FREEEDOOOOM!!!!

Sateisena ja koleana iltana joulukuun, kohtasin ma sielunsyöjän, korporaatio pirun, alla ammoin kuolleen koivupuun. Vihmoi luitani viima, sade selkääni piinas, hirvittävä kylmyys ruumistain riivas. Mut ei ollut sää siihen syy, miks tuntui, kuin sielussain, olis luikerrellut manalan musta kyy...

Äänel viekoittelevalla kuiski, mulle hän: "palaa mies polo takaisin paikkaan, missä tunnet sä tosi ystävän. Jo näyttänyt oot, että tahtoa on sulla, voit viimein takaisin avokonttoriin tulla. On office lämmin, ei köyhyys paina ja provikoiden  myötä, on viinilasis täynnä aina". Päätöksein horjui, särki sieluni arvet, muistaessain myynnin ehtymättömän runsaudensarvet. 

Ilmeensä muuttui ja hymyili hän, kuin olisi vuosien jälkeen tavannut rakkaan ystävän. "En ymmärtää saata, en käsittää voi, miks luopua tahtoisit siitä, mikä elämääsi vaurautta toi". Silloin näin silmissään viekkauden, saman sen, minkä pauloihin oli mies moni menettänyt elämänsä, vapauden! Kokosin voimain, ilmoille karjuin ja samalla soihtuuni kiinni mä tartuin: "Ei sanasi kääntää mun mieltäni voi, oon päätöksein tehnyt, nyt elämässäni  särökitarat soi", näillä sanoilla houkuttelunsa hänen ma torjuin, vaikka hetkeä aiemmin viel päätöksein horjui. Ilmeestä hänen, saatoin nähdä ma sen, kylmän rahankiillon, pohjattoman ahneuden. Ei vapauteen päästä, ei sieluain säästä, ei armoa anna, jollen itse kuoliniskua soihdulla kanna. 

Pian yltyi tuulet ja pauhasi meri, ties jumalat vanhat, pian vuotaisi veri. "Ei rikkauksil mammonal mies mitään se tee, jos orjuudes sielunsa riutuu, vanhenee!". soihtuni sytytin ja kohotin sen, kasvojaan liekillä valaisten. "kuolla toisen meist täytyy, mitään mahda ma en, on vapaudel hinta" huusin ja iskin soihdun riivaajani rintaan julmasti huutaen. Hän kirkuen syttyi ja ilmoille huusi, nyt piloille meni, puku perkele uusi! 

Pian aallot väistyi, taukosi aalto, makas rantakivillä karrelle palanut raato. Ma soihtuni laskin, sen aaltoihin heitin, tunsin harteiltain putoavan, tukahduttavan seitin. En orjaksi taivu, en käskyjä kestä, siispä tapa ainoa on, vapaana seistä! 

  

Olen tällä päivämäärällä, 30.12.2011 jättänyt taakseni korporaatiomaailman ja ottanut harppauksen kohti unelmaani elättää itseni ja perheeni kokopäiväisenä taiteilijana. Tavoitteenani on perustaa pääkaupunkiseudulle oma tatuointistudio, sekä yhdistetty Horror-Shop kivijalkamyymälä. Hetken päähänpisto tämä ei ole, vaan olen kaikessa ”hiljaisuudessa” varustautunut tähän koitokseen hankkimalla kaikki tarpeelliset myymäläkalusteet ja roippeet, mitä uskon tarvitsevani.  Nyt pitäisi vielä löytyä pikaisesti sopiva liiketila, mutta eiköhän sekin löydy, kun pitää silmät auki ja mielen positiivisena…

Edessä on uusi vuosi ja todella uudet kujeet. En usko tätä tietä helpoksi, mutta kun oikein yrittää, niin homma saattaa jopa toimia. Mikä tärkeintä – edessä on todellinen elämäntapamuutos. Odotan tulevalta vuodelta paljon töitä, taistelua olemassaolon oikeutuksesta, mutta myös rentoutta ja hyvää boogieta, mitä voi saavuttaa vain ja ainoastaan toteuttamalla itseään sataprosenttisesti.

