Vuosi 2014 on pian täällä, Hail Satan!

Uusi vuosi on hyvä aloittaa asettamalla itselleen tavoitteita. Jos niitä ei aseta, niin ei voi myöskään saavuttaa mitään, vaan homma menee päämäärättömään seilaamiseen ja sellainen ei sovi luonteeseen… Jotain on näköjään jäänyt korporaatiomaailmasta selkärankaan, kun sitä asettaa itselleen mittareita ja jollain tasolla koettaa jopa niistä jotain oppia. Myös taaksepäin on hyvä katsoa, mutta menneisiin ei saa juuttua, vaan enemmänkin ottaa opiksi siitä minkälaisia virheitä on tehnyt ja ennen kaikkea siitä, missä on onnistunut.

HORROR-SHOP: Vuoden 2013 aikana Horror-Shop on alkanut hakea muotoaan toden teolla. Helppoa ei ole ollut ja sitä se ei tule olemaan jatkossakaan. Välillä miettii, että tämähän on totaalista hulluutta. Varsinkin silloin kun kuukausipalkaksi ennen veroja jää 300euroa ja viettää joka toisen päivän syömättä sen vuoksi että muulle perheelle jää rahaa ruokaan. Silti en ole ollut hetkeäkään valmiina antamaan periksi, sillä uskon täysillä siihen mitä teen. Säälipisteitä en hae, sillä olen helvetin ylpeä ihminen ja taistelija luonteeltani. Jos välillä menee päin helvettiä, niin siitä saa pelkästään perspektiiviä elämään. Tuska ja kipu vie ihmisen uudelle tasolle olen kuullut sanottavan ja hyviä asioita osaa arvostaa paljon enemmän kun välillä näkee sitä toistakin puolta elämässä kuin pelkkää aurinkoa. Uskon siihen, että liike tulee vielä menestymään ja että en tule koskaan enää tarvitsemaan muuta duunia kuin oman putiikkini. Itse asiassa eihän se ole edes työ, vaan ihan jotain muuta. Kertaakaan en ole aamuisin miettinyt lähteväni töihin. Yhtenäkään aamuna ei ole vituttanut astua kalteriovista sisään – Horror-Shopissa on ihmisen hyvä olla.

Mennyt vuosi on opettanut karvaasti sen, että Suomi on kovasti pieni markkina-alue pelkästään kauhulle. Tai sitten se on opettanut sen, että kun ei ole varaa mainostaa, niin meitä ei myöskään löydetä tarpeeksi isossa mittakaavassa. Siksipä tavoitteena on vuonna 2014 laajentaa voimakkaasti reviiriä. Se ei onnistu kellarin pimeydessä nyhjäämälla, vaan tarkoittaa melkoista määrää kiertämistä erilaisissa tapahtumissa. Lisäksi aiomme murtautua kotimaan rajojen ulkopuolelle ja tähtäimessä on Saksa ja Venäjä näin aluksi. Maailmanvalloituksen eteen on jo alettu tekemään asioita jotka toivottavasti tuottavat satoa mahdollisimman pian edes pienessä mittakaavassa.
Horror-Shop on myös laajentanut paljolti musiikkipuolella ja tammikuusta alkaen tulemme jatkamaan keikkojen järjestämistä ja eri konserttijärjestäjien & clubien kanssa tekemäämme yhteistyötä. Jos meillä ei ole varaa mainostaa, niin olkaamme itse se mainos siellä missä on ihmisiä ja elämää!

Musiikki on ollut aina hirveän tärkeä osa elämääni. Se on seurana niin hyvinä kuin huonoina hetkinäkin ja en voisi kuvitellakaan päivää ilman sitä. Siispä se liittyy hyvin voimakkaasti myös Horror-Shoppiin. Metalli musiikki (erityisesti Black Metal ja viikinkimetalli) ovat se suurin rakkaus ja siksipä suurin osa tapahtumista missä kierrän liittyy juuri tähän genreen ja suurin osa levyistämme on nimenomaan metallia. Metallin rinnalle on kuitenkin noussut jo kahdeksan vuotta sitten Psychobilly, joka on tempaissut mukaansa paatuneen synkistelijän. Kaaos Zinen artikkelissa tuli jokunen aika aiheesta avauduttua ja tässä linkki tuohon artikkeliin -> http://kaaoszine.fi/vaikutteeni-albumeina-sami-haavisto-blood-ceremony-films-3/  . Koska teen tätä juttua sydämelläni, niin en osaa kuvitella tarjoavani puodissani mitään sellaista, mistä en itse pidä tai mihin minulla ei riitä tunteenpaloa. Jos en jostain asiasta pidä, niin sitä ei puodistani löydy. On paljon helpompaa tarjota ihmisille asioita, joita voi oikeasti suositella koko sydämestään!

Musiikin saralle liittyy myös hienoja kokemuksia kuluvalta vuodelta, aina yksittäisistä keikoista pidempiin kiertueisiin. Yhteistyötä on käynnistynyt perkeleen kovien bändien kanssa ja lisää on tulossa. En tiedä voidaanko tässä puhua enää monessakaan tapauksessa busineksesta. Sen raja hämärtyy välillä kun tilalle tulee ystävyys ja veljeys. Samassa suossa tässä rämmitään ja rinta rinnan seistään kera kirveiden ja kilpien hyisen tuulen puhaltaessa kasvoillemme!

Vuosi 2013 tuo mukanaan myös uusia elämyksiä ja kokemuksia kameran toisella puolella. Lyhyt kokeilu johti siihen, että huomasin olevani pieni osa Suomen suosituinta saippuaoopperaa ja kävin kääntymässä useaankin otteeseen kuvauksissa kyseisen tuotannon osalta. Kauhunsekaisin tuntein odotan niitä jaksoja, kun ne joskus kevättalvella ulos TV:stä tulevat! En ole koskaan kyseistä sarjaa itse katsellut ja käsikirjoitukset saatuani jouduinkin yhden jakson katsomaan, jotta tietäisin keiden kanssa töitä teen. Voin kertoa, että kokemus oli helvetin hauska ja jos käsikirjoittajat sekä tuottaja armossaan suovat, niin mielelläni siellä enemmänkin pönötän kameran edessä. Hauskuuden lisäksi kokemus oli kovasti opettavainen. Vuorosanoja opiskellessani aloin arvostamaan näyttelijän työtä jopa enemmän kuin ennen. Ei ole helppoa olla heidän saappaissaan, sillä paineet onnistumisesta ovat valtavat – jos yhden suoritus kusee, niin koko korttitalo romahtaa kaikkien osalta. Mutta vaikka näytteleminen onkin mukavaa, niin silti viihdyn enemmän kameran oikealla puolella, eli ohjaajan jakkaralla. Tästä päästäänkin näppärästi seuraavaan aiheeseen eli…

