ASEMASOTAA JA PAIKALLAAN JUNNAAMISTA

Vuosi 2014 oli henkilökohtaisesti monella tapaa samanlainen, kuin taistelurintama Euroopassa sata vuotta aikaisemmin. Asemista koetettiin pitää kiinni, välillä edetä, välillä piti perääntyä, tuli kärsittyä huomattavia tappioita, eikä menestystä tullut oikein millään taistelun saralla. ”Länsirintamalta ei mitään uutta” kertoo paljonkin kuluneesta vuodesta. Turhautuminen, raivo ja toisinaan jopa lamaannus valtasi alaa, mutta nyt on aika muuttaa taisteluiden kulkua. Jotta se onnistuisi, pitää katsoa hetkisen aikaa taaksepäin, ottaa oppia virheistä ja korjata niitä asioita joita voi korjata.

Suurin ja raskain taakka joka painaa edelleen harteilla on ikuisuusprojektiksikin kutsuttu elokuva ”Curse of the Witches Blood”. Elokuva joka on kokonaan purkissa, 95% editoitu ja musiikit valmiina. Syyt siihen, miksi homma ei ole mennyt maaliin ja elokuvan ensi-iltaa viettämään löytyvät samasta ongelmasta kuin vuosi sitten. Etenemistä on kuitenkin tapahtunut vuodessa ja elokuvan valmistumisesta lopulliseen muotoonsa tämän vuoden puolelle ei paljoa jääty. Pikkuhiljaa on tällä rintamalla edetty, hitaasti pala palalta ja onneksi apujakin on saatu kun omat voimat eivät ole riittäneet etenemiseen.
Murheellista on se, että monelta on loppunut usko siihen että elokuva valmistuu. Selkä on käännetty ja kiviäkin nakeltu. Ymmärrän tuon reaktion. Niin moni ihminen on antanut melkoisen työpanoksen elokuvaan ja kun valmista ei ole tullut, on kasvanut sarvi otsaan ja tässä vaiheessa tuottajan osa on kantaa se risti väkijoukon kivittäessä.
Sen verran voin kuitenkin kertoa, että en ole ottanut ainuttakaan video/elokuvaprojektin vetovastuuta vastaan enkä ota, ennen kuin tuo homma on valmis. En ole lähtenyt yhteenkään musiikkivideon toteutukseen ohjaajana, en kuvaamaan lyhytelokuvaa enkä ottamaan mistään vastaavasta projektista vastuuta, enkä ota ennen kuin tuo elokuva on saatettu maaliin. Mielestäni minulla ei ole siihen oikeutta, vaikka tilaisuuksia olisikin ollut. Ennen kuin voin ottaa uusia projekteja vastaan, on tuo Iisakin kirkko saatava valmiiksi.
Se, että elokuvaa ei olla saatu valmiiksi on johtanut jopa sosiaalisten kontaktien kärsimiseen. Välillä ei halua eikä edes kehtaa nähdä ihmisiä jotka ovat olleet mukana tätä suurprojektia rakentamassa koska se että sitä ei ole saanut valmiiksi, se hävettää. Ei jaksa vastata kysymyksiin, vaikka ne olisivatkin hyvää tarkoittavia. Kysymyksethän vain tarkoittavat sitä, että aiheesta ollaan kiinnostuneita, mutta kun kantaa tätä taakkaa harteillaan, niin se saa välillä luhistumaan ja tulee vain fiilis että haluaa vajota maan alle.

Kiitos heille, jotka edelleen jaksavat uskoa elokuvan valmistumiseen – en tule pettämään teitä tämän asian suhteen. Anteeksi heille jotka eivät enää tähän usko – elokuva valmistuu kuitenkin, uskoitte siihen tai ette ja toivotankin teille onnea ja menestystä muille projekteillenne (samalla salaa toivoen että joudutte itse tulevaisuudessa vastaavaan tilanteeseen missä nyt olen ollut). Näemme kuitenkin kaikki ensi-illassa, se on varmaa!