Itsensä toteuttamiseen liittyy myös elokuvatuotannot ja niiden tekemistä ei ole tarkoitus jättää – päinvastoin, nyt on aika kiihdyttää vauhtia entuudestaan. Käytännössä tuotantojen budjetit tulevat putoamaan dramaattisesti (mikäli se on näillä budjeteilla edes mahdollista;), mutta se mikä rahassa hävitään, luovuudella korvataan. Blood Ceremony tulee ottamaan tällä saralla ihan uuden vaihteen käyttöönsä, kun niihin voi keskittyä kovemmalla painoarvolla. Seuraava ensi-ilta on jo aivan oven takana ja uutta käsikirjoitustakin rakennellaan. Siltikään ei tarvitse pelätä, että Blood Ceremonyn tuotannot ”kaupallistuisivat”. Tarkoituksena on säilyttää nyt ja jatkossa sama kumartelematon linja kuin aikaisemminkin (ja tienata leipä tatuointihommeleilla).

 

Varmistaakseni elokuviemme rahoituksen nyt ja jatkossa, aloittamaani kirjakustannustoimintaa tullaan laajentamaan ja etsin uusia sopivia nimikkeitä julkaisuluetteloon. Myös Horror-Shopin katalogia laajennetaan hirmuista vauhtia, notta sitä kautta saadaan rahoitusta elokuvatuotannoille. Uusia paitoja, ja sitä myötä uusia kuvauksia on luvassa enenevissä määrin, joten eivät nämä friikkeilyt tähän lopu.Siirryn siis  maailmaan, josta olen haaveillut, toteuttamaan unelmaani. Toivottavasti tämä tarkoittaa myös sitä, että jää taas aikaa maalata, sekä piirtää, joko omaksi iloksi tai tilauksesta erilaisiin kuvitusprokkiksiin. Jos on hiljainen päivä studiolla, niin voi hyvällä omatunnolla kaivaa maalaustelineen ja akryylit esiin ja laittaa levylautaselle sopivaa musiikkia. ICT –maailmassa ja avokonttorilla tämä ei ollut kovinkaan suotavaa.

Odotan tätä kaikkea todella innolla. Tuskin tässä tylsää pääsee tulemaan, vaikka vyötä hieman kiristetäänkin (tällä ruholla siihen on varaa:).

Blood, Boobs and 10 year hell of making movies...

No niin! Vain viikko aikaa ja saan painosta esikoisteokseni. Jännittää ihan helvetisti ja tapahtumaa voisi kai verrata pienokaisen syntymään. Onhan kirja, jonka kirjoitin tavallaan lapseni, hengen tuotteeni. Pian se näkee päivänvalon ja päästää ensimmäisen parkaisunsa - tosin saattaa olla, että todellinen parkuminen alkaa vasta kun kirja tavoittaa lukijansa...

Synnytysprosessi on ollut todella pitkä, suorastaan hermoja raastava. Kaiken kaikkiaan se kesti lähes kaksi vuotta. Ensimmäisen vuoden ajan kirjoitin sitä jäähallien kahviloissa vanhimman poikani pelatessa jääkiekkoa harjoituksissaan. Tämä aika ei loppujen lopuksi riittänyt opuksen viimeistelyyn, joten monien tapahtumien summana irtisanoin itseni silloisesta vakituisesta työsuhteesta saattaakseni sen valmiiksi. Neljä kuukautta kirjoitin melkoisella vimmalla ja kun teos oli viimeistelyä vaille valmis, palasin työelämään, takaisin ICT -helvettiin juoksemaan itseäni hengiltä.  Tuo neljä kuukautta oli aikuiselämäni parasta aikaa ja stressitasoni putosi sinne minne se kuuluu, eli lähelle nollaa. Mielestäni jokaisen työikäisen ihmisen tulisi pitää jossain vaiheessa elämäänsä sapattivuosi ja keskittyä hetkeksi niihin oikeasti tärkeisiin asioihin, ennenkuin on liian myöhäistä.