Tulevan vuoden suurimpaan ja tärkeimpään tavoitteeseen, joka on saattaa maaliin elokuvaprojekti. Iisakin kirkkoon, joka on stressin muodossa lyhentänyt elämääni useita vuosia. ”The Curse of the Witches Blood” on nimensä mukaisesti ollut varsin kirottu tuotanto, mutta nyt alkaa pikkuhiljaa näyttämään siltä, että pääsemme vuonna 2014 viettämään sen kauan odotettua ensi-iltaa. Odotukseni sitä kohtaan ovat todella kovat, sillä se on Blood Ceremony Filmsin yli kymmenvuotisen uran ehdottomasti komein elokuva. Suuntaamme sillä ilman muuta kansainvälisille markkinoille ja sitä tullaan lähettämään elokuvafestivaaleille ympäri maailmaa.
Turha lienee edes kertoa, kuinka paljon tähän elokuvaan on panostettu, vuodatettu verta ja kyyneleitä, mutta lupaan että se on sen arvoinen. Toivottavasti saan hyvinkin pian kertoa kaikille, milloin Suomen ensi-ilta järjestetään (Elokuvaahan ollaan jo kyselty aina Kanadasta Etelä-Afrikkaan saakka ja tämä ei ole vitsi!).

Edellä mainituissa asioissa on jo tavoitteita enemmän kuin tarpeeksi – tai niinhän sitä luulisi, heh.. Vuoden 2014 tavoitteeksi olen asettanut myös kirjan kirjoittamisen ja julkaisemisen. Lisäksi tavoitteeni on kasvattaa Horror-Shopin kylkeen pohjoismaiden suurin Viikinki-Shoppi! Varovaisen startin on saanut myös musiikillinen projekti, josta en vielä tässä vaiheessa sano sen enempää. Kuulostaako pähkähullulta? Onko tuossa enemmän kuin yksi mies pystyy suoriutumaan? Mahdollisesti, mutta luotan myös vyörytystaktiikkaan. Jos yksi projekti jää hetkeksi aikaa kiinni rasittavaan asemasotaan, niin sillä aikaa käymme salamasotaa toisaalla. Elämä on loppujen lopuksi yhtä suurta taistelua ja luonteeseeni ei kuulu antautua, antaa periksi eikä luovuttaa millään muotoa!

Vuosi 2013 on tuonut mukanaan uusia vihamiehiä, tovereita ja ystäviä. Se on ollut täynnä suuria tunteita moneen suuntaan. Välillä mietin, että olisi niin paljon helpompaa, jos en olisi tällainen ”tunneydinpommi” mitä satun olemaan, mutta jos olisin muuta, niin se en olisi enää minä – ainakaan sellaisena kuin olen nyt.

Siispä kavereilleni, tuttavilleni, taistelutovereilleni, ystävilleni ja rakkailleni toivon uuden vuoden tuovan mukanaan kaikkea sitä, mitä hyvän elämän kuuluukin tuoda tullessaan, mitä ikinä se sitten kenelle merkitseekään.

Lisäksi wanhana satanistina ja vaseman käden polun kulkijana haluan toivottaa myös kateellisille jurnuttajille, vihamiehilleni ja niille jotka sen ansaitsevat painajaisia, epäonnistumisia, sekä lisää katkeruutta elämäänne – olette sen ansainneet ;)

HILJAISTA KUIN HAUTAHOLVISSA

Haudan partaalta noussut Horror-Shop jatkaa siis uusissa tiloissa Konalassa maallista vaellustaan. Kuu loistaa taivaalla ja hautakivet luovat pitkiä varjoja tiellemme, mutta silti raahustamme eteenpäin vaikka ruumiistamme irtoaa paloja ja ne jäävät kuolleiden lehtien ja mudan joukkoon. On olemassa yrityksiä jotka eivät kuole. Ne raahustavat yöstä toiseen ja kylvävät turmellusta ja saastaa ympärilleen, kuin haudasta noussut epäkuollut konsanaan…

Vai miten on, voivatko nekin yritykset kuolla? Otsikkokin siihen viittaa, että kyllähän tässä aikalailla ollaan äärirajoilla. Hiljaista on kuin hautaholvissa ja asiakkaat ovat loistaneet jo pitkään poissa olollaan (muutamia uskollisia tahi satunnaisia lukuun ottamatta). Mietimme myymälässämme päämme puhki, niin että verinoro valuu aina silloin tällöin tyhjään silmäkuoppaan ja jatkaa matkaa aina hauraan ihon peittämälle poskiluulle, että mitä voisimme asian eteen tehdä.

Mainostamiseen tämän kokoisella yrityksellä ei ole varaa. On luotettava siihen, että hyvää palvelua ja loistavia tuotteita saaneet asiakkaat kertovat meistä eteenpäin. Mutta onko palvelumme niin hyvää, kuin itse uskomme sen olevan? Ovatko tuotteemme sitä, mitä ihmiset meiltä odottavat? Onko koko Horror-Shop myymälälle lainkaan olemassaolon oikeutta, vai pitäisikö meidän kadota kasvottomiksi postimyyntiyrityksiksi, kuten niin kovasti muotia on tänä päivänä vai lyödä lappu kokonaan luukulle?

Itse en haluaisi tämän suuntaisen kehityksen jatkuvan. Jokainen lukija osaa nimetä useita paikkoja, jotka ovat luopuneet leikistä viime aikoina. Missä on se vitun hyvä levykauppa, missä oli kiva selailla kiekkoja, kuunnella niitä ja kuulla kuulumiset niiden takaa. Mihin katosi se pieni viihtyisä liike, josta löytyi parhaat vaatteet rock kemuihin ja kaikki muu sälä. Miksi sen yhdenkin liikkeen tilalla on kebab ravintola, sillä siellä on niin hyvä fiilis käydä ja siellä saattoi hyvinkin törmätä samanhenkisiin friikkeihin - kun siellä joskus harvoin kävi. No missä ne nyt ovat? Tehneet konkurssin tai lähteneet muihin hommiin, koska se pieni kiva ja tunnelmallinen liike ei yksinkertaisesti kannattanut. Moni pienyrittäjä tekee näitä hommia rakkaudesta siihen, mihin uskoo ja minkä kokee tärkeänä, mutta sillä rakkaudella ei ruokita perhettä eikä makseta laskuja. Moni jatkaa helvetin pitkään, mutta sitten voimavarat vaan loppuvat.

Totuus on, että jos business idea ei ole hyvä, niin silloin se ei ole elinkelpoinen ja piste. Moni business idea ei kuitenkaan ansaitsisi kuolla niin pian, vaan sille pitäisi saada lisää aikaa kehittymiseen. Monille pienille putiikeille on suorastaan sosiaalinen tarve, ehkä suurempikin mitä moni heti näkee. Moni näistä pienistä liikkeistä edustaa marginaalikulttuureja ja  auttaa eri genrejen säilymistä. Ai että millä tavallako? No esimerkiksi sponsoroimalla bändien kiertueita, olemalla osana tapahtumien järjestämisiä ja paljon muuta – you name it!

