Horror babe of the month: Miss kesäkuu

Horror-Shop ylpeänä esittää:
PINKIE CAT!

Alamme julkaisemaan Horror-Shopin sivuilla joka kuukausi kuvasarjoja upeista neidosta kauhuaiheisessa seteissä teidän iloksenne, moralistien kauhistukseksi. Tällä kertaa sukellamme Day of the dead tunnelmiin, mutta hieman synkeämmällä twistilllä. Voisi jopa väittää että tämän kertaisessa kuvasarjassa mennään enemmänkin primitiivisiin rituaalimurhafiiliksiin. Toivottavasti pidätte kuvista - ainakin meillä oli helvetin hauskaa niitä kuvatessa!





Ja sitten vielä pieni haastattelu kuvien lomaan

Q: Kuvissa esiintyminen käy sinulta kuin luonnostaan. Kauanko olet esiintynyt kameran edessä ja mistä innostus moiseen syntyi?
A: Ensinmäisen kerran pääsin kameran eteen n.3vuotta sitten, siitä lähtien olen aina silloin tällöin käynyt malleilemassa. Innostus on lähteny siitä kun pienenä tyttönä tuli katottua huippumalli haussa ohjelmia





Q: No nämä tämänkertaiset kuvathan ovat melko lähellä juuri tuota "huippumalli haussa" kuvauksia, miten ihmeessä harhauduit kauhun synkeään maailmaan ja oliko tälläisessä setissä helppo päästä fiilikseen?
A: Tykkään hirveesti tehä erikoisii ja erilaisii kuvauksii ja etenkin just tämmöset synkät kauhukuvaukset on just semmosii mihin pääsee helposti oikeenlaisee fiilikseen. Välillä on kiva tehä semmosii söpöjä kuvauksii missä ollaan nättinä, mutta oon huomannu että kotosampi olo on tämmösissä synkissä kuvauksissa ja kun oma tyyli luonnostaankin on vähän erilaisempaa niin sekin auttaa. ja tietty kaikilla kauhuelokuvillakin on osuutta asiaan tässä harhautumisessa.




Q: Minkälaiste kauhuelokuvat ovat mieleesi ja jos sinun pitää mainita 3 kaikkien aikojen pelottavinta kauhuelokuvaa koskaan, mitkä ne olisivat?
A: Tykkään kaikenlaisista kauhuelokuvista. hmm 3 pelottavinat tuo on kyllä paha kysymys hmm manaaja on kyllä ihan ykkönen! the conjuring ja a nightmare on elm street on yks suosikeistani mutta ei niinkään pelottava.



Q: Mainitsemissasi elokuvissa on hyvin vahva tunnelma. Ilmeisesti sellaisella on merkitystä myös sen kanssa, että kuvaukset onnistuvat? MIten valmistaudut kuvauksiin, esimerkiksi juuri näihin kuviin mitkä ovat nyt esillä?
A: joo tunnelmalla on merkitystä kyllä. Näihin valmistauduin niin että katsoin yhden kauhuelokuvan edellisenä iltana (en muista enään että minkä) niin pääsi jo vähän semmoseen kauhutunnelmaan.




Q: Olet tehnyt hyvinkin erilaisia alternative kuvauksia. Minkälaista palautetta olet saanut niistä?
A: Olen saanut aika positiivista palautetta ainakin tähän asti. välillä kyllä tulee hyvin outoo ja kauhistelevaa kommenttiakin. kauhisteluja on tullut lähinnä siitä että kuinka kehtaan olla alasti/puolialasti kameran eessä ja eiks tuo oo aika pornahtavaa. positiiviset on ollu niitä että tullaan kehumaan ja sanomaan että oot rohkee kun uskallat tehä noin.




Q: Ja lopuksi -mitä sanoisit heille, jotka ovat aina haaveilleet pääsevänsä erilaisiin kuvauksiin. Neuvoja, vinkkejä?
A: Suosittelen kyllä kaikkia koittamaan rohkesti vaan vähän pelottavampiakin kuvauksia, vaikka ne vaikuttaa pelottavilta niin ovat loppupeleissä hyvin hauskoja ja kun oikeen fiiliksen saa niin kuvaukset sujuu kuin tanssi.

