen konsertin kassan saldo on keskimäärin pienempi kuin Lidlin olutlasku, jonka palkkioksi bändeille tarjosimme heidän saapumisestaan paikalle, niin ei siinä kovin pitkää matematiikkaa kannattavuuden osalta tarvittu. Kun keikka päättyi, väki oli kadonnut lompakkoineen pihalle ja kassan pohjalla oli vain toive siitä, että joku olisi samalla kartuttanut levykokoelmiaan. Pääsääntöisesti väki kävi katsomassa ilmaisen keikan ja he eivät palanneet ostoksille, vaikka elättelimmekin toiveita siitä, että he ovat vain käymässä ulkona tupakalla ja juomassa pullon bisseä. Paljon saimme kuulla, kuinka upeaa on, että joku viitsii järjestää keikkoja, joissa myös aloittavat bändit pääsevät soittamaan. Kyllähän niitä oli kiva järjestää, harmi vain että lompakkoni ei moista enää kestä. Katkeruutta äänessäni ei silti ole. Olen iloinen jokaisesta upeasta konsertista, jonka sain järjestettyä ihmisten iloksi. Ja mikäpä olisikaan ollut upeampi tapa lopettaa työviikko, kuin nauttia kylmä olut ja samalla diggailla omassa myymälässä ihan vitun kovia keikkoja!


Välillä oli aikoja, jolloin myymälässämme ei käynyt kukaan lähes viikkoon. Keväälläkin oli kolmen viikon jakso, jolloin kassan pohjalle kertyi käteistä yhteensä huimat kaksisataa euroa. Ja silti rinnassa kyti pieni toivo, että jos vaikka ensi viikolla. Sitten tuli vain se hetki kun annoin itselleni luvan tajuta, että tämä kaikki vie enemmän rahaa kuin se tuo ja nyt on pakko tehdä ratkaisuja. Taloudellinen tilanne oli ajautunut siihen tilaan, että henkilökohtaiset laskut pystyttiin maksamaan yleensä vasta toisella ja viimeisellä maksuhuomautuksella. Lisäksi kevään aikana on koettu viikkoja, jolloin on tullut ostettua itselleen ruokaa vain joka toinen päivä, että ruokarahaa riittää muulle perheelle. Lisäksi henkilökohtaista elämääni varjostaa oikeudenkäynti, josta en tässä sen enempää avaudu. Olen kyseisessä casessa haastajana ja kirjoitan sitten siitäkin pidemmin, kun aloitan kirjoittamaan toista kirjaani. Riittää vain, kun totean, että silloin kun elämä alkaa heittää paskaa niskaan, niin se tekee sen kyllä sitten isolla saavilla. Välillä kaikki tuntuu todella lohduttomalta ja silloin ei saa mitään aikaiseksi. Joskus meni useita päiviä, että ei kyennyt piirtämään tatuointejakaan eikä viemään projekteja maaliin. Joku toinen ihminen olisi saattanut jo hakea sairaslomaa ja lääkäri olisi diagnosoinut homman masennukseksi käskien ottaa rennosti muutaman kuukauden ja niellä paljon pillereitä. Mutta ei se käy, ei yrittäjä voi jäädä sairaslomille. Kukas silloin liikettä pyörittää ja mistä ne vähät rahat laskujen maksuun? Pakko siis vain purra hammasta ja koettaa selviytyä. Kyllähän sitä ihminen kestää vaikka mitä, kunhan vain on hitunen toivoa jäljellä. Ja silloin kun toivo oli lähes kokonaan hiipunut ja kaikki tuntui harmaalta ja kurjalta, niin kaivoin esiin kirjan nimeltä ”Seitsemännen portaan enkeli” ja tunsin taas itseni etuoikeutetuksi. Olihan minulla sentään vielä kengät jalassa ja ruokaa edes joka toinen päivä. Kiitos Anna kirjan lainasta, saat sen pian takaisin…