Kyllähän meilläkin asiakkaita riittää, mutta helvetin vähän vielä toistaiseksi/viime aikoina. Nippa nappa ollaan pysytty hengissä so far. Moni kertoo ostavansa mielellään  tuotteensa asialleen omistautuneelta putiikin pitäjältä. Kuitenkin erilaisissa tapahtumissa kuulee harmittavan usein, että "Ai hitto! Sulta ois saanu tän saman levyn samaan hintaan, mutta tilasin sen just viime viikolla Amazonista". VITTU! Tuolla hetkellä tekisi mieli isällisesti kumauttaa tuota sanojaa lentopallomailalla leegoihin. Varsinkin, kun hän lisää lauseeseensa, että pitäs tulla käymään joku päivä sun puodissa. Pitäs?!? No mikset sitten tule. Eihän sua oo siellä koskaan näkynyt! "Vitun siistiä että joku jaksaa yrittää", "Jäbällä on kyllä siisti boogie, supporttaan ihan täysillä" jne. Miksi nämä samat henkilöt esittävät surunvalittelujaan esim Fascebookissa, kun joku liike ilmoittaa lopettelevansa. Vuodattavat kyyneleitä ja kertovat että piti käydä kääntymässä siellä moneen kertaan, mutta.. Yleensä nämä henkilöt, jotka eivät koskaan käyneet näissä liikkeissä ovat niitä, jotka kaikkein eniten harmittelevat pienten erikoisliikkeiden lopettamispäätöksiä. HERÄTKÄÄ ennen kuin koko Suomi on täynnä pelkästään Henkka Maukkoja, Dress Manneja, Anttiloita ja muita ketjuliikkeitä!

 
Itse en ole ihan vielä valmis laatimaan lopullista muistokirjoitusta Horror-Shopista, eli siksipä täällä meuhkaankin koneeni äärellä. Suorastaan huudan ystäviemme apua, vaikka AC/DCD jo ammoin lyriikoissan totesi:
”No mercy for the bad if they want it
No mercy for the bad if they plead
No mercy for the bad if they need it
No mercy from me”

Kertokaa meille, minkälaisia tuotteita ja palveluita te haluaisitte. Kertokaa meille, millä tavoin voimme palvella teitä entistä paremmin. Kertokaa meistä ystävillenne, tulkaa käymään ja ottakaa ne ystävät mukaan. Me olemme olemassa teitä varten ja tietysti myös itseämme, sillä tämä on koko elämämme!

Uskon, että puhun tällä hetkellä monen muunkin pienen putiikin pitäjän suulla - meitä on vielä muutama jäljellä...

-PääPerkele-

Horror-Shop

Aikaisemmin aiheesta kirjoittelin hiukan eri sanoin SORRY WE ARE DEAD otsakkeen alla:
http://bloodceremony.blogspot.fi/2013/02/sorry-we-are-dead-vai-olemmeko.html

So this is the end, my friend…

Sade rummuttaa ikkunaan ja hukuttaa alleen taustalla hiljaa soivan kappaleen, jota en jaksa tunnistaa, sillä olen aivan liian väsynyt. Voimaa riittää enää vain siihen, että saan nostettua vuosi sitten ystävältäni lahjaksi saadun Jack Daniels pullon huulilleni ja otettua kulauksen tuota kitkerää myrkkyä. Muistan vielä, kuinka Ahti toivotti pullon myötä putiikilleni menestystä ja pitkää ikää. Ei tullut kumpaakaan ja kyynel silmäkulmasta valuen mietin, otanko seuraavan suullisen pullosta, vaiko vieressäni seinään nojaavasta haulikosta.

Eihän siitä ole kuin pikkuisen reilut vuodenpäivät, kun täällä oli vasta tupaantuliaisjuhlat. Talo täynnä väkeä ja kauppa kävi, vaikka tavaraa oli hyllyillä yhtä paljon kuin Neuvostoliittolaisessa lihakaupassa Breshnevin aikaan. Lämpimät muistot tulvahtavat mieleeni ja saavat hetkeksi aikaa unohtamaan sydämessä tuntuvan viillon. Katson haikeasti oven suusta öistä Suvilahtea ja sitä, kuinka se kietoutuu sadeverhoon. Tähän paikkaan liittyy niin paljon rakkaita muistoja.

Vuoden takaisia tuparifiiliksiä

Liikkeen avaaminen oli kovaa duunia ja ennen tupaantuliaisia ei nukuttu. Ei kolmeen viimeiseen viikkoon. Ainoa lepo siunaantui, kun Ulla tuli auttamaan kaiken kiireen keskellä ja Inari kävi pakottamassa pitämään pienen tauon tarjoamalla illallisen vaimolleni ja minulle paikallisessa viikinkiravintolan kutsuvierasavajaisissa. Hädässä ystävät tunnetaan ja Arin kanssa remontoimme myymälää kelvolliseen kuntoon yötä päivää. Kaikesta paniikista huolimatta saimme liikkeen avattua ilmoitettuna päivämääränä. Vielä ennen kutsuvieraiden saapumista, nukuin viimeiset puoli tuntia myymälän takahuoneessa lattialla, että pysyisin edes jollain tavalla tajuissani illan ajan.

Ristit kaatuivat, lammas sai kirveestä ja Heikkisen kitara meni kahtia...

Väkeä saapui paikalle ja juhlahumu valtasi vieraat. Viinapiru (Juha) ulvoi nurkassa sähkökanteleensa kera. Mies ei varmaan olisi milloinkaan lopettanut musisointiaan, ellemme olisi Rolandista muuntajaa irrottanut. Juhan avaamaa tietä kulkivat myös monet muut bändit ja Horror-Shopista tulikin Sörnäisten syövereissä kelpo keikkapaikka niin vanhoille staroille, kuin tuoreille bändeille. Ensimmäinen bändi, joka paikalle saatiin, oli Kouvolalainen Razorblade Crew ja heidän nimikirjoituksilla varustettu bassonsa komeileekin tuolla hämärän nurkkauksen seinällä, johon on vuoden saatossa kertynty ns. rock ja psychobilly nurkkaus. Bändien keikkoihin liittyy myös paljon muistoja. Itselleni ehkä kovin hetki sillä hetkellä oli legendaarisen Gloomy Grimin saaminen liikkeeseeni. Black Metal bändejä meillä ei vielä ollut käynyt ja tämä suomalaisen Black metallin uranuurtaja oli todella kova kiinnitys. Kova oli myös siivoaminen bändin jäljiltä. Sen kunniaksi, että piispa Henrik sai Köyliönjärven jäällä aikoinaan helvetillisen päänsäryn, sai myös paikalle tuotu lampaan pää kirveestä – olihan kyseinen päivä sattumalta päivälleen sama, kuin joitakin satoja vuosia aikaisemmin tämä tapahtuma oli pantu täytäntöön Lallin toimesta. Lampaan aivoja ja kallon sirpaleita löytyi vielä kolme päivää keikan jälkeen ympäriinsä. Suurin osa niistä oli kuitenkin päätynyt ystävämme Katjan huppuun, sillä hänen hupparinsa oli hänen pahaksi onnekseen jäänyt suoraan tulilinjalle silloin, kun kirves kallon halkaisi. Aivot löytyivät myöhemmin illalla lämpimän höyryävinä, kun huppu päähän kiskaistiin PRKL illan jälkeen korvia lämmittämään.