Horror-Shop on tietysti keskeinen osa elämääni nyt kun se on päätyöni ja sen avulla koetan epätoivoisesti elättää perheeni. Keväällä näytti hyvältä. Piru vie että sitä olikin uskoa täynnä! Myynnit kasvoivat pikkuhiljaa ja aloin olemaan optimisti sen suhteen että pian voisin palkata ihan oikeasti myymälässäni hyörineen kultakimpaleen töihin sen sijaan, että hän olisi siellä työmarkkinaboogieilla. Sitten koko saatanan Suomi pysähtyi, business kuoli kaikkialla ja joka puolelta tulvi huonoja uutisia. Myynnit putosivat kuin olisi ajanut 180km tuntinopeudella seinään ja sitten oltiinkin kusessa. Pikkuhiljaa alkuvuodesta alkaen olimme nousemassa pakkaselta plussan puolelle ja usko oli kova, kunnes koitti musta kesä. Sitten sitä taas maattiin juoksuhaudan pohjalla, kranaattien putoillessa ympäriinsä tuhoja tehden. Ei ollut apujoukkoja näkyvissä, eikä ole vieläkään. Moni heikompi ihminen olisi lyönyt valkoisen lipun kiväärin piippuun ja antautunut. Todennut että sama se on saatana, kuula kalloon tai vankileirille – en enää välitä. Itse en siihen ole taipuvainen. En osaa antautua. Periksi ei anneta vaan viimeiseen mieheen taistellaan (ja tämä pätee elämän muillakin saroilla). Uskon siihen, että kun jotain tekee sydämellään, eikä anna periksi niin joskushan sen padon on pakko murtua ja onnistumisen olla edessä.
Eihän se helppoa ole taistella ilman ammuksia ja karttaakaan ei oikein näe lukea kun öljyt on lampuista loppu. Silti täällä mudan ja veren keskellä on taistelutahtoa. Ainahan sitä voi tarjota pistintä tai kiväärinperää, vaikka muuten ovat keinot vähissä. Ja kunhan vaan jaksaa pitää rintamalinjoja yllä, edetä pikkuhiljaa, niin jossain vaiheessa, jossain vaiheessa sota voitetaan ja meistä tulee sellainen saatanan sotakone, jota ei pysäytä enää mikään!

Köyhyys, vittu että mä vihaan köyhyyttä! Luulin jo vuosi sitten että nyt on pohjakosketus saatu aikaan, mutta ei. Pohjan läpi pääsee vielä syvemmälle ja vaikka joku sanoo että raha ei tuo onnea, niin se että sitä ei todellakaan ole, ei ainakaan lisää sitä vitun onnea. Tässä kohtaa annetaan vahingoniloisille lupa ilkkua. Tulihan se romahdus sieltä – hahaa, Sami epäonnistui!
Parhaana vuotena sitä tuli tienattua ICT hommissa paria tonnia vaille 100.000eur, nyt on hyvä jos 10% siitä. Mutta kannattaa muistaa että tuo voi osua myös omalle kohdalle ennen kuin liikaa virnuilee. Loputon YT -kierre, mattojen alta vetäminen ja toimeentulon romahtaminen on enemmän kuin mahdollista kenelle tahansa tämän päivän Suomessa. Jälkeenpäin ajatellen olisi ollut taloudellisesti kannattavampaa jäädä ihan vaan työttömäksi. Olisi saanut enemmän rahaa tassuun per kuukausi ja stressiä olisi ollut huomattavasti vähemmän. Sen sijaan en ollut valmis antamaan periksi, vaan lähdin rakentamaan omaa firmaani, mikä oli ollut lähinnä harrastus päivätyön ohessa. Yrittäminen Suomessa on kuin lainsuojattomaksi ryhtymistä. Monella tapaa siitä on rankaistu ja oikeusteitsekin asioita koetettu kohtuullistaa – mutta turhaan.  Tästä aiheesta kirjoittelen jossain vaiheessa lisää, kun aloitan toisen kirjani kirjoittamisen, nyt olen liian väsynyt siihen, pohjattoman väsynyt…

Toivottavasti siihen kirjan kirjoittamiseen saan aikaa, sillä tällä hetkellä elämänrytmi määräytyy pitkälti siitä, mistä saa kympin pari perheen ruokkimiseen. Jos jostain saa vaikka pienenkin keikan, että saa talouskassaan rahaa, niin se on vaan pakko tehdä. Tosin se kaikki aika on poissa elokuvan teosta ja muusta tärkeästä, mutta minkäs perkele teet.  Lähtökohtaisesti pyrin pitämään huolta siitä, että muulla perheellä on hommat hyvin, itsestä niin viis. Sitä on huomannut, että kahdellakin eurolla päivässä pärjää jos on pakko – pidempiäkin ajanjaksoja. Ei sillä gourmet aterioita loihdita, mutta sillä pysytään hengissä.