Havahdun muisteloissani taas sateen ropinaan. Niin kauan kuin on elämää, on myös toivoa. Laitan haulikon sivuun ja tuumaan, että vielä ei ole aika antaa periksi. Viskin päätän kuitenkin juoda loppuun. Vaikka Horror-Shopin taru Sörnäisten syövereissä, pimeyden ytimessä alkaakin lähestyä loppuaan, niin siltikään en suostu antamaan periksi. Etsin tällä hetkellä liiketilaa, jossa voimme jatkaa hetken aikaa ihan vaan varastomyymälänä/postimyyntifirmana. Tarkoitus on myös kiertää niin monessa konsertissa, tapahtumassa ja festivaaleilla, kuin meidät mukaan vain huolitaan. Tatuointeja ja lävistyksiä tehdään jatkossakin siellä missä pystytään (vaikka sitten kotikäynteinä). Aika parantaa haavat ja jos olemme oikein sitkeitä ja ahkeria, niin ehkäpä saamme puolenvuoden tai vuoden sisään avattua uuden Horror-Shopin paremmalle paikalle. Sellaiselle, jonka ihmiset löytävät myös ilman kallista mainostamista…

Nyt on kuitenkin aika lähteä kotiin. Sammuttaa valot ja sulkea myymälän ovet. Ei kuitenkaan vielä ihan lopullisesti. Vielä on aikaa. Vielä kerkeät käymään Horror-Shopissa, sillä vuokrasopimus päättyy vasta elokuun viimeinen päivä (tosin sitä ennen joudumme tyhjentämään myymälän ja maalaamaan sen taas valkoiseksi). Jos haluat vielä päästä kokemaan liikkeemme ainutlaatuisen fiiliksen ja päästä kertomaan, että sinäkin vierailit tässä friikissä paikassa, niin pidä kiirettä vielä kun se on mahdollista…



Ps. Ei minulla oikeasti ole täällä haulikkoa mukana, mutta kun niin kirjoittaa, se tuntuu hieman dramaattisemmalta ;)

Ps II: Etsimme tosissamme uutta tilaa toimia - todella halpaa sellaista! Jos tiedät sopivan, niin saa antaa vinkkiä. Tulemme toimimaan näillä näkyvin hetken aikaa postimyyntifirmana, mutta Horror-Shop ei kuole ikinä, ei niin kauan kuin allekirjoittaneessa pihisee vielä hitunenkin elämää!

Graveyard Romeo Part II

Projekti edistyy...

Girls & Corpses

Elämän ei tarvitse olla harmaata ja tylsää - tarvitaan vain ripaus mielikuvitusta sekä hulluutta, niin johan sitä taas virnistelee viikon kuin mielipuoli ja kanssa ihmiset miettivät, että mitäköhän hulluuksia sillä on tällä kertaa mielessä. No, ei pidetä sitä salaisuutena, vaan jaetaan se teidän kaikkien kanssa ja kerrotaan vieläpä että miksi moinen otsikko.

Noin viikko sitten vahvistui, että saan Girls & Corpses -magazinen myyntioikeudet Suomessa ja nyt on paali kyseistä lehteä matkalla valtameren yli kohti Horror-Shoppia. Odottelen todella innolla, että pääsen niitä selaamaan. Pelkään kuitenkin hieman, että kyseessä on jenkkien tiukan moraalin mukaan toteutettu pikkutuhma lätyskä, jossa alusasuihin puetut silikonipommit poseeraavat muovisten proppien kera "muka tuhmasti". Toivottavasti olen väärässä ja lehdestä löytyy räyhäkkyyttä ja rohkeutta myös kuvituksen osalta (vaikka pikkutuhmuuskin on aina jees). Aikuisviihdelehdestä tuskin on kysymys ja hyvä niin - kukapa sitä oikeasti haluaisi nähdä nekrofiliakuvia. Pääasia on että sieltä löytyy hauskoja artikkeleita, vinksahtanutta huumoria ja ehkäpä uusia ideoita - Eikä tietenkään pidä unohtaa niitä kuvia vähäpukeisista neitokaisista, joita toivottavasti on paljon. Näitä miettiessäni heräsi ajatus siitä, että entäpä jos tarjoaisimme heille Horror-Shopin/Blood Ceremonyn toimesta hieman räväkämpää kuvamateriaalia ja näyttää, että synkästä Suomesta tulee muutakin kuin julmia itsemurhatilastoja. Kyllähän me vähintäinkin samaan pystymme. Voisimmepa viedä aihetta hiukan räväkämpään ja inhompaan suuntaan ja antaa jenkeille ihmeteltävää pidemmäksikin aikaa...