Yleisöennätys koettiin kuitenkin vasta viime metreillä, kun indonesialainen NOXA kävi vetämässä salanimellä keikan TUSKA festivaalien aikaan. Silloin pelkäsin ihan oikeasti paikan tuhoutuvan, sillä paikka oli kirjaimellisesti täyteen lyöty. Olemme edelleen kiitollisia Mr. Talevalle siitä, että hän meille bändin esiintymään järjesti ja ilmeisesti Indonesian pojat olivat olleet itsekin keikasta aika fiiliksissä. Flesh Roxon, The Shrieks, Fuzzifer ja noin 30 muuta bändiä meillä kerkesi käymään. Näistä keikoista saisi helposti kirjoitettua oman tarinansa, mutta ehkäpä ne tarinat jäävät elämään kuitenkin ihmisten mieliin ja pieninä legendoina kulkevat suusta suuhun siinä vaiheessa, kun Horror-Shopin tarrat on jo vuosia sitten revitty näistä ikkunoista.

Horror-Shopissa olen ystävystynyt hienojen ihmisten
kanssa, joihin en olisi ehkä muutoin koskaan törmännyt.

Sen lisäksi, että on päässyt fiilistelemään ihan perkeleen kovia bändejä livenä, on saanut tutustua täällä myymälän hämärässä ihan mielettömän upeisiin ihmisiin. Sienen perheen (Mäyrä ja Tuomas lasketaan kuuluvaksi tähän perheeseen myös) oudot jutut ovat heidän vierailujensa yhteydessä saaneet miettimään, että miltäs pirun planeetoilta meillä käykään vierailijoita. Riinan vierailut ovat olleet aina piristäviä siitä ensimmäisestä hetkestä saakka, kun hän kävi kyselemässä sarjamurhaajakirjoista ja lupasi ostaa kaikki, mitä maailmalta vain löydämme. Tilasinkin heti ihan kiusallani niitä kolmekymmentä kappaletta tutulta kirjakauppiaalta englannista, aiheuttaen tälle nuorelle neidolle pienen sydämenpysähdyksen (sillä kenen opiskelin budjetti kestäisi moista kertahankintaa, heh). Roy ja Eki, nuo kuulapää veljekset opin tuntemaan siksi, että Juha kävi tuomassa meille itse tekemäänsä kuusenkerkkäsimaa ja kukaan muu ei sitä pystynyt juomaan, kuin nämä kaksi nuorukaista, joiden vatsa oli jo ilmeisesti kiljulla aikaisemminkin karaistu (Sorry Juha, se on edelleen meidän mielestämme enemmän kiljua kuin simaa). Miia ja Suvi ovat olleet myös tuttu näky aina niinä päivinä, kun meillä on konsertteja ollut ja saimmepa Suvilta vielä puolivuotislahjaksi ihan järjettömän upean roottorisahan! Kaikkien vieraiden/asiakkaiden ja ystävien luettelemiseen ei aika riittäisi, sillä liikkeen vuokrasopimus on pian päättymässä. Kyllä te tiedätte keitä te olette ja lämmöllä teitä kaikkia tällä hetkellä muistelen, samalla kun katselen tyhjenevää pulloa…

Tämä kuva on tiettävästi ainoa Suomessa koskaan otettu kuva
Mustasta messusta! Se tosin poiki tappouhkauksia ihan kaksinkin
kappalein ja näihin oli syytä suhtautua vakavissaan.
Yrittäjän elämä voi toisinaan olla melkoisen jännittävää...

Aluksi kaikki näytti hyvältä. Väkeä kävi myymälässä läheltä ja kaukaa. Liikevaihtoa oli niin, että tulevaisuus näytti valoisalta. Sitten muutaman kuukauden, ehkäpä alkuinnostuksen myötä, alkoi väkimäärä kuihtua. Normaaliahan se on, ajattelin, näin siinä tulisi joka tapauksessa käymään ja kunhan saamme liikkeen kunnolla käyntiin, niin kyllä sitä sitten ihmisiä on taas tupa täynnä. Yrittäjillä kun on taipumusta positiiviseen ajatteluun. Ei auttanut positiivisuus, eikä se, että pieni kourallinen asiakkaita kävi kuukaudesta toiseen meitä tukemassa. Lopulta tuli se hetki, että oli pakko tunnustaa itselleen, että tällä tavalla ei pystytä jatkamaan. Jos kymmenen viimeisen konsertin kassan saldo on keskimäärin pienempi kuin Lidlin olutlasku, jonka palkkioksi bändeille tarjosimme heidän saapumisestaan paikalle, niin ei siinä kovin pitkää matematiikkaa kannattavuuden osalta tarvittu. Kun keikka päättyi, väki oli kadonnut lompakkoineen pihalle ja kassan pohjalla oli vain toive siitä, että joku olisi samalla kartuttanut levykokoelmiaan. Pääsääntöisesti väki kävi katsomassa ilmaisen keikan ja he eivät palanneet ostoksille, vaikka elättelimmekin toiveita siitä, että he ovat vain käymässä ulkona tupakalla ja juomassa pullon bisseä. Paljon saimme kuulla, kuinka upeaa on, että joku viitsii järjestää keikkoja, joissa myös aloittavat bändit pääsevät soittamaan. Kyllähän niitä oli kiva järjestää, harmi vain että lompakkoni ei moista enää kestä. Katkeruutta äänessäni ei silti ole. Olen iloinen jokaisesta upeasta konsertista, jonka sain järjestettyä ihmisten iloksi. Ja mikäpä olisikaan ollut upeampi tapa lopettaa työviikko, kuin nauttia kylmä olut ja samalla diggailla omassa myymälässä ihan vitun kovia keikkoja!