Sarjakuvaa part I

Vastaus kysymykseen että missäs tilassa se uusin leffa on:

Kyllä kyllä kyllä, ”The Curse of the Witches Blood” -elokuva valmistuu. Itse asiassa se voisi valmistua ihan alle kuukaudessa, mutta siihen tarvitsisin kuukauden stressitöntä aikaa jolloin voisin vain keskittyä sen tekoon. Avataanpa aihetta hieman, niin ehkäpä sen jälkeen ymmärrätte paremmin mikä siinä oikein kestää…

Tällä hetkellä (tätä tilaa on kestänyt jo aika pitkään niin kauan kuin olen ollut päätoimisena yrittäjänä toista vuotta) joudun taistelemaan joka helvetin pennistä maailmalta, että saan perheeni ruokittua. Se tarkoittaa sitä että joudun priorisoimaan ajankäyttöni niin, että se asia joka ei tuo nopeaa rahaa käyttöön, siirtyy niiden juttujen tieltä, joilla saan ostettua perheelleni ruokaa. Laskuja on pinossa noin 2.500euron edessä ja about puolet ulosottokelpoisa. Tilillä on rahaa 3 euroa, joten yhtälö on selvä. Jos saan jostain revittyä edes 20 euroa elämiseen ja laskujen maksuun tai vaihtoehtoisesti istuttua koko päivän elokuvan edessä edistääkseni sen valmistumista, niin mitä luulet että teen? Olkoonkin että itse elokuva on varmasti tuottoisa ja sillä maksaa laskuja pitkän aikaa verrattuna vaikka t-paitojen tekoon kun se valmistuu, mutta sitä ennen on vaara menettää luottotietonsa, joutua taivasalle ja kuolla nälkään jos keskittyy vain tuohon pitkän ajan unelmaan.

Paine on järjetön. Firma täytyy saada pysymään hengissä ja mieluummin niin, että sen saa kannattamaan niin nopeasti kuin ikinä. Nyt sillä elää nippa nappa, mutta panostamalla siihen siitä voi saada ihan kelvollisen palkanmaksajan 1-3 hengelle lähivuosina. Mutta se ei tule ilmaiseksi. Tällä hetkellä se tarkoittaa parikymentuntisia työpäiviä ja 5 päivän työviikoista ei voi edes unelmoida. Osa-aikatöitä teen aina kun siihen on mahdollisuus ja niitä on tarjolla. Muuten ei selviäisi. Firman tuloista suuri osa tulee mm. t-paidoista tätä nykyä. Jos kuvittelet että taas se Sami harrastaa siellä ja suunnittelee paskoja t-paitoja ihan vaan omaksi ilokseen, niin pieleen meni. Koetan vain pysyä hengissä! Arvatkaapa kuinka paljon vituttaa tehdä töitä esim. 10 tuntia raahaamalla kassikaupalla tavaraa johonkin tapahtumaan ja illan kokonaismyynti on alle 5euroa! Siltikin niihin tapahtumiin voi ja kannattaa mennä, sillä toisen illan aikana saakin jo sitten YEL:it ja auton kuukausilyhennyksen kasaan. Koskaan ei tiedä etukäteen miten kauppa käy. Moniko teistä olisi valmis tähän – lapaa ylös?

Takana on myös vuoden kestänyt oikeusjuttu, joka oli omiaan lisäämään stressiä. Siitä en avaudu nyt sen enempää, mutta varmaan joskus kun kirjoitan seuraavan kirjani, niin siihenkin pureudun. Ja kyllä, minulla on vielä unelmia että saan tehtyä paljon luovaa työtä elämäni aikana, vaikka nyt onkin kohtuullisen synkkää.

Entäpä jos pistäisin firmani kiinni ja menisin jonnekin muualle töihin – ainakin elokuva alkaisi taas etenemään. Niin ja samalla heittäisin vuosien työn roskikseen koskien Horror-Shoppia ja eläkevirkani? Olen lopen kyllästynyt YT –kierteisiin ja siihen että joka hetki saa olla kusessa työpaikkansa puolesta. Sitä paitsi pian 44- vuotias rupeaa olemaan niissä töissä mitä olen tehnyt melkoinen kehäraakki. Jos työnantajalla on valittavanaan alle kolmekymppinen nälkäinen myyntimies, joka tekee duunit puolella palkalla, niin mikä mahtaa olla lopputulos – ei tässä ole edes paljoa vaihtoehtoja, jollei sitten lähde harjanvarteen tai SIWAn kassalle. Tosin niihinkään en taida päästä, kun hakijoita piisaa jonoiksi saakka…