Montaa tuntia tätä ajatusta ei tarvinnut hautoa ennen kuin se jo mielikuvituksessa kuviksi muokkaantui. Hyvien ideoiden ei todellakaan pidä antaa jäädä ideatasolle, vaan ne pitää toteuttaa! Koskapa mätänemistilassa olevia ruumiita on hurjan vaikeaa saada mistään laillisin keinoin, niin vaihtoehdoksi jäi rakentaa sellainen itse. Onneksi lähipiristä löytyy mahtavan idearikkaita ihmisiä, joten heti alkumetreillä sai loistavia neuvoja siitä, kuinka päästä alkuun (kiitos Dean). Lisäksi internetin ihmeellinen maailma on täynnänsä toinen toistaan parempia tutoriaaleja aiheeseen liittyen (kiitos lukuisat zombie -elokuvat ja TV -sarjat). Näillä eväillä ei voisi epäonnistua, joten oli vaan ruvettava tuumasta toimeen! Pakkohan tälläinen "NekRomantik" aiheinen kuvasarja on päästä toteuttamaan - julkaistaan niitä sitten lehdessä tai ei. Ainakin siitä saisi upean häiriintyneen t-paidan Horror-Shopin valikoimiin jos ei muuta!

Ps.Tätä kirjoittaessa kiire painaa pikkuisen päälle, joten jätän enemmän tarinoinnin ja tutoriaalit artikkelin toiseen osaan. Laitan kuitenkin esille muutaman kuvan siitä, miten tuo "loverboy" on lähtenyt rakentumaan parin viime päivän aikana (ja täydennän tätäkin tekstiä heti kun pääsen takaisin koneen ääreen).

Mr Corpsen reisiluut. Kun rahaa ei ole, niin mielikuvitus astuu tilalle.

Torso alkaa saamaan hahmoaan. Kanaverkkoa, kangasta ja sulatettua muovia

Kun torson päällystää jätesäkeillä ja käsittelee sen kuumailmapuhaltimella,
syntyy jänniä efektejä!

Luut liitetään toisiinsa rautalangalla ja narulla.
Näin taataan raadon liikkuvuus vastanäyttelijän
toiveiden mukaisesti...

Osa ruumiinosista tehdään kipsistä. Marian ilme kertoo
luultavasti sen, mitä uloketta tässä ollaan rakentamassa..

Tälläiseen muotoon saimme tämän hurmurin saatettua ennenkuin
jouduimme lopettamaan askartelut (homma jatkuu ensi viikolla)

To be continued...

Sorry, we are dead - vai olemmeko?

AC/DC lauloi aikoinaan seuraavin sanoin ja näinhän se menee... "No mercy for the bad if they want it, No mercy for the bad if they plead. No mercy for the bad if they need it, No mercy from me..."

Kukaan ei kaipaa armonpaloja, varsinkaan yrittäjät, koska monet meistä ovat omalla tavallaan pirun ylpeää väkeä! Olen kuitenkin tässä viime päivinä jutellut monen pienyrittäjän kanssa aiheesta, joka on monelle arka - kannattaako liiketoimintaa jatkaa ja jos kannattaa, niin miten helvetissä pärjätä kilpailussa suurille ketjuille ja massiivisille internetkaupoille. Ystäväpiiriini kuuluu useampiakin kirja, levy ja muita kauppiaita/yrittäjiä, jotka sinnittelevät pitkää päivää ja koettavat pitää unelmaansa hengissä. Moni on jo uhannut pistää lapun liikkeen oveen ja lopettaa putiikkinsa, mutta silti siellä jossain sisällä on palanut pieni liekki, joka antaa toivoa. Voihan se olla, että sen liekin ylläpitämisessä ei ole enää mitään järkeä, vaan se liekki polttaa kaiken lopunkin jäljellä olevan poroksi.

