Tervemenoa vuosi 2015 ja tervetuloa 2016

2015 oli vuosi milloin unelmat ja tavoitteet eivät toteutuneet siinä mittakaavassa kuin piti. Elokuvan piti valmistua, mutta haasteita riitti. Todella suuria haasteita jotka liittyivät ajankäyttöön ja talouteen. Lisäksi juuri kun olisi päässyt niittaamaan ääniraitaa kuvaan kiinni, niin iski megalomaaninen konetuho, mikä piti huolen siitä, että kuukauteen ei päässyt tekemään minkäänlaisia ediittihommia. No, nyt ollaan lähempänä kuin koskaan leffan valmistumista, mutta siltikin siinä piisaa haasteita. Juuri kun koneen sai kuntoon, niin sitten uhkaa tekijä hajota. Mutta kai ihmisetkin saa kuntoon siinä kuin tietokoneetkin ja homma jatkuu, kun ehjääminen on käyty läpi. Kai tätä helvetin elokuvaa vaanii nimensä mukainen kirous, mene ja tiedä...

Olin myös pitkään suunnitellut levyjulkaisu toiminnan käynnistämistä ja tammikuulle piti ensimmäisen kiekon olla jo tuloillaan. Levy oli jo tehtaalla, mutta piti vetää liinat kiinni ja todeta, että nyt ei vaan pysty pistämään vähiä pennejä tai velkarahaa  kiinni projekteihin joita ei voi olla tekemässä tammi/helmikuussa täydellä painolla. Tammikuulle kun nuo lääkärit manasivat leikkausta ja sairaalassa saa kuulemma majailla viikon verran. Sen jälkeen pitää kuulemma varata aikaa muutenkin toipumiseen, sillä alienin poistaminen sisuksista ei kai ole ihan pikku juttu. Ai minkä alienin? No löysivät kolmivuotistarkastuksista sellaisen sukurasitteen mitä myös syöväksi kutsutaan. Ja ei, ei nyt kannata turhaan säikähtää. Se on löydetty, leikataan pois, annetaan tarpeelliset hoidot ja sitten palautetaan mies pelikentälle. Itsekin suhtaudun siihen niin, että hoidetaan homma pois ja se on siinä, eli ei siinä sen kummempaa. Ainoa paska homma on se, että firman pyörittäminen ja talouden yllä pitäminen on entistä haasteellisempaa - mikäli se nyt yleensä on enää mahdollista. Käytännössä se tarkoittaa sitä että nyt keskitytään hetken ajan niihin toimintoihin, millä business pysyy kuosissa päivittäisessä toiminnassa ja siirretään esim levynjulkaisutoiminnan kaltaiset jutut siihen aikaan kun on taas täydessä taistelukunnossa.

2015 jää mieleen sairastumisen lisäksi myös siitä, että aina kun luulee, että taloudellisesti ei voi mennä enää paskemmin, niin aina pääsee mutakerroksen läpi pikkuisen syvemmälle. Ihminen tulee kuitenkin toimeen hiton pienellä ja kun pitää ulosottomiehen kanssa edes pienen etäisyyden, niin pärjää aina jotenkin. Välillä sitä miettii kuinka paljon kasetti kestää ennen kuin tulee nauhat pihalle, mutta aina sitä on jotenkin pärjätty. Ja ennen kaikkea silloin kun on todella pimeissä syvyyksissä, tulevat ystävät apuun. Panzerwagenkin on hajonnut alta useammankin kuin yhden kerran ja tilanne on meinannut johtaa täydelliseen talouden tuhoutumiseen. No, pelastava enkeli on ilmestynyt apuun kun hätä on suurin. Pieniltä saattavat nämä murheet tuntua, mutta jos pyörät eivät pyöri, niin eipä tule leipääkään pöytään.