Sananen muista paineista. Joku voi sanoa, että säästät jostain muusta ja sillä tavalla voit keskittyä leffan tekoon. Kertokaahan mistä säästää. Jalassa on saatana kymmenen euron lenkkarit joista näkyy pohjista läpi. Toisaalta positiivista tässä on se, että pysyy kosketuksissa Äiti Maan kanssa. Jos oikein säästää, niin kuukauden päästä voi ostaa uudet tarjoustalosta. Itsellä ei ole varaa edes syödä lämmintä ruokaa joka päivä, että muu perhe voi elää normaalia elämää. EI puhettakaan että olisi varaa osallistua edes ystävien syntymäpäiville. Ei kehtaa mennä ilman lahjaa, saatikka sitten istumaan muiden seuraan ja tilata jäävettä, selitellen että on ”laihiksella”. Sosiaaliset suhteet kärsivät muutenkin helvetisti, kun vanhat työkaverit kutsuvat syömään lounastauolla, mutta se 9euroa, minkä joutuisi sijoittamaan buffet pöytään on kolme kertaa enemmän kuin se mitä tilillä on (ja sillä rahalla ostaa Lidlistä neljäksi päiväksi ruuat duuniin).

Ja ei, en minä hae tällä kirjoituksella sääliä, sillä kaikesta huolimatta olen kohtuullisen ylpeä ihminen – haluan vain että ne jotka ihmettelevät sitä missä leffa viipyy ymmärtävät tilanteeni. Apua leffan tekemiseen on onneksi saanut. Aina sitä ei muista, tai edes jaksa pyytää kun on niin finaalissa. Välillä mennään sellaisissa pohjamudissa, että 90% tuntemistani ihmisistä löisi hanskat tiskiin ja toteaisivat että antaa saatana olla. Valtaa epätoivo ja masennus. Sinne ei kuitenkaan auta jäädä rupemään, vaan sieltä on pakko taistella itsensä ylös kerta toisensa jälkeen.

Leffa valmistuu ja piste. Olen sen velkaa kaikille mukana olleille. Itse asiassa se on lähes valmis. Värinmääritykset ovat silausta vaille valmiita. Musiikit on nipussa, samoin dialogit, eli helmi-maaliskussa pitäisi mennä Tampereelle miksaamaan se lopulliseen muotoonsa. Miksi vasta sitten? No kun vittu ole varaa ajaa Tampereelle edes takaisin jos sinne ei ole jotain keikkaa tiedossa, jolla saisi polttoainerahat kasaan. Ihan helvetin hassua. Ennen sitä mietti onko varaa lähteä kesällä Aasiaan tai pitääkö tyytyä Eurooppaan. Nyt miettii voiko ajaa Tampereelle vai pitäisikö odottaa ensi kuuhun, jos silloin olisi parempi taloudellinen tilanne. Kuulet varmaan jo naurua täältä suunnalta kun oikein pinnistelet.

Jos sinulla on hurja kiire elokuvan kanssa, niin tehdään sitten niin, että käyt pudottamassa postilaatikostani ruskean kirjekuoren, jossa on sisällä 4.000euroa. Sillä rahalla maksan rästissä olevat laskut, ruokin perheeni ja maksan laskut kuukauden ajan. Siten pystyn keskittymään vain ja ainoastaan elokuvan valmiiksi saattamiseen kuukauden ajan. Lainan ottaminen ei tule valitettavasti kyseeseen, sillä velkataakka on jo tarpeeksi suuri ja lainoilla on se paha tapa että ne pitää aina maksaa takaisin (tätä kierrettä kun ei ole enää varaa syventää missään määrin). Jos tätä et pysty tekemään, niin sitten koetat ymmärtää tämän tilanteeni ja odotat kiltisti sen valmistumista – en minä tarvitse enää yhtään enempää stressiä. Tässä on jo enemmän kuin moni pystyisi kestämään ja säilyttämään järkensä.

Ps. Tietenkin se ilahduttaa että ihmiset kyselevät milloin elokuva valmistuu. Se tarkoittaa sitä että sitä odotetaan

Ps: Jos et edelleenkään tajua pointtiani ja sitä, miksi elokuvan valmistuminen kestää, niin koetan saada jostain kerättyä pulloja sen verran, että voin ostaa pienen kerän rautalankaa ja vääntää siitä sinulle rautalankamallin

Vuosi 2014 on pian täällä, Hail Satan!

Uusi vuosi on hyvä aloittaa asettamalla itselleen tavoitteita. Jos niitä ei aseta, niin ei voi myöskään saavuttaa mitään, vaan homma menee päämäärättömään seilaamiseen ja sellainen ei sovi luonteeseen… Jotain on näköjään jäänyt korporaatiomaailmasta selkärankaan, kun sitä asettaa itselleen mittareita ja jollain tasolla koettaa jopa niistä jotain oppia. Myös taaksepäin on hyvä katsoa, mutta menneisiin ei saa juuttua, vaan enemmänkin ottaa opiksi siitä minkälaisia virheitä on tehnyt ja ennen kaikkea siitä, missä on onnistunut.

HORROR-SHOP: Vuoden 2013 aikana Horror-Shop on alkanut hakea muotoaan toden teolla. Helppoa ei ole ollut ja sitä se ei tule olemaan jatkossakaan. Välillä miettii, että tämähän on totaalista hulluutta. Varsinkin silloin kun kuukausipalkaksi ennen veroja jää 300euroa ja viettää joka toisen päivän syömättä sen vuoksi että muulle perheelle jää rahaa ruokaan. Silti en ole ollut hetkeäkään valmiina antamaan periksi, sillä uskon täysillä siihen mitä teen. Säälipisteitä en hae, sillä olen helvetin ylpeä ihminen ja taistelija luonteeltani. Jos välillä menee päin helvettiä, niin siitä saa pelkästään perspektiiviä elämään. Tuska ja kipu vie ihmisen uudelle tasolle olen kuullut sanottavan ja hyviä asioita osaa arvostaa paljon enemmän kun välillä näkee sitä toistakin puolta elämässä kuin pelkkää aurinkoa. Uskon siihen, että liike tulee vielä menestymään ja että en tule koskaan enää tarvitsemaan muuta duunia kuin oman putiikkini. Itse asiassa eihän se ole edes työ, vaan ihan jotain muuta. Kertaakaan en ole aamuisin miettinyt lähteväni töihin. Yhtenäkään aamuna ei ole vituttanut astua kalteriovista sisään – Horror-Shopissa on ihmisen hyvä olla.

Mennyt vuosi on opettanut karvaasti sen, että Suomi on kovasti pieni markkina-alue pelkästään kauhulle. Tai sitten se on opettanut sen, että kun ei ole varaa mainostaa, niin meitä ei myöskään löydetä tarpeeksi isossa mittakaavassa. Siksipä tavoitteena on vuonna 2014 laajentaa voimakkaasti reviiriä. Se ei onnistu kellarin pimeydessä nyhjäämälla, vaan tarkoittaa melkoista määrää kiertämistä erilaisissa tapahtumissa. Lisäksi aiomme murtautua kotimaan rajojen ulkopuolelle ja tähtäimessä on Saksa ja Venäjä näin aluksi. Maailmanvalloituksen eteen on jo alettu tekemään asioita jotka toivottavasti tuottavat satoa mahdollisimman pian edes pienessä mittakaavassa.
Horror-Shop on myös laajentanut paljolti musiikkipuolella ja tammikuusta alkaen tulemme jatkamaan keikkojen järjestämistä ja eri konserttijärjestäjien & clubien kanssa tekemäämme yhteistyötä. Jos meillä ei ole varaa mainostaa, niin olkaamme itse se mainos siellä missä on ihmisiä ja elämää!

Musiikki on ollut aina hirveän tärkeä osa elämääni. Se on seurana niin hyvinä kuin huonoina hetkinäkin ja en voisi kuvitellakaan päivää ilman sitä. Siispä se liittyy hyvin voimakkaasti myös Horror-Shoppiin. Metalli musiikki (erityisesti Black Metal ja viikinkimetalli) ovat se suurin rakkaus ja siksipä suurin osa tapahtumista missä kierrän liittyy juuri tähän genreen ja suurin osa levyistämme on nimenomaan metallia. Metallin rinnalle on kuitenkin noussut jo kahdeksan vuotta sitten Psychobilly, joka on tempaissut mukaansa paatuneen synkistelijän. Kaaos Zinen artikkelissa tuli jokunen aika aiheesta avauduttua ja tässä linkki tuohon artikkeliin -> http://kaaoszine.fi/vaikutteeni-albumeina-sami-haavisto-blood-ceremony-films-3/  . Koska teen tätä juttua sydämelläni, niin en osaa kuvitella tarjoavani puodissani mitään sellaista, mistä en itse pidä tai mihin minulla ei riitä tunteenpaloa. Jos en jostain asiasta pidä, niin sitä ei puodistani löydy. On paljon helpompaa tarjota ihmisille asioita, joita voi oikeasti suositella koko sydämestään!

Musiikin saralle liittyy myös hienoja kokemuksia kuluvalta vuodelta, aina yksittäisistä keikoista pidempiin kiertueisiin. Yhteistyötä on käynnistynyt perkeleen kovien bändien kanssa ja lisää on tulossa. En tiedä voidaanko tässä puhua enää monessakaan tapauksessa busineksesta. Sen raja hämärtyy välillä kun tilalle tulee ystävyys ja veljeys. Samassa suossa tässä rämmitään ja rinta rinnan seistään kera kirveiden ja kilpien hyisen tuulen puhaltaessa kasvoillemme!

Vuosi 2013 tuo mukanaan myös uusia elämyksiä ja kokemuksia kameran toisella puolella. Lyhyt kokeilu johti siihen, että huomasin olevani pieni osa Suomen suosituinta saippuaoopperaa ja kävin kääntymässä useaankin otteeseen kuvauksissa kyseisen tuotannon osalta. Kauhunsekaisin tuntein odotan niitä jaksoja, kun ne joskus kevättalvella ulos TV:stä tulevat! En ole koskaan kyseistä sarjaa itse katsellut ja käsikirjoitukset saatuani jouduinkin yhden jakson katsomaan, jotta tietäisin keiden kanssa töitä teen. Voin kertoa, että kokemus oli helvetin hauska ja jos käsikirjoittajat sekä tuottaja armossaan suovat, niin mielelläni siellä enemmänkin pönötän kameran edessä. Hauskuuden lisäksi kokemus oli kovasti opettavainen. Vuorosanoja opiskellessani aloin arvostamaan näyttelijän työtä jopa enemmän kuin ennen. Ei ole helppoa olla heidän saappaissaan, sillä paineet onnistumisesta ovat valtavat – jos yhden suoritus kusee, niin koko korttitalo romahtaa kaikkien osalta. Mutta vaikka näytteleminen onkin mukavaa, niin silti viihdyn enemmän kameran oikealla puolella, eli ohjaajan jakkaralla. Tästä päästäänkin näppärästi seuraavaan aiheeseen eli…

Tulevan vuoden suurimpaan ja tärkeimpään tavoitteeseen, joka on saattaa maaliin elokuvaprojekti. Iisakin kirkkoon, joka on stressin muodossa lyhentänyt elämääni useita vuosia. ”The Curse of the Witches Blood” on nimensä mukaisesti ollut varsin kirottu tuotanto, mutta nyt alkaa pikkuhiljaa näyttämään siltä, että pääsemme vuonna 2014 viettämään sen kauan odotettua ensi-iltaa. Odotukseni sitä kohtaan ovat todella kovat, sillä se on Blood Ceremony Filmsin yli kymmenvuotisen uran ehdottomasti komein elokuva. Suuntaamme sillä ilman muuta kansainvälisille markkinoille ja sitä tullaan lähettämään elokuvafestivaaleille ympäri maailmaa.
Turha lienee edes kertoa, kuinka paljon tähän elokuvaan on panostettu, vuodatettu verta ja kyyneleitä, mutta lupaan että se on sen arvoinen. Toivottavasti saan hyvinkin pian kertoa kaikille, milloin Suomen ensi-ilta järjestetään (Elokuvaahan ollaan jo kyselty aina Kanadasta Etelä-Afrikkaan saakka ja tämä ei ole vitsi!).