Urheilukin olisi mukavaa ja se että saisi itsensä kondikseen. Tänä vuonna moiseen ei ole kerinnyt panostamaan (jollei tavaroiden roudausta lasketa). Epäterveelliset ruokailutavat ja vähäinen liikunta eivät tee kropalle eivätkä mielelle hyvää. Hyväntahtoiset ystävät koettavat antaa ruoka-aine neuvoja ja kertoa miten syödä terveellisesti ja edullisesti. He eivät vain tiedä sitä että sillä saatanan kahdella eurolla päivässä ei makseta kuntosalikortteja eikä ainakaan osteta kovin montaa grammaa proteiineja siihen  päivittäiseen ruokavalioon. Hyvä kun sillä saa Lidlistä sen perkeleen iänikuisen laatikon jolla pysyy hengissä. Sitten kun kuulee sen viisaimman neuvon, että jos tekisit ruokasi itse, tulee fiilis että haluaa puukottaa neuvojaa kasvoihin KOSKA SITÄ SAATANAN AIKAA EI JÄÄ KOKKAAMISEEN kun pitää koettaa saada se toimeentulo jostain että saa edes sen perkeleen kaksieuroisen jostain kasaan! Hyväähän he vain tarkoittavat ja mistäs helvetistä he olisivat voineet tietää, että hyvä kun on välillä rahaa edes tarjouskorien eineksiin.

…No, nyt kun pahimmat purkaukset on tehty, niin pitää miettiä missä on onnistuttu. Ei se koko vuosi voi olla vain yhtä saatanan alamäkeä. Totta, ei se ole ollutkaan. Siinä missä business ei ole kasvanut euromääräisesti, on kuitenkin suhde ja yhteistyö verkkoja rakennettu määrätietoisesti. Monia yhteistyökuvioita on käynnistetty ja ollaan käynnistämässä. Kun asioita tekee sydämellään, niin silloin asioilla on taipumus edetä.

Metallipuolella on avautunut enemmän ovia kuin koskaan aikaisemmin. Onhan tuo raskaan musiikin genre ollut elämässäni läsnä jo yli 35 vuotta ja se ei sydämestä koskaan pois lähde. Lisää tapahtumia on tullut kalenteriin ja keikkojakin on tullut järjestettyä ja järjestetään tulevana vuonna kiihtyvää tahtia! Ideat eivät ole hiipuneet, vaikka välillä vanhoja juttuja kierrättääkin.

Psychobilly tuli elämääni mukaan vasta vuonna 2005, mutta siihen olen uppoutunut sitäkin fanaattisemmin. Flesh Roxonin kanssa tehty yhteistyö on ollut antoisaa ja puoliväkisin erilaisiin tapahtumiin mukaan tunkeminen on myös kannattanut. Aluksi tötterötukat katsoivat kulmiensa alta, että mikäs vitun hiippari tuo on tuolla promo/myyntipöytänsä takana, mutta pikkuhiljaa, keikka keikalta olen alkanut tuntemaan Horror-Shopin ja itseni tervetulleeksi myös heidänkin maailmaansa – joka on myös omani siitäkin huolimatta, että pääni päällä ei enää moista tukkaa saada kasvamaan, heh! Psychosta olen löytänyt vuosien varrella paljon sitä, mitä metalligenressä ei ole tapahtunut pitkään aikaan. Siihen oli helppo rakastua, sillä kauhutematiikka on vankka osa sitä ja… Vaikea selittää. Olen vain helvetin iloinen sitäkin kautta on saanut potkua elämään ja Horror-Shoppiin. Ja onhan viime vuonna tullut järjestettyä muutama alan keikkakin (Hola Ghost, Kat Eye Band, Nurse Camy, Flesh Roxon, Multiclimex, The Kasketeers jne…).

Wrestling puolella on myös homma käynnistynyt ja yhteistyössä teemme nyt heidän verkkokauppaansa ja lajiaan tunnetuksi. Lisäksi myymälään on tarkoitus rakentaa pieni nurkkaus kyseisen lajin tuotteille. Lajin ego tietysti vaatisi isompaakin tilaa, mutta hei, jostain pitää aloittaa! Wrestling ihmisten tapahtumissa mukana oleminen on antanut hymyn huulille, sillä se yhteistyö mitä he keskenään tekevät tapahtumia rakentaessaan on vertaansa vailla. Kukaan ei staraile, kaikki puhaltavat yhteen hiileen kun kehää rakennetaan ja hommia lyödään nippuun. En tiedä mitä kulissien takana tapahtuu, mutta tuosta yhteishengestä mitä paikanpäällä on nähnyt olisi kenen tahansa hyvä ottaa oppia ja mallia.

True Viking Shop on myös lähtenyt kasvamaan pikkuhiljaa. Tuotteita tulee lisää ja ideoita myös. Kunhan vaan saa valuuttaa kassaan, niin sitten pystyy sitäkin puolta laajentamaan. Onhan tälläkin saralla turpaan tullut, mutta se kuuluu kaiketi asiaan. Vuosi sitten tuli uhottua, että tästä puodista tulee heittämällä vuodessa pohjoismaiden suurin – no ehkä suurisuisin so far, mutta katsotaanpa tilanne uudestaan ensi vuoden lopulla!