Välillä oli aikoja, jolloin myymälässämme ei käynyt kukaan lähes viikkoon. Keväälläkin oli kolmen viikon jakso, jolloin kassan pohjalle kertyi käteistä yhteensä huimat kaksisataa euroa. Ja silti rinnassa kyti pieni toivo, että jos vaikka ensi viikolla. Sitten tuli vain se hetki kun annoin itselleni luvan tajuta, että tämä kaikki vie enemmän rahaa kuin se tuo ja nyt on pakko tehdä ratkaisuja. Taloudellinen tilanne oli ajautunut siihen tilaan, että henkilökohtaiset laskut pystyttiin maksamaan yleensä vasta toisella ja viimeisellä maksuhuomautuksella. Lisäksi kevään aikana on koettu viikkoja, jolloin on tullut ostettua itselleen ruokaa vain joka toinen päivä, että ruokarahaa riittää muulle perheelle. Lisäksi henkilökohtaista elämääni varjostaa oikeudenkäynti, josta en tässä sen enempää avaudu. Olen kyseisessä casessa haastajana ja kirjoitan sitten siitäkin pidemmin, kun aloitan kirjoittamaan toista kirjaani. Riittää vain, kun totean, että silloin kun elämä alkaa heittää paskaa niskaan, niin se tekee sen kyllä sitten isolla saavilla. Välillä kaikki tuntuu todella lohduttomalta ja silloin ei saa mitään aikaiseksi. Joskus meni useita päiviä, että ei kyennyt piirtämään tatuointejakaan eikä viemään projekteja maaliin. Joku toinen ihminen olisi saattanut jo hakea sairaslomaa ja lääkäri olisi diagnosoinut homman masennukseksi käskien ottaa rennosti muutaman kuukauden ja niellä paljon pillereitä. Mutta ei se käy, ei yrittäjä voi jäädä sairaslomille. Kukas silloin liikettä pyörittää ja mistä ne vähät rahat laskujen maksuun? Pakko siis vain purra hammasta ja koettaa selviytyä. Kyllähän sitä ihminen kestää vaikka mitä, kunhan vain on hitunen toivoa jäljellä. Ja silloin kun toivo oli lähes kokonaan hiipunut ja kaikki tuntui harmaalta ja kurjalta, niin kaivoin esiin kirjan nimeltä ”Seitsemännen portaan enkeli” ja tunsin taas itseni etuoikeutetuksi. Olihan minulla sentään vielä kengät jalassa ja ruokaa edes joka toinen päivä. Kiitos Anna kirjan lainasta, saat sen pian takaisin…

Havahdun muisteloissani taas sateen ropinaan. Niin kauan kuin on elämää, on myös toivoa. Laitan haulikon sivuun ja tuumaan, että vielä ei ole aika antaa periksi. Viskin päätän kuitenkin juoda loppuun. Vaikka Horror-Shopin taru Sörnäisten syövereissä, pimeyden ytimessä alkaakin lähestyä loppuaan, niin siltikään en suostu antamaan periksi. Etsin tällä hetkellä liiketilaa, jossa voimme jatkaa hetken aikaa ihan vaan varastomyymälänä/postimyyntifirmana. Tarkoitus on myös kiertää niin monessa konsertissa, tapahtumassa ja festivaaleilla, kuin meidät mukaan vain huolitaan. Tatuointeja ja lävistyksiä tehdään jatkossakin siellä missä pystytään (vaikka sitten kotikäynteinä). Aika parantaa haavat ja jos olemme oikein sitkeitä ja ahkeria, niin ehkäpä saamme puolenvuoden tai vuoden sisään avattua uuden Horror-Shopin paremmalle paikalle. Sellaiselle, jonka ihmiset löytävät myös ilman kallista mainostamista…

Nyt on kuitenkin aika lähteä kotiin. Sammuttaa valot ja sulkea myymälän ovet. Ei kuitenkaan vielä ihan lopullisesti. Vielä on aikaa. Vielä kerkeät käymään Horror-Shopissa, sillä vuokrasopimus päättyy vasta elokuun viimeinen päivä (tosin sitä ennen joudumme tyhjentämään myymälän ja maalaamaan sen taas valkoiseksi). Jos haluat vielä päästä kokemaan liikkeemme ainutlaatuisen fiiliksen ja päästä kertomaan, että sinäkin vierailit tässä friikissä paikassa, niin pidä kiirettä vielä kun se on mahdollista…



Ps. Ei minulla oikeasti ole täällä haulikkoa mukana, mutta kun niin kirjoittaa, se tuntuu hieman dramaattisemmalta ;)

Ps II: Etsimme tosissamme uutta tilaa toimia - todella halpaa sellaista! Jos tiedät sopivan, niin saa antaa vinkkiä. Tulemme toimimaan näillä näkyvin hetken aikaa postimyyntifirmana, mutta Horror-Shop ei kuole ikinä, ei niin kauan kuin allekirjoittaneessa pihisee vielä hitunenkin elämää!

Graveyard Romeo Part II

Projekti edistyy...

Girls & Corpses

Elämän ei tarvitse olla harmaata ja tylsää - tarvitaan vain ripaus mielikuvitusta sekä hulluutta, niin johan sitä taas virnistelee viikon kuin mielipuoli ja kanssa ihmiset miettivät, että mitäköhän hulluuksia sillä on tällä kertaa mielessä. No, ei pidetä sitä salaisuutena, vaan jaetaan se teidän kaikkien kanssa ja kerrotaan vieläpä että miksi moinen otsikko.

Noin viikko sitten vahvistui, että saan Girls & Corpses -magazinen myyntioikeudet Suomessa ja nyt on paali kyseistä lehteä matkalla valtameren yli kohti Horror-Shoppia. Odottelen todella innolla, että pääsen niitä selaamaan. Pelkään kuitenkin hieman, että kyseessä on jenkkien tiukan moraalin mukaan toteutettu pikkutuhma lätyskä, jossa alusasuihin puetut silikonipommit poseeraavat muovisten proppien kera "muka tuhmasti". Toivottavasti olen väärässä ja lehdestä löytyy räyhäkkyyttä ja rohkeutta myös kuvituksen osalta (vaikka pikkutuhmuuskin on aina jees). Aikuisviihdelehdestä tuskin on kysymys ja hyvä niin - kukapa sitä oikeasti haluaisi nähdä nekrofiliakuvia. Pääasia on että sieltä löytyy hauskoja artikkeleita, vinksahtanutta huumoria ja ehkäpä uusia ideoita - Eikä tietenkään pidä unohtaa niitä kuvia vähäpukeisista neitokaisista, joita toivottavasti on paljon. Näitä miettiessäni heräsi ajatus siitä, että entäpä jos tarjoaisimme heille Horror-Shopin/Blood Ceremonyn toimesta hieman räväkämpää kuvamateriaalia ja näyttää, että synkästä Suomesta tulee muutakin kuin julmia itsemurhatilastoja. Kyllähän me vähintäinkin samaan pystymme. Voisimmepa viedä aihetta hiukan räväkämpään ja inhompaan suuntaan ja antaa jenkeille ihmeteltävää pidemmäksikin aikaa...