Edellä mainituissa asioissa on jo tavoitteita enemmän kuin tarpeeksi – tai niinhän sitä luulisi, heh.. Vuoden 2014 tavoitteeksi olen asettanut myös kirjan kirjoittamisen ja julkaisemisen. Lisäksi tavoitteeni on kasvattaa Horror-Shopin kylkeen pohjoismaiden suurin Viikinki-Shoppi! Varovaisen startin on saanut myös musiikillinen projekti, josta en vielä tässä vaiheessa sano sen enempää. Kuulostaako pähkähullulta? Onko tuossa enemmän kuin yksi mies pystyy suoriutumaan? Mahdollisesti, mutta luotan myös vyörytystaktiikkaan. Jos yksi projekti jää hetkeksi aikaa kiinni rasittavaan asemasotaan, niin sillä aikaa käymme salamasotaa toisaalla. Elämä on loppujen lopuksi yhtä suurta taistelua ja luonteeseeni ei kuulu antautua, antaa periksi eikä luovuttaa millään muotoa!

Vuosi 2013 on tuonut mukanaan uusia vihamiehiä, tovereita ja ystäviä. Se on ollut täynnä suuria tunteita moneen suuntaan. Välillä mietin, että olisi niin paljon helpompaa, jos en olisi tällainen ”tunneydinpommi” mitä satun olemaan, mutta jos olisin muuta, niin se en olisi enää minä – ainakaan sellaisena kuin olen nyt.

Siispä kavereilleni, tuttavilleni, taistelutovereilleni, ystävilleni ja rakkailleni toivon uuden vuoden tuovan mukanaan kaikkea sitä, mitä hyvän elämän kuuluukin tuoda tullessaan, mitä ikinä se sitten kenelle merkitseekään.

Lisäksi wanhana satanistina ja vaseman käden polun kulkijana haluan toivottaa myös kateellisille jurnuttajille, vihamiehilleni ja niille jotka sen ansaitsevat painajaisia, epäonnistumisia, sekä lisää katkeruutta elämäänne – olette sen ansainneet ;)

HILJAISTA KUIN HAUTAHOLVISSA

Haudan partaalta noussut Horror-Shop jatkaa siis uusissa tiloissa Konalassa maallista vaellustaan. Kuu loistaa taivaalla ja hautakivet luovat pitkiä varjoja tiellemme, mutta silti raahustamme eteenpäin vaikka ruumiistamme irtoaa paloja ja ne jäävät kuolleiden lehtien ja mudan joukkoon. On olemassa yrityksiä jotka eivät kuole. Ne raahustavat yöstä toiseen ja kylvävät turmellusta ja saastaa ympärilleen, kuin haudasta noussut epäkuollut konsanaan…

Vai miten on, voivatko nekin yritykset kuolla? Otsikkokin siihen viittaa, että kyllähän tässä aikalailla ollaan äärirajoilla. Hiljaista on kuin hautaholvissa ja asiakkaat ovat loistaneet jo pitkään poissa olollaan (muutamia uskollisia tahi satunnaisia lukuun ottamatta). Mietimme myymälässämme päämme puhki, niin että verinoro valuu aina silloin tällöin tyhjään silmäkuoppaan ja jatkaa matkaa aina hauraan ihon peittämälle poskiluulle, että mitä voisimme asian eteen tehdä.

Mainostamiseen tämän kokoisella yrityksellä ei ole varaa. On luotettava siihen, että hyvää palvelua ja loistavia tuotteita saaneet asiakkaat kertovat meistä eteenpäin. Mutta onko palvelumme niin hyvää, kuin itse uskomme sen olevan? Ovatko tuotteemme sitä, mitä ihmiset meiltä odottavat? Onko koko Horror-Shop myymälälle lainkaan olemassaolon oikeutta, vai pitäisikö meidän kadota kasvottomiksi postimyyntiyrityksiksi, kuten niin kovasti muotia on tänä päivänä vai lyödä lappu kokonaan luukulle?