Hitto vie… Onpahan piisannut tapahtumaa, vaikka mitään läpimurtoja ei vielä mihinkään suuntaan ole tapahtunut. Niin kuin tuli mainittua, niin juoksuhaudoissa täällä edelleen kökötetään. Pistimet pidetään terävinä ja aistit valppaina, vaikka välillä se onkin ollut helvetin hankalaa.

Tässä loppumetreillä kun summaa kulunutta vuotta huomaan tehneeni pienen virheen kirjoittaessani siitä, että apujoukkoja ei näy eikä kuulu. Vaikeina aikoina kun hukkuu ruumisröykkiöiden keskelle unohtuu välillä huomata niitä hyviäkin juttuja. Kuluva vuosi on ollut mahtava siinä mielessä, että on tullut tutustua moniin uusiin ihmisiin, joista monista on tullut helvetin hyviä ystäviä! Joskus joku mainitsi, että kun elämäntilanne muuttuu radikaalisti ja putoaa köyhyyshelvettiin, niin ystävät katoavat myös sen siliän tien. Saattaa pitää paikkansa jos puhutaan ns. "ystävistä". Vaikka tähän helvettiin olenkin väliaikaisesti pudonnut, niin olen myös huomannut sen, että ystäväpiirini ei ole kadonnut mihinkään. Vaikka sosiaaliset kontaktit vähenevätkin siitä syystä, että enää ei ole varaa käydä heidän kanssaan  lounailla, baareissa tai yhtään missään, niin siltikin ne oikeat ystävät ovat pysyneet rinnalla tavalla tai toisella!

Sama koskee perhettä. Ilman perheen tukea ja heidän rakkauttaan ei tätä kaikkea olisi jaksanut läpi käydä. Vaikka epätoivo välillä valtaakin alaa ja mielen valtaa synkkyys, niin silti koen suurimmaksi osaksi aikaa olevani maailman onnellisin mies monessakin suhteessa.

Jotta tästä kirjoituksesta ei tulisi pidmepää kun Tolstoin romaanista, niin kirjoittelen uudenvuoden aamuna sitten tulevan vuoden suunnitelmista – niitä riittää!

Nämä kuvat olivat liikaa jopa GIRLS & CORPSES -Magazinelle

Horror-Shop ylpeänä esittää:
Wintermagnet

Nyt tulee rankkaa settiä. Rankempaa kuin koskaan. Jos olet alle 18 vuotias, niin lopeta selaaminen välittömästi, sillä tämä ei ole sinua varten. Tai jos olet muuten herkkä ihminen, niin suosittelemme silloinkin jättämään tämän kertaisen postauksen väliin. Kuvasarja jonka kuvasimme, oli jopa liikaa lehdelle mihin sen lähetimme ja he kieltäytyivät julkaisemasta settiä missään muodossa - siitäkin huolimatta että "GIRLS and CORPSES" on aika helvetin karu lehti.

Mutta takaisin kuvasarjan aiheeseen: Monelle meistä kauhuelokuvafriikeistä ovat elokuvat Nekromantik I & II tuttuakin tutumpia. Saksalaista laatuviihdettä VHS:n kulta-ajoilta. Näiden kahden elokuvan kuvasto ei katoa koskaan mielestä jos ne on nähnyt. Samaa henkeä mekin lähdimme tavoittelemaan ja suurena haasteena oli löytää upealle mallillemme vastanäyttelijä. Moisen haudasta kaivaminen kun voisi tuoda virkavallan kanssa ongelmia, niin päätimme rakentaa Hautuumaa Romeon omin käsin ja varsin onnistunut otus siitä tulikin. Kuolinsyykään ei jäänyt epäselväksi - selkeästi Viagran yliannostus kyseessä. Mietimme pitkään voisiko tätä kuvata, sillä emme ole koskaan halunneet kuvata aikuisviihdettä. Vähän aikaa harkittuamme tuumasimme että kyseessä ei ole aikuisviihde, koska koko homma on niin överi, että... No, katsokaa itse.

Ps. Älä ota näitä kuvia liian vakavasti. Mekään emme ottaneet. Itseasiassa nauroimme kippurassa näitä kuvatessamme koska emme koskaan ole aikaisemmin tehneet mitään yhtä friikkiä...

Q: Wohoo, aika rankkoja kuvia! Kuka olet ja miten olet moisiin kuviin päätynyt:
A: Esiinnyn nimellä Wintermagnet, olen 28-vuotias harrastelija malli ja kauhu-fanaatikko. Kun tällaiset gore-kuvat tulivat kyseeseen niin lähdin heti innoissani mukaan projektiin, koska pidän kaikesta genreen liittyvästä ja halusin olla osana tällaisesta hommaa joka ei varmasti jätä kylmäksi

Q: Ei jätä kylmäksi on kyllä aika hauskasti sanottu, kun näitä kuvia katselee. Kuinka vaikeaa oli eläytyä kun kyseessä oli tuollainen vastanäyttelijä, joka näyttää ruumishuoneelta varastetulta?
A: hahah, itseasiassa eläytyminen oli hyvinkin helppoa, kiitos rennon kuvaajan ja kiireettömän yhteistyön. Ja sekin toki auttoi että tuo "kumppanini" oli aivan kuollakseen haltioitunut meikäläisestä, niin oli helppo ottaa ohjat omiin käsiin.