Moni on todennut yhteen ääneen, että liikkeen ovella käy paljon väkeä jotka toteavat, että hiton hieno putiikki, pitää tulla joskus toiste käymään  paremmalla ajalla (ja rynnistävät sen jälkeen osatamaan sen Cradle of Filth albuminsa euron halvemmalla Anttilasta). Se on ymmärrettävää, että kuluttaja äänestää lompakollaan ja jos pienyrittäjä ei pääse ostovolyymeissaan samalle tasolle, kuin suuret kilpailijansa, niin pienituloinen asiakas ostaa sen CD:n sieltä toisesta paikkaa. Jokainen myy millä pystyy, näin se vaan menee (tai pahimmillaan varettaa sen, jolloin myös bändi kuolee nälkään). Ja hei! Tällä me pienyrittäjät emme tarkoita sitä etteikö meillä saisi vain käydä kääntymässä ja meitä moikkaamassa! Me olemme usein varsin sosiaalista väkeä ja pidämme ihmisistä ja rupattelutuokioista (ilman ostopakkoa). Ja onhan se niin, että kun myymälässä on valmiiksi väkeä, niin sinne uskaltaa tulla helpommin (ei tarvitse pelätä hyperaktiivisen myyjän pakkomyyntiyrityksiä kun huomio ei keskity vain siihen yhteen yksinäiseen asiakkaaseen;).

Mutta mutta, bakc to buzinezzz: Pienyrittäjälle tämä tarkoittaa näivettymisen kierrettä - kun tavara ei liiku, niin ei ole varaa hankkia uutta tavaraa hyllyille, sillä moni yrittäjä tekee nämäkin hankinnat oman lompakkonsa kautta. Järkeviin volyymeihin ei päästä, niin sitä kautta luonnollisestikaan tue edullisempia hintoja - syöksykierre syvenee ja hyllyt "museoituvat".

Suurille ketjuille tämä sopii oikein hyvin! Pienet erikoisliikkeet kuolevat pois häiritsemästä isojen toimintaa. Tämä ei luonnollisestikaan koske pelkkää musiikki businesta, vaan yhtälailla kirja-, vaate-, koru- tai vaikkapa lahjatavarakauppoja. Sama koskee myös palvelualoja. Onhan siellä naapurin ikkunateippaamossa mitä parhain palvelu, tarjolla muutakin kuin automaattikahvia ja he oikeasti kuuntelevat, palvelevat ja jopa tietävät mitä tekevät - mutta kun en saa sieltä plussa pisteitä ja se maksaa kuitenkin 15 euroa enemmän, niin...

Pienissä yrittäjävetoisissa liikkeissä saat yleensä palvelua henkilöltä, joka tuntee tuottensa, on oikeasti innostunut palveluistaan jota tarjoaa ja joka on sydämellään mukana siinä mitä tekee. Siitä voi joutua maksamaan vähän enemmän, mutta ainakin itse koen sen tärkeäksi osaksi omia hankintojani. Lisäksi yrittäjä on usein tuotteidensa ja palveluidensa sanansaattaja ja hankkii hyllyillensä tuotteita, joita ei varmasti mistään muualta saa ja joita isojen ketjujen ei ole järkevää ottaa myymälöihinsä, koska niissä ei liiku tarpeeksi rahaa.

Oma painajaiseni on, että maailma on pian täynnä Dress Maneja, Anttiloita, Prismoja, Stockanneja, H&M myymälöitä, Suomalaisia Kirjakauppoja jne jne. Siinä maailmassa ei löydy sitä pientä kulttilevykauppaa, josta saan ostaa UG Black Metallia ja kuulla myyjältä stooreja ja viimeisimpiä bändi uutisia. Siinä painajaismaailmassa ei löydy pieniä kirjakauppoja, joista saa kirjoja mitä sinun "ei haluta lukevan". Siinä maailmassa pienet ompelimot ja vaateliikkeet ovat kadonneet ja kaikki pukeutuvat kloonien lailla H&M loimiin. Siinä maailmassa en saa asiantuntevaa apua auto-ongelmiin tutulta korjaajalta, joka tuntee merkit ja mallit kuin omat taskunsa ja ehkä autoni huoltohistorian. Siinä maailmassa saan vuoronumeron käteeni, juon automaattikahvia ja monikansallinen ketju laskuttaa minua työstä, josta en pääse kysymään enkä tiedä kuka työn on tehnyt... Itäkeskuksessa tämä alkaa jo toteutumaan ihan konkreettisesti!

Oma sisäinen liekkini ei ole vielä sammunut, vaikka maailma välillä kaatuukin niskaan ja vettä tulee päin naamaa niin, että voimat meinaavat loppua. On se yrittäjyys vaan hullu laji... Loppujen lopuksi asiakkaat päättävät, ovatko yritys ja sen tuotteet elinkelpoisia, oli yrittäjän usko mitä tahansa;)