Itse en haluaisi tämän suuntaisen kehityksen jatkuvan. Jokainen lukija osaa nimetä useita paikkoja, jotka ovat luopuneet leikistä viime aikoina. Missä on se vitun hyvä levykauppa, missä oli kiva selailla kiekkoja, kuunnella niitä ja kuulla kuulumiset niiden takaa. Mihin katosi se pieni viihtyisä liike, josta löytyi parhaat vaatteet rock kemuihin ja kaikki muu sälä. Miksi sen yhdenkin liikkeen tilalla on kebab ravintola, sillä siellä on niin hyvä fiilis käydä ja siellä saattoi hyvinkin törmätä samanhenkisiin friikkeihin - kun siellä joskus harvoin kävi. No missä ne nyt ovat? Tehneet konkurssin tai lähteneet muihin hommiin, koska se pieni kiva ja tunnelmallinen liike ei yksinkertaisesti kannattanut. Moni pienyrittäjä tekee näitä hommia rakkaudesta siihen, mihin uskoo ja minkä kokee tärkeänä, mutta sillä rakkaudella ei ruokita perhettä eikä makseta laskuja. Moni jatkaa helvetin pitkään, mutta sitten voimavarat vaan loppuvat.

Totuus on, että jos business idea ei ole hyvä, niin silloin se ei ole elinkelpoinen ja piste. Moni business idea ei kuitenkaan ansaitsisi kuolla niin pian, vaan sille pitäisi saada lisää aikaa kehittymiseen. Monille pienille putiikeille on suorastaan sosiaalinen tarve, ehkä suurempikin mitä moni heti näkee. Moni näistä pienistä liikkeistä edustaa marginaalikulttuureja ja  auttaa eri genrejen säilymistä. Ai että millä tavallako? No esimerkiksi sponsoroimalla bändien kiertueita, olemalla osana tapahtumien järjestämisiä ja paljon muuta – you name it!

Kyllähän meilläkin asiakkaita riittää, mutta helvetin vähän vielä toistaiseksi/viime aikoina. Nippa nappa ollaan pysytty hengissä so far. Moni kertoo ostavansa mielellään  tuotteensa asialleen omistautuneelta putiikin pitäjältä. Kuitenkin erilaisissa tapahtumissa kuulee harmittavan usein, että "Ai hitto! Sulta ois saanu tän saman levyn samaan hintaan, mutta tilasin sen just viime viikolla Amazonista". VITTU! Tuolla hetkellä tekisi mieli isällisesti kumauttaa tuota sanojaa lentopallomailalla leegoihin. Varsinkin, kun hän lisää lauseeseensa, että pitäs tulla käymään joku päivä sun puodissa. Pitäs?!? No mikset sitten tule. Eihän sua oo siellä koskaan näkynyt! "Vitun siistiä että joku jaksaa yrittää", "Jäbällä on kyllä siisti boogie, supporttaan ihan täysillä" jne. Miksi nämä samat henkilöt esittävät surunvalittelujaan esim Fascebookissa, kun joku liike ilmoittaa lopettelevansa. Vuodattavat kyyneleitä ja kertovat että piti käydä kääntymässä siellä moneen kertaan, mutta.. Yleensä nämä henkilöt, jotka eivät koskaan käyneet näissä liikkeissä ovat niitä, jotka kaikkein eniten harmittelevat pienten erikoisliikkeiden lopettamispäätöksiä. HERÄTKÄÄ ennen kuin koko Suomi on täynnä pelkästään Henkka Maukkoja, Dress Manneja, Anttiloita ja muita ketjuliikkeitä!

 
Itse en ole ihan vielä valmis laatimaan lopullista muistokirjoitusta Horror-Shopista, eli siksipä täällä meuhkaankin koneeni äärellä. Suorastaan huudan ystäviemme apua, vaikka AC/DCD jo ammoin lyriikoissan totesi:
”No mercy for the bad if they want it
No mercy for the bad if they plead
No mercy for the bad if they need it
No mercy from me”

Kertokaa meille, minkälaisia tuotteita ja palveluita te haluaisitte. Kertokaa meille, millä tavoin voimme palvella teitä entistä paremmin. Kertokaa meistä ystävillenne, tulkaa käymään ja ottakaa ne ystävät mukaan. Me olemme olemassa teitä varten ja tietysti myös itseämme, sillä tämä on koko elämämme!

Uskon, että puhun tällä hetkellä monen muunkin pienen putiikin pitäjän suulla - meitä on vielä muutama jäljellä...

-PääPerkele-

Horror-Shop

Aikaisemmin aiheesta kirjoittelin hiukan eri sanoin SORRY WE ARE DEAD otsakkeen alla:
http://bloodceremony.blogspot.fi/2013/02/sorry-we-are-dead-vai-olemmeko.html