Q: Olet tehnyt paljonkin erilaisia kuvauksia urasi varrella. Jos arvioit tämän rankkusasteella 1-10, mihin se sijoittuu jo tekemiesi settien perusteella ja miksi?
A: Ei kauaa tarvitse miettiä että 10! Mutta, voin sanoa että olisin toki valmis vieläkin rankempiin kuviin, mutta en halua tulla tunnetuksi pelkästään tämän tyylisistä otoksista, vaan tahdon pitää monipuolisuutta yllä.

Q: Mietimme tätä kuvauksien alkaessa, että onko tämä aikuisviihdettä vai ei ja emme kumpikaan tätä pornoksi mieltäneet. Onko mielessäsi koskaan käynyt että voisit tehdä pornoa kameran edessä - tarkoititko siis sitä että voisit tehdä rankempiakin juttuja?
A: Pornoa en lähde tekemään. Eroottiset ja alastomuudella/seksuaalisuudella roisistikin herkutteleva taide on asia erikseen. Onhan esimerkiksi Islannissakin penis-museo ja tuskin ihmiset sen pornojutuksi mieltävät. Muutenkin median sensurointi ja kauhistelu saa meidät mieltämään pienimmätkin alat paljasta pintaa pornoksi, mikä on mielestäni rajoittavaa esimerkiksi taiteen kannalta.

Q: Ja sitten harppaus kauhuun - mitä kauhu sinulle merkitsee?
A: Kauhu on aina kiehtonut minua. Se, minkälaisia reaktioita kunnon jännitys ja kauhuelementit saa kehossa ja mielessä aikaan, ovat varmasti verrattavissa samalaiseen euforiseen kokemukseen kuin vaikkapa liikunnan tuottama mielihyvä. Jokainen kauhudiggari varmasti tietää mitä tarkoitan

Q: Minkälaiset kauhuelovat toimivat sinulle parhaiten ja jos sinun pitää valita kolme suosikkiasi, niin mitkä ne ovat?
A: Zombi-filmit ovat kautta aikojen olleet se juttu! Toisaalta, pidän myös erityisen paljon psykologisista ja arvoituksellisista kauhuelokuvista joissa on ennalta arvaamaton loppu. SAW- leffat olivat positiivinen yllätys kekseliäisyytensä vuoksi, mutta jos on pakko nimetä kolme suosikkia niin Romeron Dawn of the Dead, The Return of the Living Dead 3 (Melinda Clarken esittämä hahmo eli Julie Walker kiehtoo minua erityisesti koska hahmossa on viittauksia kehonmuokkaukseen, joka on yksi suurista mielenkiinnon kohteistani) ja hmm..kolmatta sijaa alkaa olla vaikea nimetä, olisi niin monta hyvää!

Q: Mainitsit kehonmuokkauksen. Mikä siinä kiehtoo ja milloin tiedostit/tiesit että ne ovat sinun juttusi?

A: Kehonmuokkauksen voi mieltää monialaisesti. Meille on suotu tämä yksi keho joten miksipäs ei muokata siitä mieluisampi paikka elellä, jos niikseen tuntuu? Ihmiset eivät usein muista että esim. kuntosalilla käyminen jne on myös kehonmuokkausta, tosin yhteiskunnallisesti hyväksyttävämpää kuin se jos joku haluaakin tehdä itselleen jotain mikä poikkeaa luonnolliseksi mielletystä. Olen niin kauan kuin muistan, ollut kiinnostunut kaikesta normeista poikkeavasta ja kokenut sen kauniina.

Q: Ja sitten taas takaisin mallin uraan. Minkälaisia kuvauksia olet tehnyt?
A: Olen tehnyt paljon kuvauksia jotka ovat olleet osana jotain projektia, esim. kokoelmaa, näyttelyjä, kirjaa jne. myös tilauksesta pyydettyjä kuvauksia on ollut.



Q: mitkä niistä ovat olleet kaikkein mieluisimpia ja mitkä mieleen painuvimpia?

A: Kaikkein mieluisampia ovat kuvaukset joissa kuvaaja antaa myös mallille vapauksia tuoda omia ideoitaan kuviin ja täten auttaa kuvaajaa mahdollisesti saamaan lisää ideoita miten toteuttaa teostaan. Tämä corpse-kuvaus oli ehdottomasti yksi kaikkien aikojen hauskimmista

Q: Mitä sanoisit heille, jotka haaveilevat kameran eteen nousemissesta, mutta eivät vielä tiedä miten hitossa pääsisi kuvattavaksi?