Montaa tuntia tätä ajatusta ei tarvinnut hautoa ennen kuin se jo mielikuvituksessa kuviksi muokkaantui. Hyvien ideoiden ei todellakaan pidä antaa jäädä ideatasolle, vaan ne pitää toteuttaa! Koskapa mätänemistilassa olevia ruumiita on hurjan vaikeaa saada mistään laillisin keinoin, niin vaihtoehdoksi jäi rakentaa sellainen itse. Onneksi lähipiristä löytyy mahtavan idearikkaita ihmisiä, joten heti alkumetreillä sai loistavia neuvoja siitä, kuinka päästä alkuun (kiitos Dean). Lisäksi internetin ihmeellinen maailma on täynnänsä toinen toistaan parempia tutoriaaleja aiheeseen liittyen (kiitos lukuisat zombie -elokuvat ja TV -sarjat). Näillä eväillä ei voisi epäonnistua, joten oli vaan ruvettava tuumasta toimeen! Pakkohan tälläinen "NekRomantik" aiheinen kuvasarja on päästä toteuttamaan - julkaistaan niitä sitten lehdessä tai ei. Ainakin siitä saisi upean häiriintyneen t-paidan Horror-Shopin valikoimiin jos ei muuta!

Ps.Tätä kirjoittaessa kiire painaa pikkuisen päälle, joten jätän enemmän tarinoinnin ja tutoriaalit artikkelin toiseen osaan. Laitan kuitenkin esille muutaman kuvan siitä, miten tuo "loverboy" on lähtenyt rakentumaan parin viime päivän aikana (ja täydennän tätäkin tekstiä heti kun pääsen takaisin koneen ääreen).

Mr Corpsen reisiluut. Kun rahaa ei ole, niin mielikuvitus astuu tilalle.

Torso alkaa saamaan hahmoaan. Kanaverkkoa, kangasta ja sulatettua muovia

Kun torson päällystää jätesäkeillä ja käsittelee sen kuumailmapuhaltimella,
syntyy jänniä efektejä!

Luut liitetään toisiinsa rautalangalla ja narulla.
Näin taataan raadon liikkuvuus vastanäyttelijän
toiveiden mukaisesti...

Osa ruumiinosista tehdään kipsistä. Marian ilme kertoo
luultavasti sen, mitä uloketta tässä ollaan rakentamassa..

Tälläiseen muotoon saimme tämän hurmurin saatettua ennenkuin
jouduimme lopettamaan askartelut (homma jatkuu ensi viikolla)

To be continued...

Sorry, we are dead - vai olemmeko?

AC/DC lauloi aikoinaan seuraavin sanoin ja näinhän se menee... "No mercy for the bad if they want it, No mercy for the bad if they plead. No mercy for the bad if they need it, No mercy from me..."

Kukaan ei kaipaa armonpaloja, varsinkaan yrittäjät, koska monet meistä ovat omalla tavallaan pirun ylpeää väkeä! Olen kuitenkin tässä viime päivinä jutellut monen pienyrittäjän kanssa aiheesta, joka on monelle arka - kannattaako liiketoimintaa jatkaa ja jos kannattaa, niin miten helvetissä pärjätä kilpailussa suurille ketjuille ja massiivisille internetkaupoille. Ystäväpiiriini kuuluu useampiakin kirja, levy ja muita kauppiaita/yrittäjiä, jotka sinnittelevät pitkää päivää ja koettavat pitää unelmaansa hengissä. Moni on jo uhannut pistää lapun liikkeen oveen ja lopettaa putiikkinsa, mutta silti siellä jossain sisällä on palanut pieni liekki, joka antaa toivoa. Voihan se olla, että sen liekin ylläpitämisessä ei ole enää mitään järkeä, vaan se liekki polttaa kaiken lopunkin jäljellä olevan poroksi.

Moni on todennut yhteen ääneen, että liikkeen ovella käy paljon väkeä jotka toteavat, että hiton hieno putiikki, pitää tulla joskus toiste käymään  paremmalla ajalla (ja rynnistävät sen jälkeen osatamaan sen Cradle of Filth albuminsa euron halvemmalla Anttilasta). Se on ymmärrettävää, että kuluttaja äänestää lompakollaan ja jos pienyrittäjä ei pääse ostovolyymeissaan samalle tasolle, kuin suuret kilpailijansa, niin pienituloinen asiakas ostaa sen CD:n sieltä toisesta paikkaa. Jokainen myy millä pystyy, näin se vaan menee (tai pahimmillaan varettaa sen, jolloin myös bändi kuolee nälkään). Ja hei! Tällä me pienyrittäjät emme tarkoita sitä etteikö meillä saisi vain käydä kääntymässä ja meitä moikkaamassa! Me olemme usein varsin sosiaalista väkeä ja pidämme ihmisistä ja rupattelutuokioista (ilman ostopakkoa). Ja onhan se niin, että kun myymälässä on valmiiksi väkeä, niin sinne uskaltaa tulla helpommin (ei tarvitse pelätä hyperaktiivisen myyjän pakkomyyntiyrityksiä kun huomio ei keskity vain siihen yhteen yksinäiseen asiakkaaseen;).

Mutta mutta, bakc to buzinezzz: Pienyrittäjälle tämä tarkoittaa näivettymisen kierrettä - kun tavara ei liiku, niin ei ole varaa hankkia uutta tavaraa hyllyille, sillä moni yrittäjä tekee nämäkin hankinnat oman lompakkonsa kautta. Järkeviin volyymeihin ei päästä, niin sitä kautta luonnollisestikaan tue edullisempia hintoja - syöksykierre syvenee ja hyllyt "museoituvat".

Suurille ketjuille tämä sopii oikein hyvin! Pienet erikoisliikkeet kuolevat pois häiritsemästä isojen toimintaa. Tämä ei luonnollisestikaan koske pelkkää musiikki businesta, vaan yhtälailla kirja-, vaate-, koru- tai vaikkapa lahjatavarakauppoja. Sama koskee myös palvelualoja. Onhan siellä naapurin ikkunateippaamossa mitä parhain palvelu, tarjolla muutakin kuin automaattikahvia ja he oikeasti kuuntelevat, palvelevat ja jopa tietävät mitä tekevät - mutta kun en saa sieltä plussa pisteitä ja se maksaa kuitenkin 15 euroa enemmän, niin...

Pienissä yrittäjävetoisissa liikkeissä saat yleensä palvelua henkilöltä, joka tuntee tuottensa, on oikeasti innostunut palveluistaan jota tarjoaa ja joka on sydämellään mukana siinä mitä tekee. Siitä voi joutua maksamaan vähän enemmän, mutta ainakin itse koen sen tärkeäksi osaksi omia hankintojani. Lisäksi yrittäjä on usein tuotteidensa ja palveluidensa sanansaattaja ja hankkii hyllyillensä tuotteita, joita ei varmasti mistään muualta saa ja joita isojen ketjujen ei ole järkevää ottaa myymälöihinsä, koska niissä ei liiku tarpeeksi rahaa.