Diagnoosin saatuani murehdin sitä, miten saan Horror-Shopin toimimaan sillä aikaa kun itse olen työkyvyttömänä ja koetan päästä takaisin jalkeille. Myös tällöin ystävät ovat kertoneet, että eivät jätä pulaan ja näillä näkymin liike pysyy 2 viikon ajan auki ja postit kulkevat vaikka itsestäni ei ole taisteluun silloin osallistumaan. Se tästä nyt vielä olisi puuttunut että sairastumisen lisäksi iskee konkurssi. Toipuminen sujuu helpommin kun on yksi murhe vähemmän repussa kannettavana. Varmasti moni kiihkouskovainen tai muuten vaan hiekkapillu kerkesi riemuitsemaan että nyt se loppuu Horror-Shopin taru, mutta ei. Mukavat tuottaa näille hahmoille pettymys ja kertoa, että kunhan tästä saadaan hommat nippuun, niin puoti jatkaa porskuttamista entistä vahvempana ja elokuvatkin valmistuvat kaikesta huolimatta! Helppoa aikaa ei ole luvassa ja koska valtio kohtelee pienyrittäjää näissä elämän pienissä haasteissa kuin lainsuojatonta, niin ei voi jäädä juoksuhautoihin makaamaan, vaan on kiinnitettävä pistin ja käytävä uudelleen hyökkäykseen - suunnitelmia on jo paljon!

Onhan vuosi 2015 sisältänyt paljon hienojakin juttuja ja onnenhetkiä. Itse asiassa todella paljon. Kun summaa koko vuoden yhteen niin päällimmäisenä jää mieleen ne pienet onnistumiset ja sen, että on pala palalta saanut rakennettua puotia eheämmäksi. Ilmaiseksi se ei ole tullut. Se on vaatinut pitkiä duunipäiviä, paljon kiertämistä tapahtumissa ja festivaaleilla. Kymmeniä ja taas kymmeniä konsertteja, mutta sen jaksaa kyllä ja energiaa piisaa kun rakastaa sitä mitä tekee. Yhtenäkään aamuna ei ole vituttanut lähteä duuniin. Tiedän, että teen nyt sitä mitä minun pitääkin tehdä ja yhteenkään toiseen työhön en ole koskaan omistautunut tälläisellä fanaattisuudella.

2015 on näyttänyt myös sen, että kun hätä on suurin niin todelliset ystävät eivät katoa. Rohkaisevat sanat, konkreettiset teot ja yhdessä PanzerWagenin eteenpäin työntäminen mutavellissä antavat uskoa tulevaisuuteen. Aina ei ole helppoa ottaa apua vastaan, ei tällä ylpeydellä. Mutta joskus on vaan todettava että yksin ei ihan aina pärjää ja vaikka se ei helppoa olekaan, niin joskus on hyvä niellä (ainakin pieni) palanen ylpeyttä. Mutta sitähän tämä on meidän taistelutovereiden kanssa ollut - vuoroin seisomme toistemme apuna ja tukena silloin kun joku meistä on saanut osumaa.

2015 olen myös koettanut lisätä yhteistä aikaa perheen kanssa ja kaiketi ainakin osittain tässä onnistunutkin. Lapset ovat vain kerran pieniä ja yhtäkkiä sitä huomaa että he ovatkin jo muuttamassa omilleen. Pikkuiset tarvitsevat vanhempiaan, eivät pelkästään palkkapussia iPuhelimien hankintaan.  Yhdessäoloa ja läheisyyttä perheen kanssa ei korvaa mikään palkka eikä palkkio. Menetettyä aikaa ei saa takaisin ja jos joku asia pitää järjissään ja hengissä, niin se on nimenomaan se pyyteetön rakkaus mitä saa perheeltään ja saa antaa sitä myös takaisin. Perhe ei ole itsestäänselvyys ja parisuhde vaatii paljon töitä. Mutta kun se perusta on lujalla maalla ja voi hyvin, niin silloin pystyy hymyilemään vaikka maailma muuten koettaa tarjota rautakärkeä ikenille.

Mutta mutta... 2016 lähtee käyntiin samalla kappaleella kuin aina ennenkin  IRON MAIDEN - TROOPER! Taistelutahtoa löytyy ihan perkeleesti! Periksi ei anneta ja aion olla täällä riesananne vielä kymmenien vuosienkin päästä. Helppoa vuotta tuskin nytkään on luvassa, mutta jos kaikki olisi helppoa, niin olisiko se enää kivaa ;)