A: Kyselkää rohkeasti kuvaajilta ja ehdottakaa mikäli itselläsi on joku idea, että olisiko joku kuvaaja kiinnostunut toteuttamaan sen. Kannattaa myös rohkeasti kertoa jos jännittää ja opetella ennenkaikkea että ei haittaa jos ei heti onnistu. Kukaan ei ole seppä syntyessään, eikös se sanontakin niin kerro. Kannattaa myös tutustua omiin heikkouksiin ja vahvuuksiin ja sitä kautta löytää ne parhaat puolensa. Rohkeasti vaan!

Q: Kiitos haastattelusta ja toivattavasti nähdään pian uudestaan kuvausten merkeissä!
A: Kiitoksia kovasti. Toivon lukijoiden tykkäävän setistä ja käykää toki tutustumassa myös FB-sivuihini . Yhteistyöstä kiinnostuneet, ottakaa toki yhteyttä

Horror babe of the month: Miss kesäkuu

Horror-Shop ylpeänä esittää:
PINKIE CAT!

Alamme julkaisemaan Horror-Shopin sivuilla joka kuukausi kuvasarjoja upeista neidosta kauhuaiheisessa seteissä teidän iloksenne, moralistien kauhistukseksi. Tällä kertaa sukellamme Day of the dead tunnelmiin, mutta hieman synkeämmällä twistilllä. Voisi jopa väittää että tämän kertaisessa kuvasarjassa mennään enemmänkin primitiivisiin rituaalimurhafiiliksiin. Toivottavasti pidätte kuvista - ainakin meillä oli helvetin hauskaa niitä kuvatessa!





Ja sitten vielä pieni haastattelu kuvien lomaan

Q: Kuvissa esiintyminen käy sinulta kuin luonnostaan. Kauanko olet esiintynyt kameran edessä ja mistä innostus moiseen syntyi?
A: Ensinmäisen kerran pääsin kameran eteen n.3vuotta sitten, siitä lähtien olen aina silloin tällöin käynyt malleilemassa. Innostus on lähteny siitä kun pienenä tyttönä tuli katottua huippumalli haussa ohjelmia





Q: No nämä tämänkertaiset kuvathan ovat melko lähellä juuri tuota "huippumalli haussa" kuvauksia, miten ihmeessä harhauduit kauhun synkeään maailmaan ja oliko tälläisessä setissä helppo päästä fiilikseen?
A: Tykkään hirveesti tehä erikoisii ja erilaisii kuvauksii ja etenkin just tämmöset synkät kauhukuvaukset on just semmosii mihin pääsee helposti oikeenlaisee fiilikseen. Välillä on kiva tehä semmosii söpöjä kuvauksii missä ollaan nättinä, mutta oon huomannu että kotosampi olo on tämmösissä synkissä kuvauksissa ja kun oma tyyli luonnostaankin on vähän erilaisempaa niin sekin auttaa. ja tietty kaikilla kauhuelokuvillakin on osuutta asiaan tässä harhautumisessa.




Q: Minkälaiste kauhuelokuvat ovat mieleesi ja jos sinun pitää mainita 3 kaikkien aikojen pelottavinta kauhuelokuvaa koskaan, mitkä ne olisivat?
A: Tykkään kaikenlaisista kauhuelokuvista. hmm 3 pelottavinat tuo on kyllä paha kysymys hmm manaaja on kyllä ihan ykkönen! the conjuring ja a nightmare on elm street on yks suosikeistani mutta ei niinkään pelottava.



Q: Mainitsemissasi elokuvissa on hyvin vahva tunnelma. Ilmeisesti sellaisella on merkitystä myös sen kanssa, että kuvaukset onnistuvat? MIten valmistaudut kuvauksiin, esimerkiksi juuri näihin kuviin mitkä ovat nyt esillä?
A: joo tunnelmalla on merkitystä kyllä. Näihin valmistauduin niin että katsoin yhden kauhuelokuvan edellisenä iltana (en muista enään että minkä) niin pääsi jo vähän semmoseen kauhutunnelmaan.




Q: Olet tehnyt hyvinkin erilaisia alternative kuvauksia. Minkälaista palautetta olet saanut niistä?
A: Olen saanut aika positiivista palautetta ainakin tähän asti. välillä kyllä tulee hyvin outoo ja kauhistelevaa kommenttiakin. kauhisteluja on tullut lähinnä siitä että kuinka kehtaan olla alasti/puolialasti kameran eessä ja eiks tuo oo aika pornahtavaa. positiiviset on ollu niitä että tullaan kehumaan ja sanomaan että oot rohkee kun uskallat tehä noin.