Oma painajaiseni on, että maailma on pian täynnä Dress Maneja, Anttiloita, Prismoja, Stockanneja, H&M myymälöitä, Suomalaisia Kirjakauppoja jne jne. Siinä maailmassa ei löydy sitä pientä kulttilevykauppaa, josta saan ostaa UG Black Metallia ja kuulla myyjältä stooreja ja viimeisimpiä bändi uutisia. Siinä painajaismaailmassa ei löydy pieniä kirjakauppoja, joista saa kirjoja mitä sinun "ei haluta lukevan". Siinä maailmassa pienet ompelimot ja vaateliikkeet ovat kadonneet ja kaikki pukeutuvat kloonien lailla H&M loimiin. Siinä maailmassa en saa asiantuntevaa apua auto-ongelmiin tutulta korjaajalta, joka tuntee merkit ja mallit kuin omat taskunsa ja ehkä autoni huoltohistorian. Siinä maailmassa saan vuoronumeron käteeni, juon automaattikahvia ja monikansallinen ketju laskuttaa minua työstä, josta en pääse kysymään enkä tiedä kuka työn on tehnyt... Itäkeskuksessa tämä alkaa jo toteutumaan ihan konkreettisesti!

Oma sisäinen liekkini ei ole vielä sammunut, vaikka maailma välillä kaatuukin niskaan ja vettä tulee päin naamaa niin, että voimat meinaavat loppua. On se yrittäjyys vaan hullu laji... Loppujen lopuksi asiakkaat päättävät, ovatko yritys ja sen tuotteet elinkelpoisia, oli yrittäjän usko mitä tahansa;)

Nyt on kauhukauppiaan vapaapäivä, kukaan ei tarvitse minua tänään…

Oho, edellisen kirjoituksen julkaisemisesta onkin jo vierähtänyt ihan helvetisti aikaa! Ehkäpä on hyvä hengähtää hetkeksi, istua alas ja kirjoittaa ylös ajatuksia ensimmäisestä vuodestani päätoimisena kauhukauppiaana ja yrittäjänä. Paljon oli odotuksia, onnistumisiakin on tullut, mutta myös turpaan niin, että kallonmurtumat ovat vaivoista pienimpiä…

Avajaispäivänä Horror-Shopissa riitti vilinää ja vilskettä

Oma pieni KauhuKauppani sörnäisissä täytti viikonloppuna huikeat seitsemän kuukautta. Jos tuon ajanjakson fiilikset pitäisi kiteyttää yhteen ainoaan lauseeseen, niin määrittelisin sen ”aikuiselämäni onnellisimmaksi vuodeksi”. Näin siitäkin huolimatta, että talouteni on romahtanut sille tasolle, että koen henkilökohtaisesti olevani Hakunilan Albania. Tiedäthän, se pieni valtio, johon köyhinkin valtio voi itseään verrata ja tuntea itsensä onnekkaaksi. Rahapula on iskenyt vasten kasvoja niinkin konkreettisesti, että välillä on joutunut jättämään ruuat väliin joka toisena päivänä, että muu perhe voi elää normaalia elämää. Uusia vaatteita en ole ostanut itselleni vuoteen, mistään muusta puhumattakaan. Siltikään en valita, enkä vaihtaisi tätä pois. En osaa sanoa, onko tämä todellista köyhyyttä, koska eihän minulla ole mitään vertailukohtaa, mutta aikaisempaan elämään verrattuna muutos on dramaattinen.

Erilaisten tapahtumien järjestäminen on mukavaa puuhaa! Takahuone muuttui
näppärästi hautausmaaksi muutaman päivän ajaksi, kun järjestimme
"kuvauta itsesi ruumisarkussa" -päivän. Lisäksi meillä käy kirjailijavieraita
sekä muita mielenkiintoisia hahmoja...

Tulotason romahtamisen myötä törmäsin myös toiseen ongelmaan, joka on ollut henkisesti itselleni paljon vaikeampi. Kuvittelin että ryhtyessäni päätoimiseksi yrittäjäksi, minulle jää huomattavasti enemmän aikaa ja energiaa suunnattavaksi erilaisiin taide-, elokuva-, maalaus-, valokuva-, kirjoitus- ja ties mihin projekteihin. WRONG! Aikaa ja energiaa kuluu järjettömästi pelkästään siihen, että joutuu taistelemaan maailmalta rahat seuraavaan kauppareissuun. Se jos mikä syö armottomasti aika- ja luovuusresursseja. Mutta periksi ei anneta perkele! Monet projektit ovat edistyneet tämän takia hitaasti, mutta ne viedään maaliin, niin kuin kaikki muutkin jutut. Periksi antaminen ei ole edes vaihtoehto!

Mutta sitten itse aiheeseen, eli Horror-Shoppiin, pieneen valtakuntaan Sörnäisten uumenissa. Joka ikinen aamu herää aikaisin ja virkeänä tietäen että kohta PÄÄSEE töihin! Kyllä, ei ole ahdistanut lähteä sinne vielä yhtenäkään aamuna. Viihdyn siellä oikein hyvin. Jopa niin hyvin että en edes koe olevani siellä töissä, vaan että se on toinen olohuoneeni. Oma pieni synkeä valtakuntani, jossa hyllyillä on kaikkea kivaa, jopa niin kivaa että niitä ei raaski asiakkaille aina edes myydä – ja tämä tarina on tosi. Oli siinä yhdelläkin asiakkaalla ihmettelemistä, kun myyjä sanoi että en vielä myy tätä "Demented Are Go:n" levyä, koska en ole sitä vielä itse tarpeeksi kuunnellut, mutta ota tämä toinen. Pidät siitä varmasti! Asiakas poistui paikalta hieman hölmistyneenä, mutta siltikin oikein hyvä levy kassissaan. Haluan kerätä ympärilleni artikkeleita, joista itse pidän ja joita voin hyvällä omalla tunnolla myydä myös eteenpäin, ollen varma siitä, että ne on sinne huolella ja rakkaudella valikoituja. Jos en koe jotain juttua omakseni tai genreen kuuluvaksi, niin sitä ei sinne myyntiin oteta. Uskon oikeasti, että myös asiakkaamme ovat tämän huomanneet ja siksi monet palaavat sinne kerta toisensa jälkeen (kestityksen ansiota se ei voi olla, koska meillä on yleensä tarjolla vain halvinta murukahvia sekä teetä, mitä saksalaisesta halpamarketista löytyy).

Asiakkaamme muistavat meitä myös välillä lahjoilla!

Olen tutustunut liikkeen avaamisen myötä uusiin mahtaviin ihmisiin. Kanta-asiakkaista on tullut ystäviä ja Horror-Shopista tapaamispaikka sopivan omituisille friikeille. Voisi kai sanoa, että se on pieni synkeä keidas, jossa aika pysähtyy ja muu maailma katoaa. Välillä ihan kirjaimellisestikin, sillä kun astut sinne sisään, niin tunnin päästä et enää tiedä paistaako ulkona aurinko vai sataako rakeita. Jos sinulla ei ole kelloa mukanasi, niin et voi myöskään tietää onko ulkomaailmassa mikä vuorokauden aika menossa – paikassa on jotain mystistä ja maagista (ainakin minulle). Se on myös paikka, jossa eri genrerajat murtuvat ja ulkomaailmassa toisiaan karsastavat ihmiset keskustelevat sulassa sovussa keskenään ilman päähänlyöntikilpailuja.