No, back to buziness: kun viimeisetkin rivit oli saatu sijoitettua paikoilleen, alkoi helvetillinen kirjoitusvirheiden ja yhdyssanavirheiden poistaminen. Tässä vaiheessa mukaan tarvittiin ulkopuolista apua. Luotettu ystäväni Laura teki järjettömän urakan kahlatessaan tuon savotan läpi ja menetti siinä yhteydessään nuoruutensa sekä terveytensä. Anteeksi Laura - lupaan käydä useammin katsomassa sinua suljetulla osastolla, minne päädyit menetettyäsi hermosi pariinkin otteeseen prosessin aikana. Lupaan myös, että en mainitse kirjasta sinulle koskaan enää sanaakaa (tämä oli psykiatrisi vaatimus - ei toive).

Tavallaan tekisi mieli sulkea viikon päästä puhelin pariksi viikoksi, sammuttaa valot kodistani. Yksinkertaisesti vain teeskennellä, että olen jossain kaukana lomamatkalla välttyäkseni kaikelta palautteelta ja kysymyksiltä, joita se varmasti monissa henkilöissä esittää. Tiedän, että olen tarinoissa unohtanut mainita lukuisia tärkeitäkin henkilöitä ja toisista olen puhunut liikaakin kirjan sivuilla. Henkilöitä ja tarinoita piisaa, sillä kirja käsittelee aikajaksolla kymmenen vuotta elokuvaryhmämme kommelluksia sekä elokuvan tekoa. Se käsittelee aiheita allekirjoittaneen näkövinkkelistä ja monen mielestä tekee sitä varsin yksipuolisesti. Toisaalta en ole minkään helvetin meedio, jotta tietäisin mitä muut ovat ajatelleet missäkin tilanteessa ja kirja on omani, joten se on varsin luonnollinen näkökulma. Ei ole niin hyvää  tarinaa, etteikö se liioittelemalla paranisi ja ei ole niin lyhyttä lausetta, etteikö se jotain loukkaisi. Notta koettakaa olla vetämättä palkokasveja sieraimiinne ja lohduttautukaa vaikka sillä, että ei tätä kirjaa kukaan kuitenkaan lue, sillä se päätyy markkinoille omakustanteena.

Entä miksikö omakustanteena? Kärsivällisyyteni ei yksinkertaisesti riitä siihen, että odottelisin määrättömät ajat kustantajien palautetta. Jos homma ei etene toivotulla nopeudella, niin sitten se tehdään itse perkele! Sitäpaitsi pian on joulu ja jotkut onnettomat ovat päättäneet hankkia tämän opuksen joululahjaksi (ja en voi tuottaa heille pettymystä). Mutta mikä tärkeintä, pian on edessä seuraavan elokuvamme ensi-ilta ja tahdon ehdottomasti, että kirja on siellä saatavilla. Tähän on erityinen syy: Blood Ceremonyn ensimmäisestä ensi-illasta tulee keväällä kuluneeksi hurjat kymmenen vuotta ja omalta osaltani tämä on tapa juhlistaa tuota taivalta - julkaista aiheeseen liittyvä historiikki täynnä verta, kyyneliä, epäonnistumisia, onnistumisia, hysteriaa ja onnellisia hetkiä! Olen kokenut kirjaa kirjoittaessani monet järjettömän raastavat tuskat uudelleen, kuin ne olisivat tapahtuneet eilen. Olen myös palannut sitäkin useammin moniin onnellisiin hetkiin. Noina hetkinä olen saattanut unohtua pitkäksikin aikaa mietteisiini ja lämpimiin muistoihin, joiden takia näitä hulluuksia jaksaa vuosi vuodesta uudestaan ja uudestaan - hulluudestahan tässä on loppupeleissä kyse...

Kirjankansien kuvaaminen on vakavaa puuhaa ja veri on
paremman makuista kuin moni ensi alkuun uskoisikaan!

 VAROITUS: Kirjan kaikki henkilöt ja tapahtumat ovat kuvitteellisia,
                       paitsi ne, jotka eivät ole...