Q: Ja lopuksi -mitä sanoisit heille, jotka ovat aina haaveilleet pääsevänsä erilaisiin kuvauksiin. Neuvoja, vinkkejä?
A: Suosittelen kyllä kaikkia koittamaan rohkesti vaan vähän pelottavampiakin kuvauksia, vaikka ne vaikuttaa pelottavilta niin ovat loppupeleissä hyvin hauskoja ja kun oikeen fiiliksen saa niin kuvaukset sujuu kuin tanssi.

Sarjakuvaa part I

Vastaus kysymykseen että missäs tilassa se uusin leffa on:

Kyllä kyllä kyllä, ”The Curse of the Witches Blood” -elokuva valmistuu. Itse asiassa se voisi valmistua ihan alle kuukaudessa, mutta siihen tarvitsisin kuukauden stressitöntä aikaa jolloin voisin vain keskittyä sen tekoon. Avataanpa aihetta hieman, niin ehkäpä sen jälkeen ymmärrätte paremmin mikä siinä oikein kestää…

Tällä hetkellä (tätä tilaa on kestänyt jo aika pitkään niin kauan kuin olen ollut päätoimisena yrittäjänä toista vuotta) joudun taistelemaan joka helvetin pennistä maailmalta, että saan perheeni ruokittua. Se tarkoittaa sitä että joudun priorisoimaan ajankäyttöni niin, että se asia joka ei tuo nopeaa rahaa käyttöön, siirtyy niiden juttujen tieltä, joilla saan ostettua perheelleni ruokaa. Laskuja on pinossa noin 2.500euron edessä ja about puolet ulosottokelpoisa. Tilillä on rahaa 3 euroa, joten yhtälö on selvä. Jos saan jostain revittyä edes 20 euroa elämiseen ja laskujen maksuun tai vaihtoehtoisesti istuttua koko päivän elokuvan edessä edistääkseni sen valmistumista, niin mitä luulet että teen? Olkoonkin että itse elokuva on varmasti tuottoisa ja sillä maksaa laskuja pitkän aikaa verrattuna vaikka t-paitojen tekoon kun se valmistuu, mutta sitä ennen on vaara menettää luottotietonsa, joutua taivasalle ja kuolla nälkään jos keskittyy vain tuohon pitkän ajan unelmaan.

Paine on järjetön. Firma täytyy saada pysymään hengissä ja mieluummin niin, että sen saa kannattamaan niin nopeasti kuin ikinä. Nyt sillä elää nippa nappa, mutta panostamalla siihen siitä voi saada ihan kelvollisen palkanmaksajan 1-3 hengelle lähivuosina. Mutta se ei tule ilmaiseksi. Tällä hetkellä se tarkoittaa parikymentuntisia työpäiviä ja 5 päivän työviikoista ei voi edes unelmoida. Osa-aikatöitä teen aina kun siihen on mahdollisuus ja niitä on tarjolla. Muuten ei selviäisi. Firman tuloista suuri osa tulee mm. t-paidoista tätä nykyä. Jos kuvittelet että taas se Sami harrastaa siellä ja suunnittelee paskoja t-paitoja ihan vaan omaksi ilokseen, niin pieleen meni. Koetan vain pysyä hengissä! Arvatkaapa kuinka paljon vituttaa tehdä töitä esim. 10 tuntia raahaamalla kassikaupalla tavaraa johonkin tapahtumaan ja illan kokonaismyynti on alle 5euroa! Siltikin niihin tapahtumiin voi ja kannattaa mennä, sillä toisen illan aikana saakin jo sitten YEL:it ja auton kuukausilyhennyksen kasaan. Koskaan ei tiedä etukäteen miten kauppa käy. Moniko teistä olisi valmis tähän – lapaa ylös?

Takana on myös vuoden kestänyt oikeusjuttu, joka oli omiaan lisäämään stressiä. Siitä en avaudu nyt sen enempää, mutta varmaan joskus kun kirjoitan seuraavan kirjani, niin siihenkin pureudun. Ja kyllä, minulla on vielä unelmia että saan tehtyä paljon luovaa työtä elämäni aikana, vaikka nyt onkin kohtuullisen synkkää.

Entäpä jos pistäisin firmani kiinni ja menisin jonnekin muualle töihin – ainakin elokuva alkaisi taas etenemään. Niin ja samalla heittäisin vuosien työn roskikseen koskien Horror-Shoppia ja eläkevirkani? Olen lopen kyllästynyt YT –kierteisiin ja siihen että joka hetki saa olla kusessa työpaikkansa puolesta. Sitä paitsi pian 44- vuotias rupeaa olemaan niissä töissä mitä olen tehnyt melkoinen kehäraakki. Jos työnantajalla on valittavanaan alle kolmekymppinen nälkäinen myyntimies, joka tekee duunit puolella palkalla, niin mikä mahtaa olla lopputulos – ei tässä ole edes paljoa vaihtoehtoja, jollei sitten lähde harjanvarteen tai SIWAn kassalle. Tosin niihinkään en taida päästä, kun hakijoita piisaa jonoiksi saakka…

Sananen muista paineista. Joku voi sanoa, että säästät jostain muusta ja sillä tavalla voit keskittyä leffan tekoon. Kertokaahan mistä säästää. Jalassa on saatana kymmenen euron lenkkarit joista näkyy pohjista läpi. Toisaalta positiivista tässä on se, että pysyy kosketuksissa Äiti Maan kanssa. Jos oikein säästää, niin kuukauden päästä voi ostaa uudet tarjoustalosta. Itsellä ei ole varaa edes syödä lämmintä ruokaa joka päivä, että muu perhe voi elää normaalia elämää. EI puhettakaan että olisi varaa osallistua edes ystävien syntymäpäiville. Ei kehtaa mennä ilman lahjaa, saatikka sitten istumaan muiden seuraan ja tilata jäävettä, selitellen että on ”laihiksella”. Sosiaaliset suhteet kärsivät muutenkin helvetisti, kun vanhat työkaverit kutsuvat syömään lounastauolla, mutta se 9euroa, minkä joutuisi sijoittamaan buffet pöytään on kolme kertaa enemmän kuin se mitä tilillä on (ja sillä rahalla ostaa Lidlistä neljäksi päiväksi ruuat duuniin).

Ja ei, en minä hae tällä kirjoituksella sääliä, sillä kaikesta huolimatta olen kohtuullisen ylpeä ihminen – haluan vain että ne jotka ihmettelevät sitä missä leffa viipyy ymmärtävät tilanteeni. Apua leffan tekemiseen on onneksi saanut. Aina sitä ei muista, tai edes jaksa pyytää kun on niin finaalissa. Välillä mennään sellaisissa pohjamudissa, että 90% tuntemistani ihmisistä löisi hanskat tiskiin ja toteaisivat että antaa saatana olla. Valtaa epätoivo ja masennus. Sinne ei kuitenkaan auta jäädä rupemään, vaan sieltä on pakko taistella itsensä ylös kerta toisensa jälkeen.

Leffa valmistuu ja piste. Olen sen velkaa kaikille mukana olleille. Itse asiassa se on lähes valmis. Värinmääritykset ovat silausta vaille valmiita. Musiikit on nipussa, samoin dialogit, eli helmi-maaliskussa pitäisi mennä Tampereelle miksaamaan se lopulliseen muotoonsa. Miksi vasta sitten? No kun vittu ole varaa ajaa Tampereelle edes takaisin jos sinne ei ole jotain keikkaa tiedossa, jolla saisi polttoainerahat kasaan. Ihan helvetin hassua. Ennen sitä mietti onko varaa lähteä kesällä Aasiaan tai pitääkö tyytyä Eurooppaan. Nyt miettii voiko ajaa Tampereelle vai pitäisikö odottaa ensi kuuhun, jos silloin olisi parempi taloudellinen tilanne. Kuulet varmaan jo naurua täältä suunnalta kun oikein pinnistelet.

Jos sinulla on hurja kiire elokuvan kanssa, niin tehdään sitten niin, että käyt pudottamassa postilaatikostani ruskean kirjekuoren, jossa on sisällä 4.000euroa. Sillä rahalla maksan rästissä olevat laskut, ruokin perheeni ja maksan laskut kuukauden ajan. Siten pystyn keskittymään vain ja ainoastaan elokuvan valmiiksi saattamiseen kuukauden ajan. Lainan ottaminen ei tule valitettavasti kyseeseen, sillä velkataakka on jo tarpeeksi suuri ja lainoilla on se paha tapa että ne pitää aina maksaa takaisin (tätä kierrettä kun ei ole enää varaa syventää missään määrin). Jos tätä et pysty tekemään, niin sitten koetat ymmärtää tämän tilanteeni ja odotat kiltisti sen valmistumista – en minä tarvitse enää yhtään enempää stressiä. Tässä on jo enemmän kuin moni pystyisi kestämään ja säilyttämään järkensä.

Ps. Tietenkin se ilahduttaa että ihmiset kyselevät milloin elokuva valmistuu. Se tarkoittaa sitä että sitä odotetaan

Ps: Jos et edelleenkään tajua pointtiani ja sitä, miksi elokuvan valmistuminen kestää, niin koetan saada jostain kerättyä pulloja sen verran, että voin ostaa pienen kerän rautalankaa ja vääntää siitä sinulle rautalankamallin