Horror-Shopissa voi kuulla esitelmiä ja luentoja
mitä erilaisimmista aiheista. Kuulimme mm.
Munirajan mielenkiintoisen luennon Hare Krisna
paholaisista ja hahmoista Veda kirjallisuudessa.

Sen lisäksi, että kulutan siellä aikaa tehden tatuointeja, tarinoiden hauskojen tyyppien kanssa samalla hyvää musiikkia kuunnellen, järjestän myös keikkoja. Ja tämä jälkimmäinen juttu on tapahtunut vahingossa, aivan varkain. Sitä ei ollut mitenkään suunniteltu, vaan se lähti hieman lapasesta ja on alkanut elämään ihan omaa elämäänsä. Kyllä luit aivan oikein. Liikkeessämme järjestetään todellakin keikkoja. Ei akustisia promoiluja, vaan ihan kunnon meininkiä pienillä kamoila (sillä naapuritkin pitää ottaa huomioon). Ensi viikonloppuna lauteille kipuaa Von Döbel ja kyseinen rytmiryhmä on kymmenes bändi, joka meillä esiintyy. Tätä ennen lauteilla on käynyt löylyä heittelemässä mm. Primary Target, Razorblade Crew, Saatanan Marionetit, The Shrieks, Fuzzifer, Church of the Dead, Gloomy Grim ja muut, joiden nimeä ei nyt tässä mainittu. Lisääkin on tulossa ja keikkakalenteri on täynnä pääsiäiseen saakka. Tulevista nimistä voin kuitenkin paljastaa, että paikalle on saapumassa mm. Moottorin jyrinää ja Rytmihäiriö. Noin kymmenelle bändille ollaan jo aikataulut lyöty lukkoon ja samanverran odottaa vuoroaan. Käytännössä joka ikinen lauantai klo 15.00 on luvassa elävää musiikkia ilman sisäänpääsymaksua ja narkoita. Joku kerkesi jo sanomaan, että tästähän alkaa kehkeytymään yksi stadin parhaista keikkapaikoista! Tiedä häntä, mutta jatketaan samalla linjalla, koska bändit ja yleisökin tuntuvat menosta pitävän. Horror-Shopista on muodostunut myös levynjulkkari paikka ja tämä sopiikin hyvin paikan luonteeseen.

Yleisöä ei järjettömästi paikalle mahdu, sillä tilat asettavat rajoitteensa. Joku oli aikoinaan huolissaan siitä, että eikös väki pölli tavaraa tungosta hyödyksi käyttäen ja ihmiset ala sekoilemaan olutpäissään? Onhan tuo tietenkin otettava huomioon sanoin, mutta lisäsin myös, että harvemmin oman genren ihmiset kusevat omaan pesäänsä. Järjestyshäiriöitä ei ole ollut eikä ilmeisesti myymälävarkauksiakaan, sillä kenttäoikeus on armoton ja tuomito luetaan sekä langetetaan ilman valitusoikeutta paikanpäällä... Tälläinen tämä pieni putiikkini sitten on näin "lyhyesti" kuvailtuna. Kuulostaako unelmatyöpaikalta? Rentoa meininkiä, bändejä livenä ja mukavia asiakkaita - sitä se onkin (ja vielä paremmaksi se muuttuu sillä hetkellä, kun voin joskus nostaa sieltä ulos ihan ensimmäisen oikean palkan).

Tähän saakka suurin juttu allekirjoittaneelle Horror-Shopin
keikkarintamalla oli Gloomy Grimin vierailu vaatimattomassa putiikissamme.

Kaikki ei kuitenkaan ole aina pelkkää kuunloistetta ja mukavaa boogieta. Ei lainkaan! En olisi kuuna päivänä uskonut, että yrittäjäksi ryhtyminen tuo mukanaan myös fyysistä uhkaa ihan tappouhkauksiin saakka. Nämä uhkaukset ovat tulleet tahoilta, jotka julistavat omassa sanomassaan rauhaa ja rakkautta sekä kaikkien ihmisten veljeyttä - ja kyllä, kyse on uskovaisista! Kummallinen asia on se, että sitä ollaan niin rakastavaisia ja laupeita, mutta se kaikki rakkaus ja pyhyys katoaa sen siliän tien, kun joku toinen ei olekaan samaa mieltä näiden kilipäiden kanssa. Näihin uhkauksiin oli syytä suhtautua vakavasti, sillä niiden lähettäjillä oli selkeästi lepakkoja kellotapulissa (sen lisäksi, että he uskovat sokeasti mielikuvitushahmoihin ja soveltavat elämäänsä pari tuhatta vuotta sitten kirjoitettuja satukirjoja). Siispä turvamies mukaan töihin ja puukon kestävää takkia päälle... Omassa elämässäni sovellan periaatetta, että annan kaikkien ihmisten elää rauhassa omaa elämäänsä ja uskoa mihin tahansa niin kauan, kuin siitä ei ole haittaa minulle. Auta armias kuitenkin heitä, jotka kätensä iskuun nostavat, sillä toisen posken kääntäminen ei kuulu elämänfilosofiaani. Liikkeeni on edelleenkin avoin eri uskontojen ja elämänkatsomuksien edustajille ja mielelläni heitä otan myös sinne luennoimaan, mutta paheksujat sekä saarnamiehet ohjataan niska pers otteella pihalle nopeammin kuin he kerkeävät idiotismejaan ääneen lausumaan! Palataan tähän aiheeseen vielä myöhemmin, sillä tästä riittää stooria kokonaiseksi blogitekstin aiheeksi...

Horror-Shopissa järjestettiin 8.12.2012 musta messu, johon edes
allekirjoittanut ei saanut osallistua. Saimme kuitenkin tästä muistoksi
yhden valokuvan ja melkoisia tarinoita kerrottavaksi jälkipolville.

No, selvisimme Mustan Messsun järjestämisen auheuttamasta rukoushyökkäyksestä ja uhkauksista hengissä. Ja hengissä Horror-Shop säilyy niin kauan, kuin asiakkaamme päättävät. Rahaa mainostamiseen ei ole ja viidakkorumpu on se keino, jolla uudet friikit meidät löytävät (meistä saa kertoa eteenpäin ystävilleen, jos siltä tuntuu). Onhan tämä melkoista taistelua olemassaolosta joka ikinen päivä, mutta en ole menettänyt uskoani tähän niinäkään hetkinä, kun maailma on tuntunut romahtavan ympäriltäni. Jos eksyt joskus sörnäisten suuntaan, niin tule ihmeessä käymään paikan päälle katsomaan, mistä tässä kaikessa on kyse. Kyllä minä siellä itsekin lymyilen suurimmaksi osaksi aikaa, paitsi silloin kun olen tekemässä jotain omituisia kuvauksia.


With Love

-PääPerkele-