HELPPOA! Tietenkin vaaleat viehkeät kaunottaret, nuo kohtalokkaat elokuvien sankarittaret eteerisine katseineen. Teinnikomedioiden Chealeaderit, trendielokuvien kauneuskuningattaret ja draamaelokuvien suurisilmäiset, viattomat uhrit, jotka nousevat lopulta vaikeuksien kautta voittoot ja saavat sankarin suudelman - NOT! Jostain syystä nämä elokuvien hahmot, jotka saavat 98% katsojista kehräämään, eivät ole aiheutaneet minussa juuri mitään tunteita...
Sen sijaan olen polvenkorkuisesta saakka viehtynyt pitkiin, vaarallisiin naisiin. Syöjättäriin, joissa on ollut jotain käsittämätöntä magiaa, jotain kerta kaikkisen sanoin kuvaamatonta. Jos palaan ajassa taaksepäin - niin pitkälle kuin muistan, niin ensimmäistä ihastustani ei ole vaikea palauttaa mieleen. Kyseisellä kaunottarella oli ihan oma sarjakuvalehti ja muistan selanneeni kyseistä lehteä jo alle leikkikouluikäisenä Hakaniementorin Tupakkakaupassa, joka sijaitsi aivan kotimme alakerrassa. Enää en pysty muistamaan, miksi hänestä niin lumouduin (vaikka näin jälkeenpäin ajatellen se on ihan järkeenkäypää:). Pikkupojan viattomuus on todennäköisesti saanut ensimmäisen kolhunsa juuri noina hetkinä, vaikka en sitä varmaan silloin vielä käsittänyt. Kyseessä On luonnollisesti Vampirella! Samalla hetkellä olen todennäköisesti saanut myös ensikosketukseni vampyyreihin ja niiden lumoavaan maailmaan...
Sen jälkeen kuvioihin ovat astuneet Hammer elokuvien kohtalokkaat vampyyrit, joista kaikista lumoavin on ollut goottikauhun kuningatar Ingrid Pitt. Ihan tarkkaan en tietenkään muista, keitä muita joukossa oli (Caroline Munron lisäksi), mutta kun kyseiset elokuvat myös Suomen TV ruuduissa pyörivät, niin ne herättivät nuorukaisessa paljon muitakin tunteita, kuin pelkästään kauhua. Ja taas kerran, kuten aikaisemminkin - kyseessä olivat vampyyrit. Viettelijättäret, jotka toivat mukanaan turmiota ja kuolettavan vaarallisen nautinnon, jolle antautui niin puhtain sankari, kuin myös viattomin uhri. Nämä kyseiset elokuvat ja sarjakuvat ovat todistettavasti jättäneet pinnan alle kytemään rakkauden vampyyreihin ja ties minkälaisiin fantasiakuvastoihin fetisseineen. Jos ajattelee, mikä on tavallaan koko vampyyrifantasian huipentuma, niin se liittyy varmasti Jonathan Harkerin tapaamaan kolmikkoon, syvällä Transylvanian vuoristossa, kuun loisteessa, huoneessa jossa hän ei olisi saanut yöpyä. Kielletyssä hedelmässä on sitä jotain ja jos korissa on kolme kiellettyä hedelmää samaan aikaan, niin kukapa voisi moista hedelmäsalaattia vastustaa ...
Olisi perin muodikasta väittää, että myös Vampira olisi allekirjoittaneelle "movie crush" ja rehellisyyden nimissä joudun kertomaan, että näin ei ole. Sen sijaan monien vuosien tauon jälkeen, sydämen sai muljahtamaan pois paikoiltaan Anjelica Hustonin esittämä Morticia Addams. Tämä viileä, kypsään ikään ehtinyt kuolonkalpea kaunotar sai Addams Family elokuvaa katsomaan menneen nuoren miehen leuat loksahtamaan auki ja kasvoille typertyneen, idioottimaisen ilmeen. Mitä ihmettä, hopeakankaallahan on lähes täydellinen nainen, muistan huudahtaneeni ääneti. Mortician lisäksi monet muut vastaavat neidot ovat kiinnittäneet huomioni, kuten Elvira, Lilith Silver (Eileen Daly), Julie Strainin esittämät hahmot jne jne, mutta silti tämä kyseinen nainen on tämän aikakauden kiistaton viettelijätär. Demonitar, joka pystyy paljain käsin kaivamaan vielä tänäkin päivänä sydämen rinnastani, asettamaan sen tarjottimelle eteeni. Siltikin, vaikka tiedän että moisesta käsittelystä ei jää eloon, niin sen sydämen luovuttaa jokainen kerta kiltisti ja mukisematta hopeatarjottimelle...
Luulisi, että tämänkaltaiset ilmiöt kuuluvat teini-ikään ja nuoren-miehen haihatuksiin, mutta ei. Vielä wanhanakin sitä jaksaa yllättyä, kuinka voimakkaasti jotkut elokuvat saavat tuntemaan ja kuinka joidenkin elokuvien hahmot/näyttelijättäret saavat veren kiertämään. Tällä kertaa kyseessä on varsin tuore löytö. Jotain mikä tuli täysin puun takaa ja varoittamatta. Se oli rakkautta ensi silmäyksellä ja iski salaman lailla kirkkaalta taivaalta. Kyseessä on Angel(a) elokuvassa enkeliä esittävä Rie Rasmussen, tanskalainen malli ja näyttelijätär. Hän ei ole enkeli perinteisessä mielessä, vaan huokuu valtavaa seksuaalista energiaa ja on enkeliksi varsinainen paholainen. Jos haluan rakastua uudelleen ja uudelleen, niin siihen ei tarvita kuin pullo punaviiniä ja tämä elokuva.
Entä mikä näissä elokuvien kaunottarissa, jotka eivät edusta hyvyyttä, puhtautta tai edes sitä perinteistä naiskauneuttakaan kiehtoo. Miksi ihmeessä en jää muiden lailla lumoutuneena tuijottamaan erilaisten lehtien vuoden seksikkäimmiksi näyttelijättäriksi valitsemia kaunottaria. Ehkäpä siitä syystä, että vaikka he ovat lumoavan kauniita, niin heistä puuttuu se jokin. Monasti näen heidät pelkkinä kuorina, liian pinnallisina omaan makuuni sopiviksi. Ehkäpä he keskittyvät liikaa omaan kauneuteensa ja menettävät siinä sivussa sielunsa, ärhäkkyytensä ja seksikkyytensä. Heiltä vain puuttuu "se jokin". Ehkäpä juuri siksi en tosielämässäkään kiinnitä mitään huomiota Burberry/Louis Vuitton ladyihin, vaikka ystäväni heidän peräänsä viheltelevätkin. Sen sijaan pääni kääntää verkkosukissaan, PVC hameessa ja korseteissaan kulkevat neidot. Heidän vahva meikinsä ja hiusten väri voi vaikuttaa joistakin jopa halvalta, mutta ei minusta. Tatuoinnit, lävistykset ja ennen kaikkea asenne puhuttelevat. He ovat naisia, joille ei vittuilla (jotka osaavat silti säilyttää naisellisuutensa), naisia joita suurin osa tuntemistani miehistä kammoksuu - oletettavasti siitä syystä, että he jopa pelkäävät heitä. Vahva, itsetietoinen ja omaa tietä kulkeva nainen kun voi olla huonolla itsetunnolla varustetulle miehelle todellinen mörkö...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti